Geopoliittiset tapahtumat, yleinen markkinaheilunta sekä korkojen ja öljyn nousu rauhoittivat suomalaisten yksityissijoittajien alkuvuoden ostoinnostusta maaliskuussa. Nordnet kertoo tiedotteessaan, että kaikki sijoitusluokat yhteenlaskettuna yksityissijoittajat kuitenkin nostivat sijoitusastetta edelleen maltillisesti.
Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta maaliskuusta jopa 48,9 prosenttia. Myös pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 34,3 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa kohosi helmikuun 2026 euromääräisestä aktiviteetista 25,0 prosenttia.
”Uusilla nettosijoituksilla mitattuna alkuvuoden vahva sijoitusinto ei jatkunut enää maaliskuussa samanlaisena kaikissa instrumenttiluokissa. Iran-kriisin jatkuminen, yleisen markkinaheilunnan lisääntyminen sekä korkojen ja öljyn selvä nousukäänne lisäsivät varovaisuutta”, Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen kertoo.
Kotimaa suosiossa
Kaupankäynti oli kuitenkin yleisesti erittäin vilkasta nopeiden markkinaliikkeiden vuoksi. Tuppuraisen mukaan pörssikaupankäynnin volyymistä poikkeuksellisesti vain 45 prosenttia kohdistui Helsingin pörssin ulkopuolelle, kun vertailukohtana vastaava lukema on yleisesti ollut noin 50 prosentissa tai hieman sen yli.
Epävarmuuden kasvu on kääntänyt sijoittajien katseet kotimaahan, ja kurssilaskun seurauksena teknologiaosakkeet tekivät paluuta ostoslistoille.
”Uhkakuvien kasvu sai siis yksityissijoittajien katseet kääntymään kotimaahan euromääräisellä kaupankäynnillä tarkasteltuna,”
Tuppuraisen mukaan yksinkertaistettuna maaliskuussa markkinoiden huolenaiheiksi nousseet uhkakuvat nähdään yhtäältä hallitsemattomiksi, mutta toisaalta myös positiivisessa skenaariossa nopeasti ohimeneviksi ja ratkaistaviksi.
Pörssinoteeratuissa ETF-rahastoissa Iran-kriisi ei näy, vaan nettosijoitukset jatkuivat vahvoina.
”Tämäkin havainto osaltaan puoltaa arviota, että valtaosa yksityissijoittajista pitäytyy oikeaoppisesti sijoitussuunnitelmassaan myös turbulenssin aikoina ja näkee pidemmän trendin edelleen hyvin positiivisena”, kertoo Tuppurainen.
Piensijoittajien usko Qt Groupiin palaamassa
Toimialatasolla kurssilasku palautti teknologiaosakkeet takaisin ostoslistalle kotimaisittain Qt Groupin ja ulkomaisittain NVIDIAn ja Microsoftin osalta.
”Parhaillaan käynnissä oleva osinkokevään vilkkain ajanjakso täytti vaihdetuimpien osakkeiden listat perinteisillä osinkoyhtiöillä. Saman trendin jatkuminen on todennäköistä huhtikuussakin”, arvioi Tuppurainen.
Qt Groupin osakekurssi on sulanut vuodessa noin 71 prosenttia, eikä kyseessä ole yksittäisen pettymyksen aiheuttama romahdus. Yhtiö on kokenut sarjan toisiaan seuraavia takaiskulyöntejä, jotka ovat syöneet sijoittajaluottamusta.
Jo loppuvuonna 2024 yhtiö joutui tarkentamaan näkymiään alaspäin suurten jakelulisenssikauppojen viivästyttyä. Vuonna 2025 paine kiihtyi: yhtiö antoi tulosvaroituksen ja laski liikevaihto-ohjeistustaan 15–25 prosentin kasvusta 10–20 prosenttiin vedoten merkittävään taloudelliseen epävarmuuteen ja asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutokseen. Jokainen vuoden 2025 tulospäivä toi osakkeelle negatiivisen kurssireaktion.
