
Yrityskauppojen ja listautumisten määrä ja arvo ovat kasvaneet vuoden 2020 pohjasta, mutta kasvu on kuitenkin ollut rajallista huippuvuoden 2021 jälkeen. USA:ssa uusia yrityksiä saatiin vuonna 2021 pörssiin 397 kappaletta ja niiden keräämä pääoma listautumisissa oli 142 miljardia dollaria.
USA:n uusien listautumisten määrä pohjasi energiakriisin vuonna 2022, jolloin listautumisia oli vain 71 kappaletta. Listautumisissa kerättiin uutta pääomaa hieman alle 8 miljardia dollaria.
Vuosina 2023-2025 uusien listautumisten määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi ja oli vuonna 2025 202 kappaletta. Listautumisissa kerättiin uutta pääomaa 44 miljardia dollaria.
Uusia listautumisia ovat haitanneet Yhdysvaltojen talouden heilahtelut erityisesti kauppasodan aikana. Sijoittajat ovat myös suunnanneet investointejaan enemmän raaka-aineisiin sekä kultaan ja hopeaan vuosina 2024-2025.
Kuluvasta vuodesta on tulossa kaikkien aikojen listautumisboomi, ainakin kerätyn pääoman määrällä laskettuna. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä Yhdysvalloissa listattiin 35 uutta yhtiötä ja markkinoilta kerättiin uutta pääomaa noin 10 miljardia dollaria.
Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä on alkamassa tekoälyä kehittävien yritysten kaikkien aikojen listautumisboomi. Jo nyt tiedetään, että Elon Muskin raketti- ja tekoäly-yhtiö SpaceX ilmoitti keskiviikkona listautuvansa kesäkuun puoliväliin mennessä.
SpaceX aikoo listautumisella kerätä uutta pääomaa 75 miljardia dollaria. SpaceX:n markkina-arvoksi on viime viikkoina arvioitu jopa 1 750 miljardia dollaria, jolloin yhtiöstä tulisi S&P 500 -indeksiyhtiöiden ehkä seitsemänneksi suurin yhtiö.
Kuluvan vuoden aikana uusia tekoälyä kehittäviä yhtiöitä listautuvat ainakin OpenAI sekä Anthropic. Molempien yhtiöiden markkina-arvon on arveltu nousevan 850-900 miljardiin dollariin.
Anthropicin on ennustettu keräävän markkinoilta uutta pääomaa listautumisella noin 80-90 miljardia dollaria, jolla yhtiö olisi listautumisella kerätyn pääoman suurin yhtiö maailmassa. OpenAI:n uskotaan keräävän uutta pääomaa vähintään 60 miljardia dollaria.
SpaceX:n, OpenAI:n ja Anthropicin listautumiset nostavat vuonna 2026 listautumisilla kerätyn pääoman vuoden 2025 noin 44 miljardista dollarista jopa 200-300 miljardiin dollariin. Tänä vuonna listautumisissa kerättäisiin uutta pääomaa kaksinkertaisesti verrattuna ennätysvuonna 2021 kerättyyn 142 miljardiin dollariin.
Markkinat eivät odota vuodesta 2026 ennätysvuotta listautumisten lukumäärällä mitattuna, mutta listautumisilla kerätty rahamäärä varmasti tekee uuden kaikkien aikojen ennätyksen.
Historian toistaiseksi suurimmat listautumisannit tai myynnit ovat olleet Saudi Aramco vuonna 2019 (25,6 miljardia dollaria), Alibaba 2014 (21,7 miljardia dollaria) ja Softbank Group 2018 (23,5 miljardia dollaria).
Yrityskauppojen lukumäärä ehkä ei kasva tänä vuonna, mutta ennätyksiä saadaan
Maailman yrityskauppojen ja yhdistymisten määrän ja myös arvon huippu saavutettiin vuonna 2021, jolloin koronavuoden 2020 jälkeen ohjauskorot olivat nollilla ja keskuspankit puskivat likviditeettiä markkinoille arviolta 30 000 miljardia dollaria.
Jälkikäteen tarkasteltuna ei ole siis ihme, että yrityskauppojen ennätykset tehtiin vuonna 2021. Vuosina 2022-2024 maailman yrityskauppojen yhteisarvo laski selvästi ja uuteen nousuun päästiin vasta vuonna 2025.
Vuonna 2026 maailman yrityskauppojen arvon ei vielä ennusteta nousevan ennätysvuoden 2021 tasolle, mutta Euroopassa ennustetaan saavutettavan tänä vuonna uusi yrityskauppojen arvon ennätys.
Edellinen Euroopan yrityskauppojen ennätys oli vuodelta 2021. Vuoden 2026 Euroopan yrityskauppojen arvon ennustetaan nousevan noin 3 000 miljardin euron tasolle.
Yrityskauppojen ennätysvuoden ja pörssikurssien huipun karma
Yrityskauppojen ja listautumisten historiallinen tarkastelu osoittaa mielenkiintoisen samanaikaisuuden maailman suurimpien pörssien kurssiennätysten kanssa. Talouden voimakas kasvu yhdistettynä matalien korkojen ja löysän rahan saatavuuden kanssa on johtanut pörssien voimakkaaseen laskuvaiheeseen heti ennätysvuoden jälkeen.
