Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde varoittaa sijoittajia liiasta optimismista.
Pariisissa pitämässään puheessa Lagarde väitti, että sijoittajat ovat unohtaneet Eurooppaa koetelleen finanssikriisin liian nopeasti. Asiasta kertoi Suomessa Taloussanomat.
Euroopan talous on toipumassa ja Euroopan keskuspankki on onnistunut palauttamaan markkinoiden luottamuksen. Osakekurssit ovat useissa Euroopan maissa nousseet ja kriisimaiden valtiolainojen korot ovat laskeneet huomattavasti viime vuosina.
Euroalueen ongelmamaiden valtionlainojen korot ovat jo nyt melko lähellä Saksan valtionlainan korkotasoa. Espanjan 10 vuoden valtionlainan korko on nyt noin 2,8 prosenttia, kun se korkeimmillaan oli peräti 7,6 prosenttia. Italian korko on 3,0 prosenttia, kun se korkeimmillaan oli 7,4 prosenttia. Portugalin lainakorko on laskenut 4,0 prosenttiin 18,3 prosentista.
Sijoittajien luottamus on kuitenkin kohonnut jo liiankin nopeasti, Lagarde väittää.
IMF:n pääjohtajan mukaan Euroopan työttömyys ja julkinen velka ovat edelleen hyvin korkealla. Näiden yhdistelmä tarkoittaa sitä, että Eurooppa ei investoi tarpeeksi. Alhaiset investoinnit syövät tulevaisuuden kasvunäkymiä.
Esimerkiksi Kreikalla on yhä massiivinen 320 miljardin euron velkataakka, mikä tarkoittaa että maalla on velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen peräti 174 prosenttia.
Työttömyys on yhä korkealla Kreikassa ja Espanjassa.
Lisäksi IMF euromaiden talouden elpyminen ei ole erityisen vankkaa, IMF toteaa tuoreessa raportissaan. IMF ennustaa euroalueen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna vain hieman yli yhden prosentin. Ensi vuodelle IMF ennustaa 1,5 prosentin kasvua.
Euromaiden heikko kasvu johtuu IMF:n mukaan euroalueen heikosta kokonaiskysynnästä, joka puolestaan laskee inflaatiota yritysten, kotitalouksien ja pankkien jatkaessa talouksiensa tasapainottamista.