
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2025 helmikuussa 64 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysaste on ollut laskevalla trendillä vuoden 2022 lopulta lähtien. Suunta on yhä vahvasti alaspäin.
20–64-vuotiaiden kausitasoittamaton työllisyysaste eli työllisten osuus 20–64-vuotiaista oli helmikuussa 74,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli tässä ikäryhmässä 76,9 prosenttia. 20–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste laski 1,7 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta 74,8 prosenttiin, ja naisten työllisyysaste laski 3,1 prosenttiyksikköä 74,2 prosenttiin.
15–74-vuotiaita työttömiä oli vuoden 2025 helmikuussa 43 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. 15–74-vuotiaiden kausitasoittamaton työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli helmikuussa 9,4 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,8 prosenttia.
S-pankin ekonomisti Janne Ronkainen kertoo viestipalvelu X:ssä, että yksityisellä sektorilla työllisyyden pahin heikentyminen on jo takanapäin, mutta julkisella se saattaa olla vasta edessä.
Ronkaisen mukaan julkisen sektorin työllisyyden käännyttyä nyt heikompaan tarvittaisiin yksityiseltä pian jo kasvua.
”Yritysbarometrit enteilevät onneksi piakkoin jo parempaa”, hän muistuttaa.
Yksityisellä sektorilla työllisyyden pahin heikentyminen on jo takanapäin, mutta julkisella se saattaa olla vasta edessä.
— Janne Ronkanen (@RonkanenJanne) March 25, 2025
Julk. sektorin työllisyyden käännyttyä nyt heikompaan tarvittaisiin yksityiseltä pian jo kasvua. Yritysbarometrit enteilevät onneksi piakkoin jo parempaa. pic.twitter.com/GkXaKp5s23
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kommentoi myös työllisyyslukuja tuoreeltaan X:ssä.
”Aika surkeita työllisyyslukuja helmikuulta”, hän toteaa.
Appelqvistin mukaan tammikuussa näytti hetkellisesti paremmalta, mutta kyse saattoi olla sattumasta. Viimeksi työttömyysaste on oltu yhtä korkealla yhdeksän vuotta sitten.
Aika surkeita työllisyyslukuja helmikuulta. Tammikuussa näytti hetkellisesti paremmalta, mutta se taitaa mennä sattuman piikkiin. Helmikuussa työllisiä oli 64 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja työttömyysaste 9,1 %. Viimeksi on oltu yhtä korkealla 9 vuotta sitten. pic.twitter.com/0J1IRqBSpY
— Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist) March 25, 2025