Indikaattorit

Liikenteen ja asumisen kohoavat kustannukset kiihdyttivät Suomen inflaatiota

Kuva: Tilastokeskus

Suomen inflaatio nousi jo 3,2 prosenttiin lokakuussa.

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli lokakuussa 3,2 prosenttia. Syyskuussa inflaatio oli 2,5 prosenttia.

Syyskuulta lokakuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,8 prosenttia, mikä johtui muun muassa sähkön kallistumisesta.

Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten omakotitalon peruskorjausten, bensiinin, sähkön, dieselin ja omakotitalojen kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi puolestaan eniten lasten päivähoitomaksujen, asuntolainojen keskikoron, kulutusluottojen korkojen, tutkimus- ja hoitomaksujen sekä rahapelien halpeneminen.

Euroalueella mennään jo ihan eri lukemissa.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli lokakuussa 4,1 prosenttia. Syyskuussa se oli 3,4 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli lokakuussa 2,8 prosenttia.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.

Handelsbanken Suomen ekonomisti Janne Ronkainen havainnollistaa tviitissään, mitkä tekijät inflaatiota ovat Suomessa kiihdyttäneet.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist muistuttaa, että Suomen kuluttajahintojen nousu ei vielä ole lähimainkaan samaa vauhtia kuin Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa lokakuun vuosi-inflaatio kuluttajahintojen muutoksella mitattuna nousi jo 6,2 prosenttiin. Lukema on korkein sitten vuoden 1990. Ilman ruoan ja energian hintavaikutusta laskettu pohjainflaatio nousi 4,6 prosenttiin, mikä on sekin korkein lukema sitten elokuun 1991.

Polttoaineiden hinnat ovat nousseet vuodessa jo yli 59 prosenttia ja energian hintakin 30 prosenttia. Käytettyjen autojen hinnat nousivat vuodessa yli 26 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös