Rengasyhtiö tekee tuloskäännettä, vaikkakaan ei ihan odotetun nopeasti. Näkymät ovat kirkastuneet.
Viime vuosi oli rengasyhtiölle tuskainen. Yhtiö antoi lokakuun lopussa tulosvaroituksen, jossa se alensi liikevaihtoennustettaan vuodelle 2023.
Yhtiön mukaan haastavat markkinaolosuhteet olivat jatkuneet auto- ja rengasalalla kolmannen vuosineljänneksen aikana, ja jälleenmyyjien rengasvarastot olivat korkealla tasolla. Lisäksi jälleenmyyjäasiakkaiden keskittyminen varastonhallintaan sekä alhainen kuluttajaluottamus vaikuttivat rengaskysyntään ja -myyntiin aiemmin ennakoitua negatiivisemmin.
Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoo yhtiön tilinpäätöstiedotteessa, että auto- ja rengasmarkkina oli vuonna 2023 haastava talouden epävarmuuksien, korkean inflaation ja alhaisen kuluttajaluottamuksen vuoksi. Jälleenmyyjäasiakkaat keskittyivät purkamaan varastojaan, mikä johti renkaiden sisäänmyynnin pienenemiseen.
Nopeaa tuloskäännettä ei ole syytä odottaa, mutta rengasyhtiö pelaakin nyt pitkää peliä.
Moisio on kertonut, että seuraavan viiden vuoden aikana yhtiö keskittyy uuden Nokian Renkaiden rakentamiseen ja palauttamaan yhtiö takaisin kasvu-uralle kohti kahden miljardin euron liikevaihtoa ja vahvaa kannattavuutta.
”Uutena elementtinä Nokian Renkailla on pääomarakenteeseen liittyvä tavoite. Historiallisesti olemme olleet nettovelaton yhtiö Venäjään liittyvien riskien takia. Ilman Venäjää voimme nyt aiempaa tehokkaammin hyödyntää tasettamme”, sanoo Moisio.
Romaniaan rakentuva alan ensimmäinen hiilidioksidipäästötön rengastehdas on toimitusjohtajan mukaan tärkeä osa matkaamme kohti kahden miljardin euron liikevaihtoa. Tehtaan kaupallinen tuotanto alkaa arviolta alkuvuodesta 2025. Samaan aikaan yhtiö kasvattaa kapasiteettia Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä lisää sopimusvalmistusta.
”Kapasiteetin kasvu, uudet tuotteet ja entistä vahvemmat operatiiviset kyvykkyydet tukevat etenemistämme kohti uusia taloudellisia tavoitteitamme. Aiomme olla jatkossakin hyvä osingonmaksaja, minkä vahva tase mahdollistaa”, Jukka Moisio summaa.
Tiistaina yhtiö julkisti viime vuoden viimeisimmän vuosineljänneksen tulosraportin.
Liikevaihto loka−joulukuussa nousi vertailukaudesta 1,7 prosenttia 368 miljoonaan euroon. Vertailukelpoisilla valuutoilla segmentit yhteensä liikevaihto nousi 6,3 prosenttia.
Kulupuolella tilanne on helpottanut. Valmistustoiminnan raaka-aineiden yksikkökustannukset ja ostologistiikkakustannukset laskivat 20 prosenttia loka-joulukuussa vertailukauteen verrattuna
Siten liikevoitto nousi plussalle 33,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli ollut tappiollinen -3,2 miljoonaa euroa. Tulospetraus jäi kuitenkin selvästi analyytikoiden 42 miljoonan euron liikevoiton konsensusennusteen alle.
Tulosraportin varsinainen ”pihvi” ei olekaan toteutuneissa luvuissa, vaan näkymissä. Sen suhteen rengasyhtiö ei tuottanut pettymystä.
Yhtiö odottaa, että vuonna 2024 liikevaihto vertailukelpoisilla valuutoilla sekä segmentit yhteensä liikevoitto kasvavaa merkittävästi edeltävään vuoteen verrattuna. Tämä on selkeästi positiivinen signaali siitä, että yhtiö jatkaa oikealla reitillä.
“Vuosi 2023 merkitsi Nokian Renkaille uutta alkua. Saimme Venäjältä vetäytymisen päätökseen, julkistimme pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ja edistimme strategisia investointejamme kapasiteetin lisäämiseksi”, toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoo tulosraportin yhteydessä.
Nokian Renkaiden osake kipusi tiistaina lähes 5,8 prosenttia yhtiön kerrottuja positiivisia näkymäuutisia.