Konkurssiluvut synkkenevät historiallisiin madonlukuihin

Viimeksi näin karmeita konkurssilukuja nähtiin lähes 30 vuotta sitten.
hanskat työhanskat hanskat työhanskat
hanskat työhanskat
konkurssit liukuva vuosisumma
Kuva: Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan konkursseja pantiin vireille toukokuussa yhteensä 366 kappaletta, mikä on 39 konkurssia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Myös henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä kasvoi selvästi vuodentakaisesta.

Viimeisten 12 kuukauden aikana konkurssihakemuksia jätettiin kahdeksan prosenttia enemmän verrattuna edeltävään 12 kuukauden jaksoon.

Konkurssien määrän kasvu on tasaantunut, mutta konkursseja laitetaan yhä vireille jopa enemmän kuin finanssikriisin jälkeen vuonna 2009.

Toukokuussa 12 kuukauden aikavälillä konkurssihakemuksia oli yhteensä 3 710. Yhtä synkkiä lukuja tilastossa on ollut edellisen kerran vuonna 1996.

”Konkurssihakemusten määrän kasvu ei ollut alkuvuonna enää yhtä voimakasta kuin edellisenä vuonna, mutta koronapandemiaa edeltäneeseen vuoteen 2019 verrattuna määrä oli korkea. Tammi-toukokuussa haettiin konkurssiin yli 600 yritystä enemmän kuin vuonna 2019”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari.

Toukokuussa konkursseja laitettiin vireille eniten muiden palveluiden toimialoilla, yhteensä 144. Rakennustoiminnassa konkurssihakemuksia oli 71 ja kaupan alalla 59.

”Alkuvuoden aikana konkurssiin on haettu eniten palvelualojen yrityksiä. Palvelualojen konkurssihakemuksia jätettiin eniten suurissa kasvukeskuksissa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla”, Kuussaari sanoo.

Aktian pääekonomisti Lasse Corin kommentoi konkurssien mahdonlukuja viestipalvelu X.ssä. Hänen mukaansa hieman yllättäen rakennusalan konkursseissa on nähty jotain positiivista kehitystä kuluneen vuoden aikana. Alan konkurssien määrä on kääntynyt laskuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *