Sijoitusuutiset

Kenestä Vuoden Sijoittaja 2023? Tässä neljä ehdokasta

Vuoden 2023 finalistit levittävät kansankapitalismin ilosanomaa luovasti monenlaisissa eri digikanavissa ja tapahtumissa.

Nordnetin järjestämän Vuoden Sijoittaja ja Sijoitusteko -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia; heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun.

Viime vuoden voittajaksi nousi vahvalla 38,7 prosentin äänipotilla velkakierteestä sijoittajaksi selviytynyt Päivi Rantanen. Rantanen on viiden lapsen kotiäiti, joka kertoo selviytymistarinaa velkakierteestä taloudelliseen tasapainoon. Päivin taloudenhallinta ja säästäväinen elämäntyyli on innostanut tuhansia perheenäitejä tarkastelemaan omaa talouttaan ja sijoittamaan.

Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen kertoo, että tämän vuoden finalistit levittävät sijoittamisen sanomaa hyvin monipuolisesti eri kanavissa.

”Heidät löytää mediasta, omasta blogistaan, eri somekanavista, sijoittajayhteisöistä, koulukiertueelta, podcastien parista tai osallistumalla sijoituskilpailuun virtuaalirahalla”, Tuppurainen toteaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä joka kolmas suomalainen, lähes 1,9 miljoonaa ihmistä, omisti joko pörssiosakkeita, sijoitusrahastoja tai molempia.

”Kymmenen viime vuoden aikana on nähty huima kasvu vuodesta 2013, jolloin omistajia oli 1,34 miljoonaa. Tämän ja aiempien vuosien finalistit ovat osaltaan kiihdyttäneet kasvua”, Tuppurainen arvioi.

Kilpailun tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna Nordnetin Suvi Tuppurainen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Vuoden Sijoittaja 2022 Päivi Rantanen ja Vuoden Sijoitusteko 2022 Mamma Betalar -podcastin edustajana Jasmin Hamid, on valinnut finalistit seuraavasti.

Vuoden Sijoittaja 2023 -finalistit:

Elina Avela

Yksityissijoittaja Elina Avelalla on kokemuksia useammasta lasku- ja nousukaudesta 80-luvulta asti. Lapsuudessa sijoittamiseen innosti Postipankin kultapossukerho, myöhemmin ASP-tili ja sijoituskeskustelut kotona.

Nykyään Elina kertoo kokemuksiaan myös median kautta. Hän etsii hyviä yrityksiä pitkäaikaiseen omistukseen, perusteena osingot, kasvu ja vahva tarina.

Esa Juntunen

Esa Juntunen on Omavaraisuushaaste-blogista sekä suositusta Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat -sijoituskirjasta tunnettu yksityissijoittaja, sijoitusbloggaaja ja -kirjailija. Hän on kirjoittanut blogeja myös SalkunRakentajaan.

Esa aloitti sijoittamisen nollasta kesätyörahoillaan 17-vuotiaana ja on kirjoittanut blogiinsa kahdeksan vuoden aikana yli 700 kirjoitusta sijoittamiseen ja henkilökohtaiseen talouteen liittyen.

Jenna Mattila

Jenna Mattila on taloudellisen hyvinvoinnin asiantuntija, valmentaja, kirjailija ja talousvaikuttaja. Jäädessään vuonna 2017 työterveyshoitajan työstä perhevapaalle, intohimo taloutta ja sijoittamista kohtaan kasvoi.

Perhevapaalta Jenna siirtyi yrittäjäksi. Talouskirjan kirjoittamisen lisäksi Jenna on kouluttanut tuhansia ihmisiä oman talouden hallintaan.

Sijoittaja-Alokas

Sijoittaja-Alokas tunnetaan parhaiten Inderes Sijoitusfoorumin yhteisön palvelijana. Alokas haastattelee -ketjussa hän haastattelee laidasta laitaan erilaisia sijoittajia.

Alokas haluaa kannustaa ihmisiä säästämisen ja sijoittamisen pariin, jotta aloittelevat sijoittajat rohkaistuisivat ja ymmärtäisivät, että sijoittamista voi harrastaa hyvinkin erilaisista lähtökohdista ja eri tavoin.

Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajat valitaan yleisöäänestyksellä 2.–31.10.2023. Äänestäminen tapahtuu osoitteessa nordnet.fi/sijoittaja. Kilpailu huipentuu voittajien valintaan 14.11.2023 klo 16.25 Sijoittaja 2023 -tapahtumassa Messukeskuksessa Helsingissä.

Kommentoi
Ylös
>