Evli digital banneri 02
Rahastotietoa

Sijoitusrahastojen sijoitukset Venäjälle ja Ukrainaan vähäiset

Suomen Pankin mukaan Ukrainan levottumuudet näkyvät Venäjälle suuntautuneiden sijoitusrahastojen pääomissa. Yhdysvaltojen osakemarkkinat olivat sen sijaan suosiossa.

Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen Venäjälle suuntautuneiden sijoituksien kanta oli 0,7 mrd. euroa vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen lopussa.

Suomen Pankin mukaan Ukrainan levottomuuksien aiheuttama epävarmuus näkyi näissä sijoituksissa, sillä sijoituskanta supistui 0,6 miljardia euroa neljänneksen aikana. Sijoituksia realisoitiin yhteensä 0,4 miljardin euron arvosta, ja negatiiviset arvostusmuutokset painoivat sijoitusten arvoa alas yhteensä 0,2 miljardia euroa.

Ukrainaan kohdistuneet sijoitukset vähenivät ensimmäisen neljänneksen aikana yhteensä 1,2 miljoonaa euroa ja olivat maaliskuun 2014 lopussa yhteensä 6 miljoonaa euroa.

Sijoitusrahastojen yhteenlaskettu rahastopääoma jatkoi kasvuaan ja oli 77 miljardia euroa ensimmäisen neljänneksen lopussa. Rahastopääoma kasvusta reilut puolet selittyy sijoitusrahastoihin virranneella uudella pääomalla. Loppuosa kasvusta oli sijoitusten positiivisen arvonnousun ansiota.

Suomalaiset vakuutuslaitokset sijoittivat Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin nettomääräisesti 0,6 miljardia euroa vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana. Suomalaisten vakuutuslaitosten omistusosuus suomalaisista sijoitusrahastoista on suurentunut hieman: maaliskuussa 2014 osuus oli 25 %, kun se vastaavana ajankohtana vuonna 2012 oli 22 %.

Suomalaiset sijoitusrahastot tekivät vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä osakesijoituksia erityisesti Yhdysvaltojen osakemarkkinoille, nettomääräisesti yhteensä 0,4 miljardia euroa.

Velkapaperisijoitukset sen sijaan kohdistuivat pääasiassa euroalueelle: Ranskan ja Italian liikkeeseen laskemiin velkapapereihin sijoitettiin nettomääräisesti yhteensä 0,7 miljardia euroa. Venäläisten osakkeiden lisäksi realisoitiin niin Saksan ja Ruotsin valtion liikkeeseen laskemiin velkapapereihin kuin kotimaisten yritysten liikkeeseen laskemiin velkapapereihin tehtyjä sijoituksia.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös