Eurooppalaisten osakkeiden arvostustasot tarjoavat nousuvaraa maailmantalouden piristyessä, toteaa Taalerin päästrategi.
”Kaikesta negatiivisesta kirjoittelusta huolimatta maailmantalous on todennäköisesti piristymässä kevään ja tulevan kesän aikana”, Taalerin päästrategi Tuomas Komulainen toteaa blogissaan.
Komulaisen mukaan Yhdysvalloissa julkaistut talousuutiset ovat olleet keskimäärin odotettua parempia maalis-huhtikuun aikana.
”Yritysten luottamusta mittaava ISM-indeksi kohosi maaliskuussa niin teollisuuden (indeksiluku 51.8) kuin palveluiden (54.5) osalta. Varsinkin teollisuusyhtiöiden uudet tilaukset (58.3) olivat selvässä nousussa, mikä ennakoi Yhdysvaltain talouskasvun piristymistä jo alkukesän aikana”, Komulainen kirjoittaa.
Samansuuntaisia hienokseltaan piristyviä talousindikaattoreita on nähtävissä muuallakin – lukuun ottamatta Japania.
Komulaisen mukaan ehkä kaikkein eniten media ja yhdysvaltalainen sijoittaja ovat väärässä euroalueen osalta. ”Euroalueen talous on kasvanut alkuvuoden aikana ehkä jopa nopeammin kuin Yhdysvallat, ja yritysten luottamusindikaattorit ennakoivat talouskasvun jatkuvan n. 1,5 – 2 %:n tasolla myös kesän aikana. Jos ette muuten usko, niin euroalueella autokauppa kasvoi helmikuussa 12 % viime vuodesta.”
Sijoitusstrategin mukaan euroalueen talouskehitystä tulee tukemaan myös EKP:n voimakkaat toimet.
”Historiallisesti talousympäristö, jossa yrityslainojen riskilisät säilyvät maltillisina ja samalla talouskasvu piristyy, ovat olleet varsin positiivisia aikoja osakemarkkinoille.”
Euroalueella osakkeiden arvostustasot eivät päätä huimaa. Komulaisen mukaan esimerkiksi Eurostoxx 50 -indeksin P/E-kerroin tämän vuoden tulosennusteilla on 13,1 ja P/B-kerroin 1,3. Keskimääräinen osinkotuottokin on peräti 4,2 prosenttia.
”Sama koskee edelleen monia kehittyviä markkinoita”, Komulainen muistuttaa.
Taaleri nosti osakkeet uudestaan ylipainoon 4.2. ja lisäsi edelleen osakkeita helmi- ja maaliskuussa. ”Olemme lisänneet erityisesti arvoyhtiöitä Euroopassa ja kehittyviä markkinoita. Toisin kuin moni luulee, maailmantalous kasvaa, keskuspankit säilyvät sitä tukemassa, yritysten rahoitus on helpottamassa, EU ei hajoa, Kiina kasvaa ja osakkeiden vuosikymmen jatkuu.”