Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Luvassa vahvaa tuloskasvua Euroopassa
Verohallinnon valvonta paljasti: Lähes joka toisen matkakuluvähennys oli virheellinen

Verohallinnon valvonta paljasti: Lähes joka toisen matkakuluvähennys oli virheellinen

Yllättävän moni suomalainen hakee verotuksessa matkakuluvähennystä väärin perustein.
autot liikenne autoilu autot liikenne autoilu

Verohallinto kertoo tiedotteessaan, että matkavähennystä haetaan usein väärin perustein. Matkakuluvähennystä saatetaan hakea esimerkiksi todellisuutta pidemmästä työmatkasta tai oman auton käytön mukaan ilman perustetta. Moni suomalainen hakee verotuksessa myös suurempaa matkakuluvähennystä kuin mihin hänellä olisi oikeus, ja osa hakee matkakuluvähennystä, vaikka sille ei olisi lainkaan perusteita.

Väärin perustein haettujen verovähennysten hakeminen johtaa veronkorotukseen.

”Kun valvoimme verovuoden 2024 veroilmoittamisen oikeellisuutta satunnaisvalvonnalla, asiakkaista peräti 40–50 prosentilla matkakuluvähennyksen määrää korjattiin valvonnan aikana”, kertoo ohjaus- ja valvontapäällikkö Pyry Ilmarinen.

Verohallinto arvioi, että virheelliset matkakuluvähennysvaatimukset aiheuttavat vuosittain noin 100 miljoonan euron verotulojen menetyksen.

”Kyse on merkittävästä ongelmasta: yhteiskunnalta verotuloja jää saamatta, minkä lisäksi matkakuluvähennyksen valvominen on kaikki pois muusta verovalvonnasta ja verotulojen turvaamisesta”, Ilmarinen sanoo.

Matkakuluvähennys on euromäärällisesti suurin yksittäinen henkilöasiakkaille myönnetty verovähennys. Verovuodelta 2024 sitä haki liki 700 000 asiakasta ja vähennystä myönnettiin yhteensä reilut 1,5 miljardia euroa.

Verotuksessa matkakuluvähennyksen voi tehdä halvimman kulkuneuvon mukaan. Yleensä edullisin kulkuneuvo on julkinen liikenne.

Ilmarisen mukaan oman auton käytön perusteella tehtyä matkakuluvähennystä yritetään usein perustella sillä, että oma auto on julkisia nopeampi, työssä tarvitsee autoa tai auto on välttämätön lasten kuljetuksen vuoksi.

”Vaikka siis todellisuudessa kulkisikin työmatkat omalla autolla, matkakuluvähennyksen voi tehdä vain julkisen liikenteen kulujen mukaan, jos julkinen liikenne on käytettävissä. Lisäksi on tärkeä ilmoittaa matkakulut vain toteutuneiden matkojen osalta, eli huomioida vähennyksessä esimerkiksi etätyöpäivät”, Ilmarinen kertoo.

Matkakuluvähennyksen voi hakea oman auton käytön perusteella, jos julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä, yhdensuuntaisella matkalla joutuisi kävelemään vähintään kolme kilometriä, odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään kaksi tuntia tai matka alkaa tai päättyy klo 00.00–05.00 välisenä aikana.

Matkakuluista vähennetään omavastuu, joka vuodelta 2025 on 900 euroa. Alle sen jääviä kuluja ei kannata ilmoittaa siis lainkaan. Omavastuun jälkeen matkakuluja voi vähentää enintään 7 000 euroa.

Kaikkien esitäytetyt veroilmoitukset löytyvät OmaVerosta. Veroilmoituksen tiedot pitää tarkistaa ja niitä pitää tarvittaessa korjata ja täydentää.

Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät ovat eri asiakkailla eri aikaan: joko 14., 21. tai 28. huhtikuuta. Oma määräpäivä löytyy OmaVerosta.

Lue myös tämä: Hallitus tilkkii veropohjan reikiä poistamalla verovähennyksiä


Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Milloin yrittäjien ajopäiväkirjat joutuvat tarkastuksen kohteeksi nythän yrittäjän henkilökohtaiset ja firman verovähennykset sekoittuvat kun omatkin henkilökohtaiset ajot ajetaan firman piikkiin ja vähennyksiin, mm etelä suomesta lapinreissut peräkärryllä tai asuntovaunulla jne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *