Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Yle: Suomalaiset hävinneet miljoonia euroja sijoituspalvelussa

Ylen MOT:n selvitys paljastaa, että Vauraus Suomi on myöntänyt lainoja talousrikollisille ja huonossa taloudellisessa tilanteessa oleville yrityksille.

MOT löysi selvityksessään yli 160 Vauraus Suomelta lainaa saanutta yritystä, jotka ovat ajautuneet konkurssiin tai lakkautettu.

MOT keskusteli neljäntoista Vauraus Suomeen sijoittaneen ihmisen kanssa. Heistä lähes jokainen oli tappiolla, enimmillään kymmeniä tuhansia euroja.

Velkoja on käsitelty käräjäoikeuksissa, ja asiakirjoista selviää, että Vauraus Suomen asiakkaat ovat jättäneet velkoja maksamatta sille takaisin yli 34 miljoonaa euroa. Niitä Vauraus yrittää periä oikeustoimin.

Vauraus Suomi kertoo myöntäneensä lainoja yli tuhannelle yritykselle noin 320 miljoonan euron edestä.

Yle sai haastattelemiltaan Vauraus Suomen sijoittaneilta ihmisiltä henkilökohtaisia sijoitusraportteja, joista selviää, että suuri osa lainaa saaneista yhtiöistä oli konkurssissa, maksukyvytön tai lopettanut toimintansa. MOT:n mukaan yksittäisen sijoittajan rahoja oli lainattu jopa kymmenille nurin menneille yrityksille.

Vauraus Suomi on myöntänyt lainoja myös talousrikollisten omistamille yhtiöille, sillä lainan saaneista yrittäjistä vähintään 73 on ollut syytteessä talousrikoksista. Monella heistä on myös lainvoimainen tuomio, ja osa oli tuomittu tuomittu talousrikoksista jo ennen lainan myöntämistä.

Vauraus Suomi on vuonna 2011 perustettu helsinkiläinen rahoitusalan yhtiö, joka välittää joukkorahoitteisia yrityslainoja. Käytännössä se toimii alustana, joka yhdistää rahoitusta tarvitsevat pk-yritykset ja tuottoa etsivät sijoittajat.

Joukkorahoitteinen yrityslaina tarkoittaa lainaa, jonka rahoittajina toimii useiden yksittäisten sijoittajien joukko pankin sijaan. Rahoitus kerätään tyypillisesti digitaalisen alustan kautta, joka yhdistää lainaa hakevan yrityksen ja sijoittajat.

Yrityksille Vauraus tarjoaa yrityslainoja ja laskurahoitusta, enimmillään viiden miljoonan euron asti. Sijoittajille se puolestaan tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa näihin yrityslainoihin, joille Vauraus on luvannut 6–8 prosentin tuotto-odotusta luottotappiot huomioiden.

Yhtiö toimii Finanssivalvonnan alaisuudessa, ja sen toimialana on joukkorahoituksen välittäminen ja maksupalvelujen tarjoaminen toimilupansa mukaisesti.

Perinteisessä pankkilainassa yksi pankki myöntää koko lainan ja kantaa luottoriskin. Joukkorahoitteisessa mallissa riski jakautuu usealle sijoittajalle, joista kukin sijoittaa haluamansa summan. Sijoittajat saavat vastineeksi korkoa, joka on yleensä pankkilainaa korkeampi, koska lainat kohdistuvat usein yrityksiin, jotka eivät välttämättä saa pankkirahoitusta tai joille se ei riitä.

Välissä toimii joukkorahoitusalusta, kuten Vauraus Suomi, joka arvioi lainanhakijat, hallinnoi lainaprosessia ja hoitaa takaisinperinnän. Alusta perii palkkionsa näistä palveluista.

Sijoittajan näkökulmasta kyse on vaihtoehtoisesta omaisuusluokasta, joka ei suoraan korreloi pörssimarkkinoiden kanssa. Kääntöpuolena lainoihin liittyy luottotappioriski, eikä sijoituksilla ole talletussuojaa kuten pankkitileillä. Jos lainansaaja ajautuu maksukyvyttömäksi, sijoittaja voi menettää pääomansa osittain tai kokonaan.

Suomessa joukkorahoitustoimintaa valvoo Finanssivalvonta, ja palveluntarjoajat tarvitsevat toimiluvan.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *