Rahastotietoa

Rahastosäästäjät löysivät uudet suosikit vanhalta mantereelta

Rahastosijoittajien suosikkimarkkina on nyt euroalue – kahdessa eri omaisuuslajissa.

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin marraskuussa yhteensä 364 miljoonaa euroa uutta pääomaa, kertoo Finanssiala tiedotteessaan. Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 137 miljardia euroa.

Marraskuussa uusia pääomia sijoitettiin osakerahastoihin yhteensä 475 miljoonaa euroa ja yhdistelmärahastoihin yhteensä 37 miljoonaa euroa. Pitkän koron rahastoihin sijoitettiin 102 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin yhteensä 16 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin lyhyen koron rahastoista 266 miljoonaa euroa.

Osakerahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, eri toimialoille ja globaalisti sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 475 miljoonaa euroa.

Eurooppaan sijoittavat osakerahastot keräsivät marraskuussa 190 miljoonaa lisää pääomia.

Pääomia lunastettiin vain Pohjoismaihin ja kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoluokista, yhteensä 32 miljoonaa euroa.

Euroalueella osakkeiden keskimääräinen arvostustaso on nyt hieman historiallista tasoa alhaisempi mitattuna osakkeiden ennustetuilla P/E-kertoimilla. Euroalueen osakkeiden ja amerikkalaisosakkeiden arvostuskertoimien erotus on nyt historiallista tasoa suurempi. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi Eurooppaan sijoittavat osakerahastot kiinnostavat nyt suomalaisia rahastosijoittajia.

Kuva: The Daily Shot.

Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa euroalueen luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 239 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin globaalisti luokiteltuihin ja korkeariskisiin yrityslainoihin, euroalueen valtionlainoihin ja kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, yhteensä 131 miljoonaa euroa.

Kaikkien osake- ja korkosijoitusten rahastoluokkien vuosituotot ja Sharpen 12 kk:n arvot olivat miinusmerkkisiä. Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös