Logistiikkayhtiön loka-joulukuun liikevaihto laski lähes 34 prosenttia 22,9 miljoonaan euroon edellisvuoden vertailukauteen nähden. Liikevaihdon lasku oli seurausta Baltian laskeneista volyymeistä. Baltian liiketoimintaan vaikutti negatiivisesti puuttuvat asiakasvolyymit johtuen Suezin kanavan liikenteen loppumisesta.
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 3,7 miljoonaa euroa, kun analyysitalo Inderes odotti 5,8 miljoonan euron vertailukelpoista liikevoittoa.
Nurminen Logistics arvioi, että sille tärkeän logistiikkamarkkinan kehitys vahvistuu vuoden 2025 aikana. Yhtiön tekemät toimet sekä konsolidoidut liiketoiminnot vuoden 2024 aikana mahdollistavat konsernin liiketoiminnan positiivisen kehityksen vuonna 2025.
Erityisesti junarahdin kysyntä lisääntyy Nurminen Logisticsin kohdemarkkinoilla, mitä tukee tiukentuvan sääntelyn ajama ympäristöarvojen merkityksen kasvu päätöksenteossa. Lisäksi laskeva korkotaso ja rahoituksen saatavuuden paraneminen tukevat asiakkaiden tavaroiden ja investointihyödykkeiden kysyntää, mikä tukee osaltaan Nurminen Logisticsin palveluiden kysyntää.
YHtiö on ylläpitänyt kykyä aloittaa nopeasti suorat Kiinan ja Suomen väliset rautatiekuljetukset palvelemaan Pohjoismaista ja Keski-Euroopan markkinaa. Markkinalla on selkeitä merkkejä palvelun kasvavalle tarpeelle, johtuen sen tarjoamasta merkittävästä kilpailuedusta.
Nurminen Logistics panostaa vahvasti rautatiepalveluihin kansainvälisesti hakien selkeää kasvua.
Kansainvälisen rautatieliiketoiminnan hyviä kasvunäkymiä tukee yhtiön mukaan sen laaja ja toimiva palveluverkosto sekä EU:n kestävyysraportointidirektiivi, joka edellyttää yrityksiltä toimia toimitusketjujen Scope 3 -päästöjen vähentämiseksi ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
”Vuonna 2024 rakensimme pohjaa tulevaisuuden kasvuedellytyksille panostamalla vahvasti uusien kansainvälisten rautatiepalveluiden ja kumppanuusverkoston kehittämiseen. Lisäksi aloitimme yritysostoihin liittyvät integraatioprosessit”, kertoo Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta.
Kuluvana vuonna yhtiön kasvua tukee tärkeä yritysosto Ruotsista. Nurminen Logistics avasi uusia konttijunareittejä Ruotsissa sekä osti ruotsalaisen rautatielogistiikkayhtiön, Essinge Rail AB:n.
Jatkossa Nurminen Logistics aikoo keskittyä yhä enemmän logistiikan kokonaispalveluihin. Tavoitteena on parantaa toiminnan tehokkuutta ja kehittää entistä kokonaisvaltaisempia palvelukonsepteja.
Rautatieliiketoiminta on yhtiön syömähammas, johon yhtiö jatkossa panostaa vahvasti. Siitä osoituksen on esimeriksi juuri Essinge Railin osto.
Yritysoston myötä Nurminen Logisticsista tulee merkittävä rautatieoperaattori Pohjoismaiden ja Manner-Euroopan välisessä kasvavassa tavaraliikenteessä, joka palvelee pohjoismaisia ja kansainvälisiä teollisuuden, teknologian ja kaupan alan yhtiöitä.
Yritysosto on osa Nurminen Logisticsin kansainvälistä kasvustrategiaa, jonka keskiössä on asiakaslähtöiset rautatiekuljetukset.
Konserni arvio, että vuoden 2025 liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto kasvavat. Liikevaihdon ja liikevoiton ennustettu kasvu perustuu kasvavaan rautatieoperointiin konsernin markkina-alueilla.
Nurminen Logisticsin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle pääoman palautusta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta enintään 0,06 euroa kutakin ulkona olevaa osaketta kohden.