Markkinoiden tuoton lyöminen sijoituskohteiden ostojen ja myyntien ajoittamisella vaikuttaa tilastojen valossa lähes mahdottomalta tehtävältä.
Kempowerin kolmannen vuosineljänneksen tulosraportti oli pettymys. Piensijoittajat eivät ole siitä säikähtäneet.
Piensijoittajat eivät Helsingin pörssin laskumarkkinaa pelkää, vaan ovat sijoittaneet erityisesti pörssin suurimpiin yhtiöihin.
Pörssiraketti Kempowerista on kehkeytynyt rahastojen pelikenttä.
Piensijoittajien sijoitusaste nousi koko alkuvuoden ja lisäsijoitusten teko jatkui toisen kvartaalin tuloskauden alla.
Tutut kansanosakkeet ovat suosituimpia suomalaisten ensimmäisenä osakesijoituksena.
Pankkiturbulenssi sai aikaan kiivaimman yksityissijoittajien ostoryntäyksen sitten koronakevään 2020.
Piensijoittajat odottavat Nokian Renkailta käännettä, vaikka yhtiön tulos painui loka-joulukuussa pakkaselle.
Kotimaiset piensijoittajat eivät usko, että sähköautovalmistaja Tesla on niin sanottu putoava puukko.
Stockmannin omistuksessa tapahtuu mielenkiintoisia muutoksia. Se sai maanantaina Stockmannin osakkeen reippaaseen nousuun.
Nordnetin suomalaisasiakkaiden kotimainen osakepaino kasvoi syyskuussa maltillisesti seitsemällä miljoonalla eurolla.
Piensijoittajat ovat tankanneet rohkeasti kovan kasvutarinan Qt Groupia, joka on kuitenkin rämpinyt pörssissä tänä vuonna.
Yksityissijoittajat tankkasivat heinäkuussa Fortumia ja UPM:ää.
Nordnetin kaupankäyntitilastot kertovat, että sijoittajien varovaisuus on hiipumassa vähitellen.
Tecnotreen toimitusjohtaja osoittaa suurella osakekaupalla vahvaa sitoutumista yhtiöön. Sen ansiosta osake oli perjantain kovin nousija Helsingin pörssissä.
Piensijoittajien alkuvuoden ostoryntäys päättyi inflaation ja varovaisuuden noustua.
Sijoittajat eivät ole säikähtäneet Fortumin tai Nokian Renkaiden vaikeuksia Venäjällä, vaan tankkaavat reippaasti halventuneita osakkeita.
Piensijoittajat ovat suhtautuneet Venäjä-sidonnaisiin kotimaisiin pörssiyhtiöihin eri tavalla Ukrainan sodan puhjettua.
Muskin kaupat saivat Teslan osakkeen kovaan laskuun.
Kommentit