
Petteri Orpon (kok.) hallituksen esitys työnhaun velvoitteiden ja työttömyysturvan karenssien kiristämisestä on parhaillaan lausuntokierroksella. Muutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alussa.
Esityksen taustalla on hallitusohjelman tavoite lisätä työllisyyttä ja purkaa niin sanottuja kannustinloukkuja, jotta työn vastaanottaminen olisi nykyistä kannattavampaa suhteessa sosiaaliturvaan sekä erityisesti kokoaikatyö houkuttelevampaa kuin osa-aikatyö tai työttömänä olo.
Lakiesityksessä ehdotetaan, että työnhakijan velvollisuuksia tiukennetaan ja seuraamuksia työnhaun laiminlyönneistä kiristetään merkittävästi.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos työnhakija ei täytä työnhaun ehtoja – esimerkiksi ei hae riittävästi työpaikkoja tai kieltäytyy tarjotusta työstä ilman hyväksyttävää syytä – karenssit eli työttömyysturvan menetykset pitenevät ja tulevat voimaan aiempaa herkemmin.
Ensimmäisestä laiminlyönnistä voi seurata viikon karenssi, mutta toistuvista laiminlyönneistä seuraamukset kovenevat ja voivat johtaa jopa usean kuukauden työttömyysturvan menetykseen. Tavoitteena on, että työttömyysturva olisi entistä vahvemmin sidottu aktiiviseen työnhakuun ja työmarkkinoiden käytettävissä olemiseen.
Mikäli työtön ei nykyisin hae töitä tai osallistu palveluihin, hän menettää työttömyysturvansa porrastetusti. Ensimmäisestä laiminlyönnistä saa huomautuksen, toisesta työttömyysturva katkeaa seitsemäksi päiväksi, kolmannesta 14 päiväksi ja neljännestä työtön saa 12 viikon työssäolovelvoitteen.
Työssäolovelvoite tarkoittaa, että työttömyysturva katkeaa kokonaan ja palautuu vasta, kun työtön on ollut töissä, palveluissa tai yrittäjänä velvoitteen ajan.
Parhaillaan lausunnolla olevalla hallituksen esityksellä työtön menettäisi siis jo ensimmäisestä laiminlyönnistä työttömyysturvan viikoksi. Toisesta laiminlyönnistä tulisi kuuden viikon työssäolovelvoite.
Samalla hallitus esittää muutoksia myös palkkatuettuun työhön: jatkossa palkkatuettu työ ei enää kerryttäisi työssäoloehtoa, vaan sen roolia halutaan vahvistaa nimenomaan väylänä avoimille työmarkkinoille, ei keinona täyttää työttömyysturvan ehtoja.
Esityksen perusteluissa korostetaan, että uudistuksilla pyritään nostamaan työllisyysastetta ja vahvistamaan julkista taloutta. Kritiikkiä on kuitenkin esitetty siitä, että tiukennukset voivat kohdistua erityisen raskaasti niihin työnhakijoihin, joilla on jo valmiiksi vaikeuksia työllistyä.
Lakiesitys on osa laajempaa työttömyysturvan ja sosiaaliturvan uudistuskokonaisuutta, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa etuusjärjestelmää ja tehdä työnteosta nykyistä kannattavampaa.
Hallitus pyrkii saamaan muutokset voimaan mahdollisimman nopeasti, mutta lausuntokierroksen jälkeen esitystä voidaan vielä muokata saadun palautteen perusteella.
SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen pitää hallituksen toimintaa kummallisena, sillä hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen kokoomus julisti keventävänsä työnhakijoiden palveluprosessia, jotta työnantajille tulevia turhia työhakemuksia voitaisiin vähentää.
”Toisin kuitenkin kävi. Työttömien olisi edelleen haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa”, hän toteaa.
Väänäsen mukaan hallitus näyttää jatkavan linjaa, jossa työttömyydestä rangaistaan heikentämällä toimeentuloa monin eri tavoin.
”Leikkaukset ja kiristykset näyttävät valitettavasti jatkuvan. Seurauksena on toimeentulovaikeuksien ja esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääntyminen.”
SAK:n Väänänen korostaa, että työttömällä on aina ollut velvollisuus hakea töitä, jotta hän saa työttömyysturvaa.
”Työttömien mahdollisimman nopea uudelleen työllistyminen on kaikkien edun mukaista. Työllistymistä tulee kuitenkin tukea henkilökohtaisella palvelulla. Työttömyysturvan seuraamusten kiristäminen ei nopeuta työllistymistä”, hän väittää.




Häpeän syvästi kotimaatani, jossa palvotaan työntekoa kuin epäjumalaa ja vähät välitetään ihmisistä ja ihmisarvosta. Paljon mieluummin maksaisin viisinumeroisen verosummani johonkin maahan, jossa on inhimillisemmät arvot.
Kiitos tästä!
Toivottavasti jollakki tilttaa jossakin välissä ni saa päättäjät nähdä miltä heidän kädenjälki kansassa näyttä
Aivan todella häpeällinen uudistus tulossa jälleen. Kyllä ihmisviha paistaa läpi ja selvästi, ei ne sitä edes peittele enää.
En voi käsittää tätä nykyisen hallituksen politiikkaa työttömiä kohtaan. Aivan kuin työttömiä rangaistaisiin siitä, että työpaikkoja ei ole tarjolla.
Missä ne kokoomuksen ja perussuomalasten lupaamat 100000 uutta työpaikkaa ovat?
Siellä on kuule semmoset 3 miljoonaa työpaikkaa mistä valita.
np eo kyllä ole, mitä sää oikeen imppaat kun tälläsiä kuvittelet
120 eri paikkaan puolessa vuodessa hakeneena pääsääntöisesti sähköpostikyselyillä kun ei työpaikkailmoituksia ole. voin kans kysyä et mitkä 3 miljoonaa työpaikkaa. ja vain about 10% vastaa takaisin ettei ole töitä tarjolla, 1% pääsee videohaastatteluun ehkä ja muista ei saa ees viestiä takaisin…ja töitä haettu it alalta, mekaanikon hommista siivousalalle…sama rata jatkuu
Täältä löytyy: https://europa.eu/eures/portal/jv-se/home?lang=en
Orpo sanoi perheensä ylioppilas juhlissa poikaansa että on fiksu ja empaattinen .toivon totisesti että olisi tullut äitiinsä nimittäin petteri on kaikkea muuta kuin empaattinen ja fiksu .hän oikein vihaa työttömiä.ja vähäosaisia
Tähän aiheeseen tarvitsisi saada julkista näkökulmaa työttömän muilta perheenjäseniltä, hänen puolisolta ja kenties 12 v täyttäneiltä lapsilta. Minä työttömänä saan nähdä muutoksen 14 v lapsessani joka on surullinen ja itkee kun olemme hänen sanoja käyttääkseni nyt köyhiä. Vielä puoli vuotta sitten lasteni kanssa elimme mielestämme ihan ok elämää vaikka nettopalkka ollutkin alle 2800 e. Nyt yli 3 kk työttömänä ja yli 4 työpaikkaa kk hakevana ovat hallituksen raipat iskeneet työttömyysetuuden pienennyttyä meihinkin. Enää ei varaa mihinkään mutta ennen kaikkea surettaa lapseni muuttunut persoona joka vain ajattelee ja sanottaa paljon mihin meillä olisi varaa ostaa ja mitä voidaan syödä. Nyt lapset jotka tulevaisuuteen ponnistaa köyhyydestä tässä työttömän elämässä kärsii henkisesti ja fyysisesti. Nämä eriarvoisuudet yhteiskunnassa vaan jatkuvat kun lapset kasvaa jos nykyiset köyhät lapsiperheet ja heidän ihmisarvoinen elämä sivuutetaan. Pistää vihaksi kun Orpo kehtaakin puhua empaattisuudesta ja fiksuudesta jota hänellä ei ole pätkän vertaa.
Nykyään, et pääse edes haastatteluun vaikka on pätevyys, työkokemusta useamman vuoden ajalta ja koulutus. On niin paljon hakijoita ja työpaikat vähissä jopa suurissa kaupungeissa.
Ei vittu.ollaanko me venäläisiä kuitenkin.neuvostoliitto toimi näin.orpo onkin saatanan kommunisti.
Kyllähän näitä rangaistuksia periaatteessa voisi jaella ja tietysti työnhakuvelvoitteet pitää täyttää, mutta velvoitteiden vastapainoksi työllisyyspalveluista pitäisi saada kunnollista palvelua.
Tällä tarkoitan sitä että korvausneuvojaan pitäisi saada helposti yhteys puhelimella niin että velvoitteista ym saisi selkeästi tietoa, neuvoa ja opastusta.
Pelkän te-palveluiden nettisivujen kautta toimiminen on esim. Lukihäiriöiselle vaikeaa, koska ko sivut ovat vaikeaselkoisia ja on vaikeaa ilman lukihäiriötäkin varmistaa, ovatko annetut tehtävät tulleet oikein merkityksi. Mikäli eivät ole, niin silloin tulkitaan, että työnhakuvelvoitetta ei ole täytetty vaikka todellisuudessa olisi tarpeellisen määrän työpaikkoja hakenutkin.
Pimeetä porukkaa koko hallitus, kyllä ihmetellä täytyy sitä porukkaa ketkä noita äänesti.
Vaikka olen itse eläkeläinen, 70v! Mutta en ymmärrä tuota, että työttömästä tulee rikollinen! Moni korkeasti koulutettukaan ei ole työtä saanut, kun hoitoalallakin vähennetään säästösyistä, ihmisiä! Joutuuko sitä jättämään perheensä, ja lähtemään 300 kilometrin päähän töihin??
Aikamoista näpertelyä hallitukselta. Kannattaisi ehkä panostaa siihen, että avoimia työpaikkoja olisi tarjolla, eikä siihen, että yhtä avointa paikkaa hakee 20-200 hakijaa? Työpaikat eivät lisäänny yhtään sillä, että niihin vähiin avoimiin on hakijatulva.
Hallitus alas ja vauhilla….
Olis pitänyt erota jo vuosia sitten
Työtön ei ole tämän hallituksen mielestä inhimillinen ihminen , näin se vain näyttäytyy. Muut, vaan eivät työttömät, voivat esimerkiksi unohtaa laittaa rastin ruutuun tai sovitun tapaamisen joutumatta rangaistuksi. Vieläpä viemällä turva edes vähäiseen toimeentuloon.
Kuinka moni menettää inhimillisen unohduksen takia palkastaan 40% määrittämättömäksi ajaksi.
Tämä kovasydäminen hallitus maksattaa työttömällä oman epäonnistumisensa työllisyyden hoidossa, myös koko yhteiskunnan asenne työtöntä kohtaan on koventunut hallituksen esimerkin myötä.
Voi hemmetti. Suomessa on melkein 300000 työtöntä ja vapaita työpaikkoja alle 10000 kappaletta, miten nuo luupäät saisi tajuamaan ettei työpaikkoja ole riittävästi tarjolla
Avoimia työpaikkoja on päälle 3 miljoonaa. Se katsos kun on EU-kansalaisen työssäkäyntialue nykyään koko EU. Tästä ei ole paljoa kylillä huudeltu eikä muistakaan muutoksista, mihin joudumme sopeutumaan €- ja EU-jäsenyyden myötä.
Lasketko tuohon mukaan myös koko Euroopan työttömät? Saattaa olla että niitä 3 miljoonaa avointa paikkaa hakee muutkin kuin suomalaiset.
