Kasvuosakkeet

Neste saa pankilta ostosuosituksen – Singaporen jalostama tuo kasvua

Neste oli viime vuonna vahvassa kasvuvireessä. Danske Bank odottaa alkuvuonna kasvulle jatkoa.

Viime vuosi sujui Nesteeltä väkevästi. Vertailukelpoinen käyttökate nousi 3,5 miljardiin euroon edellisvuoden 1,9 miljardista eurosta. Vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto nousi yli 30 prosenttiin edellisvuoden 18 prosentista.

Viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä uusiutuvissa tuotteissa yhtiö pystyi jatkamaan myyntijakauman optimointia, ja samalla yhtiö hyötyi jonkin verran alhaisemmista raaka-ainekustannuksista. Öljytuotteiden kokonaisjalostusmarginaali pysyi loppuvuonna vahvana ja oli 23,5 dollaria barrelilta, kun se vuotta aiemmin oli 10 dollaria.

Raaka-ainekustannusten noususta ja kasvavista tuotantokustannuksista huolimatta Neste pystyi viime vuonna edelleen kasvattamaan vertailukelpoista myyntimarginaaliaan, joka oli keskimäärin 804 dollaria tonnilta. Vuonna 2021 se oli 715 dollaria.

Ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoisen myyntimarginaalin Neste odottaa olevan 825–925 dollaria tonnilta, jota tukee jätteiden ja tähteiden suotuisa hintataso vuoden alussa.

Singaporen jalostamo käynnistyy

Singaporen uusiutuvien tuotteiden tuotantokapasiteetin kasvattamiseen tähtäävä Nesteen investointihanke saavutti mekaanisen valmiuden vuoden 2022 lopulla ja etenee aikataulussaan. Laajennuksen on määrä käynnistyä vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Laajennetussa Singaporen jalostamossa on myös mahdollisuus tuottaa jopa miljoona tonnia uusiutuvaa lentopolttoainetta vuodessa. Yhdessä Rotterdamin uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantohankkeen kanssa Neste pyrkii saavuttamaan 1,5 miljoonan tonnin uusiutuvan lentopolttoaineen vuotuisen tuotantokapasiteetin vuoden 2024 alussa.

Yhtiö odottaa kuitenkin suuren epävakauden jatkuvan öljytuotteiden ja uusiutuvien raaka-aineiden markkinoilla, mikä tekee marginaalien ennustamisesta sekä öljytuotteissa että uusiutuvissa tuotteissa haastavaa.

Uusiutuvien tuotteiden ensimmäisen neljänneksen myyntimäärien yhtiö odottaa olevan matalammat kuin edellisellä neljänneksellä, koska niihin vaikuttaa Rotterdamin jalostamon kuukauden pituinen seisokki prosessiyksikössä joulukuun lopulla tapahtuneen tulipalon seurauksena.

Danske Bank toistaa Nesteen osakkeen ostosuosituksen ennen tammi-maaliskuun tulosraporttia.

”Odotamme vahvaa tuloskasvua Q1:llä, ja odotamme lähes valmistuneen Singapore-projektin lisäävän tuloskasvua uusiutuvien tuotteiden liiketoiminnassa”, toteaa analyytikko Antti Koskivuori pankin aamukatsauksessa.

Koskivuorin mukaan Nesteen vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen kasvu johtuu pääasiassa öljytuotteiden vahvasta jalostusmarginaalista. Lisäksi uusiutuvien tuotteiden myyntimarginaalin odotetaan olevan vahva, vaikkakin sitä kompensoi Rotterdamin jalostamon tulipalo, joka sulki yksikön kuukaudeksi ensimmäisellä neljänneksellä.

Osake kasvunäkymiin houkuttelevan hintainen

Danske Bank odottaa tammi-maaliskuun vertailukelpoisen käyttökatteen olevan 802 miljoonaa euroa, mikä on 39 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Koskivuoren mukaan Nesteen näkymät ovat todennäköisesti positiivisia, kun Singaporen laajentuminen käynnistyy.

”Odotamme johdon antavan melko positiivisia kommentteja tuleville vuosineljänneksille, sillä Singaporen 1,3 miljoonan tonnin laajennus palvelee suurella volyymilla ympäristöä säästävän lentopolttoaineen (Sustainable Aviation Fuel, SAF) markkinoita ja tuotannon odotetaan alkavan lähiviikkoina.”

Danske Bank odottaa myös uusiutuvien tuotteiden marginaaliohjeistuksen osoittavan vakaata tasoa toisella neljänneksellä, jota tukee viimeaikainen raaka-aineiden hintojen lasku.  

Osakkeen hinnoittelu näyttää kasvunäkymiin nähden houkuttelevalta. Nesteen osakkeen EV/EBITDA-kerroin on Danske Bankin ensi vuoden ennusteella 8,7x, mikä on 27 prosenttia alle sen 10 vuoden historiallisen vajaan 12x kaupankäyntikertoimen.

Neste julkaisee ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa 28. huhtikuuta.

Lue myös tämä: Neste panostaa muovin kemialliseen kierrätykseen

Kommentoi
Ylös
>