Vaikeuksien juurisyy on Qt:n keskeisten asiakastoimialojen heikkous. Auto-, teollisuus- ja elektroniikkasektorin yritykset ovat lykänneet tuotekehitysinvestointejaan epävarman suhdannetilanteen ja kauppasodan vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Qt:n asiakkaat eivät osta uusia jakelulisenssejä eivätkä käynnistä uusia kehityshankkeita, joihin tarvittaisiin lisää kehittäjätyökaluja.
Operatiivisten haasteiden päälle kasaantui tammikuussa 2026 henkilöstöshokki, kun talousjohtaja Jouni Lintunen ilmoitti jättävänsä yhtiön. Osake syöksyi tiedotteen jälkeen lähes kymmenen prosenttia päivässä.
Inderesin analyytikko Atte Riikola huomautti, ettei talousjohtajan vaihtuminen kesken IAR Systemsin yritysostointegraation ole optimaalista. Tiedottamisen ajoitusta ja tapaa myös kritisoitiin julkisesti.
Helmikuun lopussa julkistettu vuoden 2026 ohjeistus lisäsi paineita. Yhtiö lupasi liikevaihdolle vähintään kymmenen prosentin kasvun vertailukelpoisin valuutoin ja EBITA-marginaaliksi vähintään 15 prosenttia. Molemmat luvut jäävät kauas yhtiön pitkän aikavälin tavoitteista, joissa puhutaan 20–30 prosentin vuotuisesta liikevaihdon kasvusta ja vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalista.
Taustalla painaa myös rakenteellinen kysymys: jos generatiivinen tekoäly vähentää manuaalisen koodauksen tarvetta, tarvitsevatko asiakkaat tulevaisuudessa yhtä monta Qt-lisenssiä kehittäjää kohden?
Ostetuimmat ja myydyimmät sijoituskohteet
Taulukko 1. Nordnet Suomen 5 ostetuinta ja myydyintä kotimaista osaketta – maaliskuu 2026
| Netto-ostetuimmat | Nettomyydyimmät |
| Nordea | Neste |
| Valmet | Nokia |
| Mandatum | Sampo |
| Huhtamäki | Fortum |
| Qt Group | Elisa |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit
Taulukko 2. Nordnet Suomen 5 ostetuinta ja myydyintä ulkomaista osaketta – maaliskuu 2026
| Netto-ostetuimmat | Nettomyydyimmät |
| NVIDIA | Vår Energi |
| Handelsbanken A | Hoegh Autoliners |
| Microsoft | Golar |
| Bluenord | AMD |
| Strategy A | Lemonade |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit
Taulukko 3. Nordnet Suomen 5 ostetuinta ja myydyintä rahastoa – maaliskuu 2026
| Netto-ostetuimmat | Nettomyydyimmät |
| Nordnet Norja Indeksi | Evli Likvidi B |
| Nordnet Suomi Indeksi | Ålandsbanken Lyhyt Yrityskorko |
| Nordnet Ruotsi Indeksi | Evli High Yield Yrityskorko B |
| Nordnet Maailma Indeksi | Aktia Nordic High Yield B |
| Handelsbanken USA Indeksi | Evli Lyhyt Yrityslaina B |
Taulukko 4. Nordnet Suomen 5 ostetuinta ja myydyintä ETF:ää – maaliskuu 2026
| Netto-ostetuimmat | Nettomyydyimmät |
| Xtrackers EUR Overnight Rate Swap | Xetra-Gold ETC |
| iShares Core MSCI World | Amundi MSCI Japani |
| iShares Core S&P 500 | Seligson & Co OMX Helsinki 25 |
| iShares MSCI EM | Franklin FTSE Korea |
| Amundi Stoxx Europe 600 | Global X Euro Stoxx 50 Covered Call |
Rahasto- ja ETF-tilastojen lähteinä Nordnetin oma kaupankäyntitilasto