Ensimmäinen kerta elämässäni kun olen tuntenut vihaa ja myötähäpeää hallituksestamme! Ja osista suomalaisista kommentteineen. Ne hyvin voivat heittelee neuvoja kuinka muualla yritetään ja yritetään kohta täälläkin pyssyjen ja veitsien kanssa. Kun ei kukaan anna eikä Kohtele sinua inhimillisesti, et siinäkään välitä siitä ihmisestä jolla on kaikki mitä et ikinä voi tavoitella. Joten otat sen minkä saa ja jos tielle tulee niin kumpi on tärkeämpää? Henki vai tavara? Autot ja kiinteistö varkaudet ovat tuhansia päivässä Amerikassa. Koko maassa. Ja täällä tulee sama tapahtumaan. Ei kukaan jää ojaan potkittavaksi. Se potkii takaisin. Ja hänellä ei ole menetettävää. Rikkailla on Tai ihan jo valovuoden päässä oleva työntekijä omasta yhteiskunta luokasta. Niin, ei he tunne sympatiaa. Miksi heitä sellainen säälisi? Jokainen tai aina on se 7-10 % ehkä jotka eivät välitä kuin hummailla. Heidän takiaan rangaistaan työttömyydestä? En ole ikinä saanut apua työvoima viranomaiselta! En tiedä mitä he oikeasti tekevät? Kaikki olen itse hankkinut. Nyt kun on vaikeaa ja ikää 55 v. Ei ole kuin yksi harjoittelu paikka ehdotus johon oli jo liikaa liian hyvin koulutettuja. Eikä kukaan ottanut yhteyttä vaikka luvattiin palata. Meitä rangaistaan ja valvotaan? Ei työnantajan tarvitse edes tavoista välittää tuon taivaallista. On meinaan valikoimaa ja ostajan markkinat! Näin tämä Suomen polle korisee! Milloinkohan alkaa poliittinen väkivalta?
Poliittinen väkivalta on laiskan ja saamattoman äärivasemmiston märkä uni ja pelkäksi uneksi jää. 70-luvulla kun oli suuri työttömyys ja työttömyys korvaukset pieniä, ei mitään väkivaltaa esiintynyt. Sen sijaan 100 000 lähti töiden perässä Ruotsiin ja niinhän se työttömyys tälläkin kertaa ratkeaa.
Näistä mm. Ruotsiin 60-luvulla lähteneistä nyt moni pienituloinen, kansaneläkkeellä elävä mummu on pakotettu palaamaan Suomeen, koska heiltä on lopetettu kansaneläkkeen maksaminen toiseen maahan. Nämä, yleensä naiset, usein mahdollistivat perheen isän työnteon autotehtaissa tai muissa, huolehtien perheen lapsista vieraassa maassa. Kun nämä sitten lopulta juurtuivat perheen lasten kotoutumisen myötä, heidät nykyisen hallituksen myötä pakotettiin palaamaan Suomen sosiaaliturvan piiriin. Osa on voinut jäädä läheistensä tuella uuteen kotimaahansa, mutta osa kuormittaa nyt Suomen sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa moninkertaisesti suhteessa siihen, mitä heille olisi maksettu kansaneläkettä toiseen maahan.
Voi jumankekka tuota Orpon ja kumppaneiden suunnitelmia. Tulee totisesti mieleen, että Petteri vihaa työttömiä, ei he ole ihmisarvon omaavia kunnon kansalaisia, kuten hän itse kuvittelee olevansa.
Hallitus lupasi lisää työpaikkoja, joita työttömät voivat hakea? No, työpaikkoja ei ole tullut lisää, pikemmin ne ovat vähentyneet, ja jniitä nyt sitten työttömien kasvava joukko kilvan hakee. Ja tässä on muistettava ne haamutyöpaikat, yksi paikka monessa paikassa avoinna antaa vääristyneen tilastoinnin. Mutta tästähän ei Orpo piittaa paskan vertaa.
Joskus muinoin oli otettava vastaan osa-aikatyö, kieltäytymisestä pukkasi karenssia. Ja yleensä kieltäytymisen syynä oli palkan pienuus ja toive/tarve kokoaikatyöstä. Mutta nyt ei kelpaakaan osa-aikatyöntekijä, katsotaan lusmuksi ja velvoitetaan hakemaan neljää kokoaikatyötä kuukaudessa. Monella alalla ei vaan ole tarjolla kokoaikaista. Huvittavaa on se, että esim. koulunkäynninohjaaja on määräaikaisesti työssä lukuvuoden, elokuusta toukokuuhun ja usein juuri osa-aikaisesti 30-32h/vko. Sopimus tehty, työt jatkuu taas syksyllä, niin kesä-heinäkuun aikana pitää hakea 8 kokoaikatyöpaikkaa?
Onko unohdettu vajaakuntoiset, yli 60-vuotiaat, joiden työllistyminen on lähes mahdotonta. Eläkkeelle he ovat taas liian hyväkuntoisia? No joo, väkeä yritetään hiillostaa kuntouttavaan työtoimintaan, ja katsos kuinka hyvältä tilastot näyttävätkään.
Voi, tästä aiheesta olisi paljon kirjoitettavaa, mieleni niin tekisi mennä keskustelemaan Petterin kanssa kasvotusten, ai että.
Tämä on taas yksi tämän hallituksen järjettömistä päätöksistä. On vaan tosi asia että noista työttömistä on aika isokin osa henkilöitä, jotka eivät ole työkuntoisia. Suomessa kun voi olla sairauspäivärahalla 300 päivää, jonka jälkeen samasta sairaudesta kärsivä (ei luultavasti pääse eläkkeelle kun kriteerit todella tiukat), onkin järjestelmän mukana työkykyinen ja hänen täytyy olla työnhakijana, valehdella olevansa työkykyinen vaikka työkkärissäkin tiedetään ettei ole ja hakea sitä 4 työpaikkaa, vaikkei pysty töitä tekemään. Ihmettelen todella tätä asiaa. Tämä on iso porsaanreikä, johon täytyisi keksiä jotain ettei työkyvyttömät hae töitä ja ole työttömyyspäivärahalla. Jos he voisivat olla sairauspäivärahalla he eivät olisi vääristämässä tilastoja eikä leikkimässä työkykyisiä. Varmasti porukat myös työllistyisi paremmin kun työkyvyttömät työnhakijat olisi poissa hakijoista. Kyllähän työttömyysetuutta nostetaan useita vuosia, miksei sairaat voi olla sairaita. Ihme vääristelyä ja valehtelemista. Tätä olen ihmetellyt todella pitkään. Näistä työnhakijoista jotka eivät oikeasti kykene töihin sairauden takia, he kärsivät tästä uudistuksesta kun he eivät työllisty ja hae työpaikkoja. Koska he ovat tämän järjestelmän kelan kelan kriteereiden mukaan työkykyisiä sairastettuaan 300 päivää. Miksei uudisteta oikeasti sitä että ihmiset kuuluisivat sen etuuden/palvelun piiriin mihin oikeasti kuuluu. Jos olet sairastanut jotain fyysistä vaivaa 300 päivää, se ei poistu vaikka se 300 päivää on tullut täyteen ja kela katsoo ettet voi saada samasta sairaudesta enään sairauspäivärahaa, vaan siirryt terveeksi työkykyiseksi työttömäksi. Eli hei haloo kansanedustajat, mikä tässä yhtälössä mättää? Sairaat sairaspäivärahalle ja sairaslomalle, työttömät tuöttömyyspäivrahalle, niin kyllä työttömienkin tilastot tippuisivat kun ihmiset olisivat oikean etuuden piirissä!
Kyllä, samaa mieltä. Meillä on valtava määrä ihmisiä aivan väärän etuuden piirissä.
Tismalleen näin. Miten tälle asialle ei saada tehtyä mitään?
Saako nuo saatanan apinat tuolta päättämästä jo veke. Aivan naurettavia ihmisperseitä tonnekki päästetään
Samaa mieltä
Ei orpo vihaa pelkästään työttömiä,se vihaa työväestöä
Edelleenkään avoimet työpaikat eivät lisäänny erilaisia sosiaaliturvaan liittyviä tukia leikkaamalla. Hallitus voisi toimia samalla logiikalla työnantajia kohtaan. Työllistät vähintään yhden työttömän työnhakijan kuukaudessa, tai joudut maksamaan korvauksia valtiolle -tyyliin. Tiedän hyvin, että yritykset työllistävät vain tarpeeseen mutta myös suuri osa työttömistä hakee työtä todelliseen tarpeeseen ja he erittäin mielellään olisivat työssä.
Petterille terveisiä missä työpaikat mitkä lupasit
Voisivat miettiä miten saataisiin tähän maahan lisää yrittäjiä koska palkan maksajia ei ole. On kuitenkin erittäin vaikeaa aloittaa yritystä kun tukia ei tunnu saavan kun ei vielä ole näyttöä tuloksesta. Laki katsoo kuitenkin hyvin nopeasti osa-aikaisenkin yrittäjän päätoimiseksi ja sitten ei saa etuutta. Sain 4 klo suoja-ajan. Mitä se auttaa? Yritykseni ei ehkä ikinä työllistä minua kokoaikaisesti. Miksi en ole samalla viivalla osa-aikaisen työntekijän kanssa? En ole saanut työpaikkaa ja nyt kun yritän elättää itseäni niin siitä rangaistaan. Yrittäjyyteen liittyy kuuleman aina riski. Parempi siis olisi ollut olla yrittämättä ja olla vain työtön .
€-järjestelmän yksi neljästä peruspilarista on työvoiman vapaa liikkuvuus. Suomi on rikkonut tätä periaatetta nyt vuosikymmeniä pitäen satojen tuhansien työvoimareserviä velkarahalla, eikä ole päästänyt työvoimaa EU:n työmarkkinoille kuten kuuluisi. Nyt tähän tulee muutos, kun velkahanat sulkeutuu.
Koskas näiltä kansanedustajilta leikataan sopeutumisraha pois? -Tilalle työnhakuvelvoite, samoilla säännöillä kuin kansalaisillekkin ja päiväraha samalla perusteella!
Nämä kaikki työttömiin tekemät velvoitteet ja rangaistukset pitäisi koskea sitten samalla tavalla kansanedustajia jotka putoavat pois ja jäävät sopeutusrahalle. Sopeutus rahan saannille aivan samat velvoitteet.
Juuri tehtiin isoja muutoksia, ei riitä. 2 kuukauden jälkeen jää esimerkiksi 2000 euron nettopalkasta jäljelle 800 euroa kuukaudessa. Ainakin minulla jäisi kaikki laskut maksamatta ja autosta pitäisi luopua samantien mikä tarkoittaa että töihin en pääsisi vaikka sitä tarjottaisi. Ilmeisesti on tarkoitus laittaa työttömät toimeentulon avulla elämään ja luopumaan kaikestä mitä on työuran aikana saavuttanut. Uskomatonta että tämä tapahtuu täällä.
Älyäis edes erota herra nallekarkki ministeri 🤢.
Jos ois pällinaama työnhakijana niin sinne jäis lehdelle soittamaan.
Antakaa jo joku se epäluottamuslause!
