Yhteisöveron lasku 20 prosenttiin lisää jo tänä vuonna tulojen ohjaamista aiempaa enemmän osakeyhtiöihin, kertoo Savon Sanomat.
Vero-oikeuden professori Marjaana Helminen arvioi että yhtiön toimintaan suoraan kuulumattomia henkilökohtaisia tulojakin pyritään ohjaamaan entistä enemmän yhtiön kautta.
Arvio perustuu hallituksen tekemään yritys- ja osinkoverouudistukseen, jossa yrityksiltä perittävä yhteisövero alennettiin 20 prosenttiin. Tämä kasvatti yhteisöverotason ja pääomaverotason välisen eron 10 prosenttiyksikköön.
Talenomin johtava asiantuntija Laura Hagman arvioi Savon Sanomille, että osakeyhtiö on nykyään monesti verotuksellisista syistä järkevin yhtiömuoto, vaikka itse liiketoiminnan kannalta olisikin järkevämpää päätyä esimerkiksi toiminimeen tai henkilöyhtiöön.
”Myös perustettavien yhtiöiden kohdalla joudutaan usein miettimään suoraan osakeyhtiötä”, Hagman toteaa nykytilanteesta.