Makrotalous

Valtionyhtiö Finavian Guggenheim-investointi kummastuttaa

Kansanedustajan mukaan Finavia on unohtanut päätehtävänsä.

Kuva: Finavia Oyj.

Kuva: Finavia Oyj.

Kansanedustajan mukaan Finavia on unohtanut päätehtävänsä.

Lentoliikenteen palveluja tarjoava valtionyhtiö Finavia kertoi tiedotteessaan sijoittavansa Helsinkiin ehdotettuun Guggenheim-museoon.

Finavia perustelee sijoitustaan sillä, että Guggenheim on Helsingin keskeisenä investointina Suomen matkailun ja Helsingin kiinnostavuuden kehittämiseen.

”Helsinki-Vantaa kilpailee huomattavasti kokoaan suurempien kenttien kanssa vaihtomatkustajista ja turismista. Suurin osa vaihtokentistä tavoittelee stopover-matkustajia, jotka koneen vaihtojen välillä vierailevat alueen matkailukohteissa”, Finavia kertoo.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan kansainvälisistä turisteista lähes puolet sanoo Guggenheimin lisäävän Helsingin houkuttelevuutta matkakohteena.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä Lapista ei Finavian sijoituskohdetta sulata.

”Olen pöyristynyt. Valtionyhtiö Finavian tehtävänä on vastata Suomen lentoasemaverkostosta ja lentoliikenteen sujuvuudesta eikä sijoittaa tällaisiin hankkeisiin”, Kärnä kirjoittaa Facebooksissa.

Kärnä kertoo aiemminkin kritisoineensa yhtiön keskittymistä Helsinki-Vantaan parkkibisnekseen ja ”makkaranmyyntiin”.

Kärnä aikoo pyytää täyden selvityksen asiasta.

”Nyt kannattaisi keskittyä uusien asiakkaiden hankintaan ja reittien luomiseen, sillä esimerkiksi Lapin lentoliikennekapasiteetti on tälläkin hetkellä riittämätön vaikka kysyntää on”, Kärnä toteaa.

Finavia näyttää Kärnän mukaan unohtaneen päätehtävänsä. ”Avoimuuden takia on myös välttämätöntä, että sijoituksen suuruus tuodaan nopeasti julkisuuteen.”

Kommentoi
Ylös
>