Sijoitusuutiset

Piensijoittajia Uniper-sotku ei säikäytä – tankkasivat reippaasti kurssiromahtaja Fortumia

Yksityissijoittajat tankkasivat heinäkuussa Fortumia ja UPM:ää.

Nordnetin suomalaisasiakkaiden kotimainen osakepaino säilyi heinäkuussa muuttumattomana. Arvoosuustileiltä myytiin suomalaisosakkeita seitsemällä miljoonalla eurolla, mutta kotimaisia osakkeita ostettiin lisää tasan vastaavalla summalla osakesäästötileille.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta heinäkuusta 10,0 prosenttia. Koko
pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 4,2 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin
kaupankäynti laski kuluvan vuoden kesäkuun euromääräisestä aktiviteetista 8,6 prosenttia. Myös
kappalemääräinen kaupankäynti putosi viime kuuhun verrattuna 3,8 prosenttia.

”Nordnetin suomalaisasiakkaat lisäsivät sijoituksiaan vuoden alkupuoliskolla lähes taukoamatta.
Tammi-kesäkuussa asiakkaat netto-ostivat lisää kotimaisia osakkeita Helsingin pörssistä yhteensä
peräti 430 miljoonalla eurolla. Heinäkuussa asiakkaat lähestyivät Q2-tuloskautta odottavissa
tunnelmissa eivätkä he muuttaneet kotimaista sijoituspainoaan”, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Tuppuraisen mukaan arvo-osuustileiltä myytiin suomalaisosakkeita nettona seitsemän miljoonalla eurolla, mutta kotimaisia osakkeita ostettiin lisää tasan vastaavalla summalla osakesäästötileille.

Pelättyä parempi toisen vuosineljänneksen tuloskausi

Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat raportoineet pelättyä parempia huhti-kesäkuun lukuja ja lähitulevaisuuden
ennusteita, Tuppurainen kertoo.

”Suuri osa yhtiöistä on onnistunut puolustamaan liiketoimintojensa kannattavuuksia,
vaikka kustannusnousu on kiivainta 40 vuoteen. Tulospelkojen laimentuminen oli merkittävä
osatekijä Helsingin yleisindeksin seitsemän prosentin nousuun heinäkuussa.”

Näyttää myös siltä, että keskuspankkien rahapolitiikan nopean kiristymisen uhka on laantumassa.

”Vuoden 2022 alkupuoliskon aikana sijoittajat olivat huolissaan kiihtyvästä inflaatiosta ja sen
seurauksena nopeasti nousevista korko-odotuksista. Kesällä kuitenkin vahvistui yleisesti näkemys
siitä, että hidastuva talouskasvu tulee painamaan inflaatiota alas siten, etteivät rajuimmat
koronnousuennusteet ole enää realistisia”, Tuppurainen toteaa.

Osakekurssien ripeä nousu heinäkuussa heijastelee siis myös keskuspankkipolitiikkaan liittyvien pelkojen laantumista.

Valtion omistus lisää luottamusta Fortumiin

Noin neljäsosan kurssitasostaan heinäkuussa menettäneen Fortumin osake oli Nordnet
Suomessa kuukauden netto-ostetuin osake osakesäästötileillä. Yhtiön osake kiilasi myös arvo-osuustileillä ostosuosikkien joukkoon ollen kuukauden toiseksi netto-ostetuin.

”Fortum nauttii sijoittajakansan luottamusta osin valtionyhtiöaseman vuoksi siten, että moni odottaa Suomen valtion tukevan yhtiötä eri skenaarioissa. Toisaalta moni sijoittaa yhtiöön korkean osinko-odotuksen perässä, vaikka osingonmaksun osalta yhtiön riskit ovatkin kasvaneet huomattavasti”, Tuppurainen päättelee.

Samalla UPM:n nouseminen kuukauden toiseksi ostosuosikiksi pohjautuu myös odotuksiin
vahvasta osinkotuotosta ja osinkokasvusta, arvioi Tuppurainen.

Nokia oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden heinäkuun selvästi nettomyydyin kotimainen osake
sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä. Tuppuraisen mukaan todennäköinen syy Nokian myyntipaineeseen on yhdistelmä yhtäältä vahvan toisen kvartaalin osavuosiraportin aiheuttanutta kurssinousua ja tuottojen kotiuttamista sekä toisaalta osakkeen asemaa laajasti omistettuna kansanosakkeena, jota keventämällä moni voi vapauttaa säästöjä arjen inflaation taklaamiseen.

Nosta säästämisesi uudelle tasolle.

Olitpa sitten kokenut sijoittaja tai ensimmäistä indeksirahastosijoitustasi tekevä aloittelija, voit aina tähdätä hieman korkeammalle.

Katso miten

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös