Uponorin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli selvästi odotuksia parempi, ja se vahvisti analyysitalo Inderesin mukaan kuvaa yhtiön vahvasta markkina-asemasta ja operatiivisesta tehokkuudesta.
Uponorin Q1-raportti oli selvästi odotuksia vahvempi eikä viime vuoden viimeisellä kvartaalilla vaivanneesta kysynnän vaimeudesta ja tuoteongelmista ollut enää merkkejä.
”Q1:n vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu ylsi osittain säiden tukemana lähes 10 %:iin, mitä voidaan pitää heikosta vertailukaudesta huolimatta erittäin vahvana tasona”, toteaa Inderes Nordnetin aamukatsauksessa.
Hyvän volyymikehityksen ja kasvaneen tehokkuuden myötä Q1-liikevoitto parani 41 % vertailukaudesta. Tämä osoittaa Inderesin mukaan Uponorin operatiivisen tehokkuuden olevan jo nyt huippuluokkaa, vaikka iso osa Infran tehostusohjelmienvaikutuksista saavutetaan vasta myöhemmin.
Myös yhtiön markkinanäkemykset olivat sen suurimmilla markkinoilla Inderesin mukaan positiiviset. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kasvu jatkuu hyvällä tasolla myös loppuvuonna.
Lisäksi Uponor kasvaa tällä hetkellä vahvasti Venäjän markkinoilla ruplan heikentymisestä huolimatta. ”Johto kertoi myös viime vuoden lopulla lanseeratun merkittävän tuoteuutuuden saaneen markkinoilla erittäin hyvän vastaanoton. Tällä voi olla jatkossa merkittävä positiivinen vaikutus liikevaihtoon ja tulokseen”, Inderes toteaa.
Uponorin osakkeen arvostustaso on edelleen kuitenkin haastava. Inderesin arvion mukaan kuluvan vuoden tulosennusteella laskettu p/e-kerroin on peräti 21, ja vuoden 2015 p/e-kerroin on sekin 16.
Vastapainoksi Uponorin lähivuosien tuloskasvu yltää analyysitalon ennusteiden mukaan kaksinumeroisiin lukuihin ja osinkotuottokin nousee 4 prosenttiin.
”Kun markkinatilanne näyttää nyt aiempaa selvästi positiivisemmalta, on myös riski Uponorin hinnoittelusta matalammilla tuloskertoimilla pienentynyt”, Inderes toteaa.
”Yhtiö todisti kykenevänsä kilpailukykyisen tuoteportfolionsa avulla kasvuun vaikeassakin markkinatilanteessa, joten hyväksymme markkinoiden toipuessa yhtiölle aiempaa korkeammat arvostuskertoimet. ”
Analyysitalo nostaa Uponorin tavoitehinnan 15,0 euroon (aiemmin 12,5 euroa) ja suosituksen lisää-tasolle (aiemmin myy).