Jättipankki ennustaa: Kullan hinta matkalla 3000 dollarin rajapyykkiin

Kulta on ollut yksi tuottavimpia omaisuuslajeja tänä vuonna. Siihen on useita syitä.
kulta unssi jalometalli kulta unssi jalometalli

Kullan hinta on kokenut tänä vuonna todella historiallisen nousun ja on noussut jo lähes 30 prosenttia. Finanssimarkkinoita seuraava The Kobeissi Letter kertoo viestipalvelu X:ssä, että jalometallin hinta on nyt noin 15 prosenttia yli 200 päivän liukuvan keskiarvonsa, mikä on korkein poikkeama sitten vuoden 2020.

Viimeisten 40 vuoden aikana näin merkittävä ero on esiintynyt vain kahdeksan kertaa.

Sijoituspalvelutalo VettaFI:n sijoitusstrategi Cinthia Murphy kommentoi Yahoo Finance -uutispalvelun haastattelussa kullan hintakehitystä. Murphy laskee, että kulta on tehnyt tänä vuonna tähän mennessä yli 30 uutta ennätyslukemaa.

”Se menee jatkuvasti ylös ylös ylös. Ja nyt kun Fed on leikannut korkoja, se on melkein kuin täydellinen myrsky kullan hinnoille. Kaikki, joiden kanssa puhut kadulla, kaikki markkina-asiantuntijat, makrotaloustieteilijät, kaikki puhuvat tällä hetkellä kullan puolesta”, hän toteaa.

Korkojen lasku tukee kullan hintaa

Murphyn mukaan kullan hinta korreloi yleensä käänteisesti korkojen kanssa. Joten alhaisemmat korot hyväksi kullan hinnoille.

Markkinoiden odotukset uusista koronlaskuista ovat voimistuneet – erityisesti viimeisimmän Yhdysvaltain keskuspankin kokouksen ja Fedin jäsenten antamien suopeiden kommenttien jälkeen. Sijoittajat hinnoittelevat nyt 60 prosentin todennäköisyydellä, että marraskuussa tehdään vielä 50 peruspisteen koronlasku.

Myös kullan ominaisuus perinteisenä turvasatamana saattaa ajaa sen hintaa ylös.

”Kulta on suoja inflaatiota vastaan. Se on turvasatama. Kaikki katalyytit kullan kehitykselle näyttävät siis olevan kohdallaan. Ja markkinat ovat tällä hetkellä hyvin nousujohteisia kultaa kohtaan”, Murphy selittää.

Jatkuvat huolet Kiinan talouden elpymisestä viimeaikaisista elvytystoimista huolimatta ovat lisänneet pelkoja mahdollisesta maailmantalouden hidastumisesta. Tämä epävarmuus saa yhä useammat sijoittajat etsimään kullan kaltaisia turvasatamia.

Lisäksi geopoliittiset riskit – erityisesti Lähi-idän jännitteiden kärjistyminen – lisäävät kullan vetovoimaa entisestään.

Keskuspankit nostattavat kullan hintaa muutoinkin kuin keventämällä rahapolitiikan suitsia.

World Gold Councilin mukaan keskuspankit hamstrasivat kultaa heinäkuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin kesäkuussa. Netto-ostot olivat heinäkuussa 37 tonnia, kun ne kesäkuussa olivat 12 tonnia – mikä on siis 206 prosenttia enemmän.

Keskuspankkien kullan kysyntä vuoden 2024 tammi-kesäkuussa. Lähde: Kobeissi Letter.

Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja muista lähteistä kerättyjen tietojen perusteella tämä oli korkein kuukausittainen kokonaismäärä sitten tammikuun 45 tonnin. Puolan keskuspankki oli heinäkuun suurin ostaja, kun se osti 14 tonnia, jolloin sen kokonaisomistus nousi 14 tonniin.

Keskuspankit ostivat ennätykselliset 483 tonnia kultaa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

Vaikka keskuspankit ovat otsikoissa suurimpina kullan ostajina, ne eivät ole ainoita, jotka viestivät, että kullan nousulla on vielä tilaa.

Finanssitalo ING:n analyytikot huomauttavat, että institutionaaliset sijoittavat laittavat yhä enemmän varoja pörssinoteerattuihin kultaa sisältäviin pörssinoteerattuihin indeksirahastoihin. Kulta-ETF-rahastoihin on nyt neljänä peräkkäisenä kuukautena tullut nettomääräisiä lisää pääomia kysynnän laskun jälkeen.

ING:n mukaan tämä kysynnän jyrkkä käänne osoittaa, että institutionaaliset sijoittajat ovat yhä enemmän siirtymässä takaisin kultaan, mikä lisää kullan nousuvauhtia entisestään. Lisäksi Yhdysvaltojen odotetuin koronlasku vuosikymmeniin lisää nostetta kullan hintaan.

Kullan hinta voi nousta yhä vain lisää

ING on tarkistanut kultaennusteitaan ylöspäin, ja odottaa nyt, että hinta on keskimäärin 2700 dollaria vuonna 2025.

Jättipankki Bank of America on vieläkin optimistisempi kullan hintaennusteissaan. Pankki ennustaa jalometallin hinnan nousevan 3 000 dollariin unssilta vuonna 2025.

”Uskomme, että kulta voi nousta 3 000 dollariin unssilta seuraavien 12-18 kuukauden aikana…”, Bank of American raaka-ainetiimi toteaa asiakkaille lähettämässään tiedotteessa:

Analyytikot mainitsivat Yhdysvaltojen korkoleikkaukset ja kullan vahvan globaalin kysynnän arvonsäilyttäjänä syinä pysyä nousujohteisena metallin suhteen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
matkapuhelin kännykkä puhelu mobiili tietoliikenne

Näin kännykän kryptohuijaussovellus varastaa digitaalisia varoja – ”herätys koko digitaalisen omaisuuden alalle”

Seuraava artikkeli
Kiina Shanghai perinteinen tanssi

Kehittyvien maiden osakerahastoissa tapahtunut dramaattinen muutos