Ruotsin jakeluvelvoitepäätöksestä huolimatta Neste on piensijoittajien suosikkiosake

Neste kipusin OP:n asiakkaiden kuukauden ostetuimmaksi osakkeeksi. Myös kiinnostus Kempoweria kohtaan kasvaa.
Neste pääkonttori Neste pääkonttori
Kuva: Neste Oyj.

OP:n asiakasdatan mukaan toukokuussa OP:n henkilöasiakkaat kävivät hieman vähemmän osakekauppaa kuin viime vuoden toukokuussa. Sijoittajat olivat kuitenkin kuukauden aikana ostolaidalla, kun eurovolyymeittain tarkasteltuna osakekaupankäynnistä 52 prosenttia oli ostoja ja 48 prosenttia myyntejä.

Kun tarkastellaan osakekauppoja kappalemäärittäin, ostojen osuus kaupankäynnistä oli peräti 72 prosenttia.

”Vaikka osakekaupankäynnin euromääräinen volyymi jäi viime vuoden toukokuusta, kauppamäärä oli lähellä viime vuoden tasoa. Tämä tarkoittaa, että keskimääräinen kaupan koko on pienentynyt vuodentakaisesta. Tähän vaikuttanee se, että sijoittajat ovat nyt varovaisempia tekemään isompia kertasijoituksia talouden epävarmuuksien vuoksi”, sanoo OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen.

Toukokuun osakemyynnit olivat keskittyneitä, sillä yli kuusi prosenttia kaikista henkilöasiakkaiden toukokuun osakemyynneistä koski Konecranesin osaketta.

”Konecranesin osake nousi huhti-toukokuussa voimakkaasti erinomaisen ensimmäisen kvartaalin tuloksen sekä positiivissävytteisen pääomamarkkinapäivän myötä. Yhtiön liiketoiminnalla meni ensimmäisellä kvartaalilla odotuksia paremmin, ja tulos oli ennätystasolla. Monet sijoittajat hyödynsivät voimakasta kurssinousua ja kotiuttivat voittojaan”, kertoo Konecranesia seuraava OP:n osakeanalyytikko Jussi Mikkonen.

Eniten OP:n asiakkaat ostivat toukokuussa Nesteen, Sammon ja Fortumin osakkeita. Neste kipusi kuukauden ostetuimmaksi osakkeeksi ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Nesteen osakekurssi laski toukokuun aikana lähes kahdeksan euroa ja kurssi on nyt alhaisimmalla tasollaan sitten maaliskuun 2022.

OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen arvioi, että merkittävin syy osakekurssin laskulle on Ruotsin vähemmistöhallituksen päätös alentaa polttonesteiden jakeluvelvoitetta.

”Ruotsi on erittäin merkittävä markkina Nesteen uusiutuville tuotteille. Nesteen pidemmän aikavälin näkymät ovat edelleen vahvat, ja arvioimme uusiutuvan lentopolttoaineen myyntiosuuden kasvavan huomattavasti lähivuosien aikana”, Parkkinen toteaa.

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuukauden kymmenen ostetuimman osakkeen listalle ylsi myös sähköautojen latausasemia valmistava Kempower, jonka kurssi on noussut tänä vuonna monia kymmeniä prosentteja.

OP:n henkilöasiakkaiden netto-ostetuimmat osakkeet toukokuussa:

Neste

Sampo A

Fortum

Kesko B

Nokia

Nordea

Kempower

Tieto

Nokian Renkaat

Citycon

Lue myös tämä: Neste saa pankilta ostosuosituksen – Singaporen jalostama tuo kasvua

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
nosturit rakentaminen rakennusteollisuus talous

Ekonomisti: "Nopea korkojen nousu on halvaannuttanut koko kiinteistösektorin"

Seuraava artikkeli
hallitus kokous kokoushuono tuolit pöytä

Uusi EU-direktiivi tuo vaatimuksia pörssiyhtiöiden hallitusnimityksiin