Asunnot ja kiinteistöt

Taantuman pitkä varjo – uudisrakentaminen vähenee edelleen

Sekä myönnettyjen rakennuslupien määrä että uudisrakentaminen on yhä laskussa, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2014 huhtikuussa yhteensä 3,6 miljoonalle kuutiometrille, joka on 10,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kuitenkin lisääntyi huhtikuussa 10,5 prosenttia. Muulle kuin asuinrakentamiselle myönnettyjen lupakuutioiden määrä väheni 16,9 prosenttia vuoden 2013 huhtikuusta.

Eniten vähenivät julkisten palvelurakennusten rakennusluvat. Niille myönnettiin kuluvan vuoden huhtikuussa rakennuslupia peräti 54 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Myönnettyjen rakennuslupien määrä on tippunut selkeästi finanssikriisiä edeltävästä ajasta. Vuonna 2008 rakennuslupia myönnettiin peräti lähes 60 miljoonalle kuutiometrille. Vuonna 2013 myönnettyjen rakennuslupien määrä jäi alle 40 miljoonan kuutiometrin.

Myös uudisrakentaminen on vähentymässä.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2014 huhtikuussa käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Asuinrakentamisen volyymi väheni huhtikuussa 10,7 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi 2,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös