Makrotalous

Ulkomaiset suorat sijoitukset Suomeen kasvoivat selvästi

Tilastokeskuksen mukaan suoria sijoituksia Suomeen tehtiin nettomääräisesti 13,0 miljardia euroa vuonna 2014.

Suorien sijoitusten voimakas kasvu johtui erityisesti yrityskaupoista, joissa merkittäviä suomalaisessa omistuksessa olleita yrityksiä siirtyi joko kokonaan tai osittain ulkomaalaisomistukseen. Myös monikansallisten konsernien sisäiset lainajärjestelyt kasvattivat Suomeen suuntautuvia suoria sijoituksia.

Suomeen suuntautuneiden ulkomaisten suorien sijoitusten arvo vuoden 2014 lopussa oli 77,3 miljardia euroa ja Suomesta ulkomaille suuntautuvien sijoitusten arvo 96,6 miljardia euroa. Suomella on siten edelleen enemmän suorien sijoitusten saamisia kuin velkoja, vaikkakin saamisten supistumisen ja velkojen kasvun seurauksena suoriin sijoituksiin liittyvä nettosaaminen puolittui 19,3 miljardiin euroon edellisen vuoden 41,0 miljardista eurosta.

Maaryhmittäin tarkasteltuna sijoitukset Suomeen tulevat pääosin EU:n alueelta, jonka yhteenlaskettu osuus sijoituskannasta vuonna 2014 oli 92 prosenttia. Euromaiden osuus vuonna 2014 kasvoi 31 prosentista 38 prosenttiin, mikä johtui pääosin Luxemburgista ja Alankomaista tulleiden sijoitusten voimakkaasta kasvusta.

suorat-sijoitukset-102015

Lähde: Tilastokeskus

Kommentoi
Ylös
>