Vuoden 2000 keväällä pörssikurssit nousivat it-boomin uusien yhtiöiden listautumisten lukumäärän ja löysän rahan myötä kaikkien aikojen ennätykseen. Yrityskauppojen arvossa saavutettiin jo vuonna 1989 uusi ennätys, mutta yrityskauppojen lukumäärässä uusi ennätys syntyi vasta vuonna 2000.
Koko 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli tappiollista aikaa useimmille osakesijoittajille, mikä näkyy alla olevasta kuvasta.

Vuosikymmenen tuotot pilasi terrorismin vastainen sota 2001-2003, mikä laski pörssikursseja aina kevääseen 2003 saakka. Kehittyvien markkinoiden voimakas kasvu nosti osakekursseja vuosina 2003-2007, mutta sen jälkeen kansainvälisen finanssikriisin puhkeaminen laski osakekursseja vuosina 2008-2009.
Vuonna 2000 Euroopan yrityskauppaboomia ihmeteltiin yleisesti. Saksa järjesti surullisen kuuluisan 3G-telekommunikaation huutokaupat, joissa muun muassa Sonera hävitti omaa pääomaa miljardikaupoilla. Brittiläinen mobiilioperaattori Vodafone osti saksalaisen Mannesmann-operaattorin helmikuussa 2000 huimalla 183 miljardin dollarin kauppahinnalla.
Vodafone joutui myöhemmin pienentämään ylihintaista kauppahintaa lähes 10 miljardin vuosittaisilla alaskirjauksilla. Vodafone kirjasi vuosittain suuria tappioita, mutta pystyi siitä huolimatta maksamaan osinkoa.
Nokian markkina-arvo nousi vuoden 2000 keväällä yli 300 miljardiin euroon ja yhtiö oli Euroopan suurin pörssiyhtiö. Nokian vuoden 2000 liikevaihto nousi 30,3 miljardiin euroon ja yhtiön liikevoitto nousi 5,7 miljardiin euroon. Nyt neljännesvuosisata myöhemmin Nokian liikevaihto vuonna 2025 oli 19,8 miljardia euroa, eli noin kolmanneksen pienempi kuin vuonna 2000.
Nokian liikevoitto vuonna 2025 oli 885 miljoonaa euroa eli noin 85 prosenttia pienempi kuin vuonna 2000. Nokian osakkeiden markkina-arvo oli torstaina 67,5 miljardia euroa.
Onko tällä kertaa toisin?
Sijoittajat miettivät parhaillaan, voiko kuluvan vuoden uudet listautumiset, yrityskaupat ja kaikkien aikojen suurimmat tekoälyinvestoinnit johtaa myös uuteen pörssikurssien yllättävään laskuun.
Suurimpien USA:n pörssilistautumisten (muun muassa SpaceX, OpenAI ja Anthropic) arvo on noussut muutamassa kuukaudessa vauhdikkaasti. Pari kuukautta sitten SpaceX:n listautumisen arvon uskottiin olevan 500-700 miljardia dollaria, mutta nyt yhtiö kerää listautumisessa 75 miljardia dollaria ja yhtiön markkina-arvon uskotaan nousevan jopa 1 750 miljardiin dollariin.
OpenAI:n ja Anthropicin ennustetaan keräävän listautumisessa 70-90 miljardia dollaria ja niiden molempien markkina-arvoksi lasketaan 800-900 miljardia dollaria. Torstaina OpenAI:n suuren osakkeenomistajan Softbankin osakekurssi nousi peräti 18 prosenttia, kun arviot OpenAI:n listautumisesta tänä syksynä vahvistuivat.
Viime viikkoina inflaatio on ikävästi nostanut päätään niin USA:n kuin myös Euroopassa. Inflaatiota on nostanut noin 60 prosenttia tänä vuonna noussut raakaöljyn hinta.
Inflaation nousu on nostanut markkinakorkoja ja esimerkiksi USA:ssa pitkät korot ovat nyt tasolla, mikä nähtiin viimeksi vuonna 2007, hieman ennen finanssikriisin puhkeamista.
Saadaanko USA:n ja Iranin välisissä neuvotteluissa sopimus rauhasta, mikä pudottaisi raakaöljyn hinnan normaalimmalle noin 70-80 dollarin tasolle? Joutuuko USA:n keskuspankin uusi pääjohtaja Kevin Warsh nostamaan ensi työnään USA:n ohjauskorot ylemmäksi odotetun laskun sijaan?
Sijoittajan kannattaa seurata tarkasti tekoälyn nopeaa kehitystä. Nyt tekoäly on keppihevonen, jonka uskotaan nostavan Yhdysvaltojen tuottavuutta muutaman lähivuoden aikana jopa kolmanneksella. Se tarkoittaa tuottavuuden kasvua muutaman vuoden aikana noin parinkymmenen vuoden perinteisen vauhdin sijasta.
Muutaman suuren tekoälykehittäjäyhtiön johtaja uskoo vahvaan työvoimapulaan irtisanomisten sijaan. Maailman työmarkkinat ovat muuttumassa työttömyyden nopeasta kasvusta työvoimapulaksi tekoälyn käyttöönoton ansiosta. Nähtävää sijoittajilla siis riittää.



