Kreikan luomasta epävarmuudesta huolimatta Euroopan osakemarkkinoiden näkymät ovat yhä ruusuiset, väittää Nordea.
Nordean mukaan Eurooppa on kuluvan vuoden aikana ollut yksi parhaiten tuottaneista osakemarkkinoista. ”Edes Kreikan mahdolliseen euroeroon, Iso-Britannian tulevaan EU-kansanäänestykseen tai EKP:n setelielvytyksen aikaansaamaan korkojen heiluntaan liittyvä hermoilu ei ole pilannut vanhan mantereen osakkeiden voittokulkua”, pankki toteaa maanantain markkinakommenteissaan.
”Epävarmuustekijöistä huolimatta Euroopan osakkeiden näkymät ovat yhä pääosin ruusuiset, joten suosittelemme pitämään ne ylipainossa”, Nordea ohjeistaa.
Euroopan osakemarkkinat saavat tukea makrotaloudesta ja yritysten tuloskehityksestä.
Euroalueen talous on Nordean mukaan tänä vuonna yllättänyt sijoittajat myönteisesti, vaikka odotuksetkin ovat jo olleet aiempaa rivakamman kasvun puolella. ”Yritysten luottamus viittaa selvästi aiempaa vahvempaan kasvuun. Lisäksi luotonanto on vihdoin kääntynyt kasvuun, mikä lupaa parempaa myös jatkossa. Odotukset ylittänyt talouskehitys onkin valanut sijoittajiin lisäuskoa alueen näkymiin”, pankki toteaa.
Myös vuoden ensimmäinen tuloskausi on sujunut Euroopassa odotuksia paremmin. Nordean mukaan sekä liikevaihto että tulokset olivat kokonaisuudessa kauan kaivatussa kasvussa, mikä toi helpotusta pitkään jatkuneeseen paikallaan junnaamiseen. ”Varsinkin liikevaihdon kääntyminen kasvuun on hyvä merkki, sillä eurooppalaisten yhtiöiden tuloksissa on roimasti vipuvartta jäljellä juuri liikevaihtoon nähden yritysten viime vuosien kulukuurin ansiosta.”
Lisäksi EKP pitää elvytyskoneensa täydessä vauhdissa.
”Euroopan keskuspankin tänä vuonna aloittama massiivinen setelielvytysohjelma on paikallisiin joukkolainamarkkinoihin suhteutettuna kunnianhimoisin keskuspankkien elvytysharjoituksista tällä vuosikymmenellä. EKP ostaa ohjelmansa puitteissa noin 2,5-kertaisen määrän valtionlainoja verrattuna uusiin anteihin. Tällä elvytyskoneella on tarkoitus saada euroalueen talouskehitystä vauhditettua ja inflaatio-odotuksia sekä luotonantoa kiihdytettyä”, Nordea toteaa.
Eniten EKP:n massiivinen elvytys sataa kuitenkin sijoittajan laariin, pankki toteaa. Euron heikkeneminen tukee euroalueen yritysten kilpailukykyä ja siten liikevaihtoa.
Nordean mukaan Kreikkaan liittyvät riskit toki osaltaan hieman jarruttavat Euroopan osakkeiden menoa, mutta niidenkin osalta päästään todennäköisesti jonkinlaiseen sopuun.
”Lisäksi muut perustekijät painavat vaakakupissa enemmän. Siksi suosittelemme yhä maltillista ylipainoa Euroopan osakemarkkinoille”, pankki suosittaa.