
Taaleritehdas nousi kertaheitolla Suomen viideksi suurimmaksi metsänomistajaksi.
Sijoitusyhtiö osti 39,5 % Finsilva Oyj:n osakkeista Keskinäiseltä henkivakuutusyhtiö Suomelta – omistus vastaa 53 000 hehtaaria metsää.
Finsilva Oyj:n liiketoimintaa on puuntuottaminen ja puunmyynti. Finsilvan omistuksessa on yhteensä noin 135 000 hehtaaria metsää. Yhtiön omistajia ovat Metsäliitto Osuuskunta ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry sekä 26.6.2014 lähtien Taaleritehdas.
Ostetuista metsistä pääosa sijaitsee Äänekoskella Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Taaleritehtaan näkemyksen mukaan puunkäyttö tulee kasvamaan voimakkaasti erityisesti tällä alueella.
Taaleritehtaalla on ollut jo aiemmin merkittävä metsäomistus. Ennen tänään julkistettua kauppaa oli Taaleritehtaan omistuksessa 13 000 hehtaaria metsää, joihin on sijoittanut yli 130 Taaleritehtaan asiakasta Taaleritehtaan Metsä-rahaston kautta.
Kaupan myötä Taaleritehtaan suorat ja välilliset metsäomistukset kasvavat jo 66 000 hehtaariin, jolla määrällä Taaleritehdas on Suomen viidenneksi suurin metsäomistaja.
Kaupan yhteydessä Taaleritehdas-konserni on perustanut uuden metsärahaston, jonka rahastopääoman sijoittaa Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy. Taaleritehdas tulee tarjoamaan myöhemmin asiakkailleen sijoitusmahdollisuuden nyt ostettujen osakkeiden kautta saataviin metsätuottoihin.
Taaleritehdas on sijoitusyhtiö, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin.