Listautumisaktiivisuus hidastui vuoden 2021 ennätyslukemien jälkeen, ja tämä suuntaus on jatkunut vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla. Tämä ilmenee PwC Suomen laatimasta Finnish M&A market H1 2023 -katsauksesta.
Sen sijaan julkisten ostotarjousten määrä lisääntyi vuoden 2023 aikana enimmäkseen ulkomaisten ostajien toimesta.
”Vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla tehtiin vain yksi listautuminen. Julkisia ostotarjouksia sen sijaan tehtiin yhteensä yhdeksän, mikä on historiallista tasoa korkeampi määrä”, PwC:n partneri Ilkka Simula toteaa.
Tähän mennessä pörssiin on tänä vuonna listautunut alkuvuonna Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta ja Sammosta irtautunut Mandatum lokakuussa.
Korkojen alentuminen voisi innostaa listautumaan
Jos inflaatio tasoittuu ja korot kääntyvät laskuun, positiivisen vaikutuksen odotetaan siirtyvän myös osakearvostuksiin, mikä voisi palauttaa listautumisinnokkuuden vuoden 2024 aikana.
PwC:n mukaan yhä useampi suomalaisyritys on ryhtynyt tarkastelemaan liiketoimintaportfolioitaan kasvaneiden tuottovaatimusten ajamina. Pääoman käytön uudelleenarviointi on jo johtanut yritysten ydinliiketoimintojen ulkopuolisten toimintojen myynteihin.
Vuonna 2022 myyntivolyymeissä näkyi kotimaisten yhtiöiden irtautuminen Venäjältä, mutta kuluvana vuonna yritykset ovat tehneet kauppoja enemmän omista tarpeistaan lähtien.
Jos listautumismarkkinat pysyvät edelleen kiinni, yrityskaupat ovat Simulan mukaan ainoa mahdollinen irtautumisvaihtoehto liiketoiminnastaan luopuville.
”Suomalaisilla Private Equity -toimijoilla on tällä hetkellä huomattava määrä kerättyjä varoja ja siten kykyä tehdä yrityskauppoja. Jos myyjien ja ostajien arvostusnäkemykset lähenevät toisiaan ja makrotalouden epävarmuudet vähenevät, voimme nähdä paljonkin kauppoja”, Simula sanoo.
Pinnan alla tapahtuu
Vaikka listautumismarkkinat ovat syväjäässä, pinnan alla valmisteluja tehdään monissa yrityksissä, kertoo Pääomasijoittajat ry.
”Listautumisikkuna on haastavan markkinatilanteen vuoksi ollut kiinni poikkeuksellisen pitkään. Valmisteluita kuitenkin tehdään pinnan alla useissa yrityksissä. Voitaneen ajatella, että kasvavaa kiinnostusta listautumiselle on ja sopivaa hetkeä tarkkaillaan”, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen toteaa.
Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman puolestaan arvioi, että yrityksillä on edelleen kiinnostusta listautua ja Nasdaq Helsinki jatkuvasti keskusteluita listautumista harkitsevien yritysten kanssa.
”Nasdaqin pohjoismaisilla markkinoilla odotamme vielä useita listautumisia loppuvuoden 2023 aikana ja listautumismarkkinan odotetaan vilkastuvan ensi vuoden puolella. Sijoittajat seuraavat nyt tarkasti, miten syksyn listautumiset onnistuvat paitsi Pohjoismaissa, mutta myös muilla markkinoilla”, Husman toteaa.
Pääomasijoittajat on laatinut luettelon potentiaalisista listautuvista yrityksistä. Listauksen vasemmassa sarakkeessa potentiaalinen pörssilistautuja ja oikeassa sarakkeessa listautujakandidaatin ilmoittanut sijoittaja.
Lista on koostettu Pääomasijoittajat ry:n jäseninä olevien suomalaisten pääomasijoittajien sijoituskohteista. Sijoittajat ovat itse ilmoittaneet listalle kohdeyrityksiään, joiden voisivat nähdä listautuvan aikaikkunalla 2023–2027.