Mitäs jos poistettais kansanedustajilta sopeutusrahat ja joutuisivat samaan rumban kun muutkin työttömät. Sinne kyllä mahtuu
Kaikenlaiset saappaankulujat täällä kirjoittaa 🤨
Eihän tukia automaattisesti poisteta ! VELVOITETAAN hakemaan töitä 👍
Ihan oikein 🤨
Kaikenlaiset tietämättömät tapaukset täällä kommentoivat asioita joista ilmiselvästi eivät tiedä yhtikäs mitään. Työtä on VELVOITETTU hakemaan jo vuosikausia ja ovat työttömiksi joutuneet myös HAKENEET. Nyt yksi UUSISTA ongelmista on se, että esimerkiksi osa-aikatyö ei hallitukselle kelpaa työksi, vaikka tällä hetkellä sadat tuhannet ihmiset elävät nimenomaan osa-aikatyöllä, moni vielä usealla työnantajalla 0-tuntisopimuksilla pätkätöitä tehden, ja ovat siten onnistuneet haalimaan itselleen edes jotakin työtä tilanteessa, joka kokoaikaisia, työsuhteisia työpaikkoja kerta kaikkiaan ei vain ole. Yhteiskunta on muuttunut työnteon rakenteeltaan aivan täysin, mutta hallitus elää edelleen kuin 50-luvun patruunayhteiskunnassa jossa suuret työnantajat tarjosivat suurelle määrälle väkeä suorittavaa kokoaikatyötä. Sellaisia työpaikkoja ei enää yksinkertaisesti ole.
Pienten, edes vähäistenkin työkeikkijen arvostamisen ja mahdollistamisen sijaan hallitus tekee kaikkensa, jotta ihmiset ajautuisivat epätoivoisiin tilanteisiin ja yhteiskuntarauha järkkyisi.
Juurikin näin!
Ihmisten pitäisi vihdoinkin kapinoida orpon juttuja työttömiä rangaistaan sopivia töitä ei löydy tai ovat osaikaisia .kokeilisivat ite elää työttömän elämää.
Haluan kysyä sinulta Petteri Orpo,onko sinulla antaa jotain kongreettista neuvoa työpaikan saantiin,minä olen lähettänyt 2025 yli 500 työpaikkahakemusta ja päässyt haastatteluun vain 4 kertaa.Seiso sanojesi takana ja kerro esimerkki,miten voin työtä löytää.Työnantajatkin ovat jo kommentoineet, että ovat väsyneitä lukemaan halemuksia,koska 1 työpaikkaa kohtaan saattaa tulla jopa 500 hakemusta.
Olette luvanneet hallitusohjelmassanne luoda yli 100000 uutta työpaikkaa,näin ollen voinkin esittää teille kysymyksen, mitä te siellä eduskunnassa,olette palkkanne eteen siis tehneet.Monesti jopa tavallisissa työpaikoissa,jos annetut työtehtävät jätetään hoitamatta,seuraa työsuhteem irtisanominen, eikö näin ollen eduskunnassakin pitäisi asettaa tavoitteet,lupauksien täyttymiselle ja jos ei annetut lupaukset täyty,pitäisi varmaan samalla tavalla alkaa leikkaamaan ministereiden ja kansanedustajien palkkoja,koska annetut työtehtävät ovat jääneet tekemättä,ensin niin, että tekemättömästä työstä esim poistetaan 1 kuukauden palkka ja samaa kaavaa jatkaen,niin kauan, että alatte huolehtimaan teille uskotuista työtehtävistä.Kun tavan kansalainen ei tee työtään kunnolla ja sillä perusteella hänet irtisanotaan työtehtävästä,seuraa siitä 3 kk karenssi,mutta jos Ministeri tai kansanedustaja mokaa,maksetaan teille irtisanomispaketti,kotiuttamisrahaa ja bonuksena vielä joku suojatyöpaikka Brysselistä.Kannattaa siis ensin Orpon katsoa omaa kuvaa peilistä ja miettiä miten itse olette työllisyyden lisäämisessä onnistuneet
Totaali tollo.
Perustulo niin alkaa pienetkin tulot kannattamaan ja turha ihmisten vastaus kuluineen poistuu.
Onneks mm. ay-liike vastustaa perustuloa, se olis nuorille turmiollinen.
Höpsis. Perustulo kannustaa pienyrittäjyyteen ja tulojen kartuttamiseen, jos ilmapiiri muutenkin arvostuksellaan kannustaa kaiken työn tekemiseen. Tällöin myös kuluttaminen on turvallisempaa, kun tietää, että varmasti ensi kuussakin tulee edes joku ropo tilille.