Nordea Markets on tänään nostanut Valmetin tavoitehintaa 15,00 euroon aiemmasta 13,50 eurosta.
Nordea Markets on tänään nostanut Valmetin tavoitehintaa 15,00 euroon aiemmasta 13,50 eurosta.
Nordean suositus on edelleen osta, ja osake löytyy niin Nordean kotimaisesta kuin Pohjoismaisesta mallisalkusta.
”Valmet järjestää pääomamarkkinapäivänsä 20.9. Odotamme yhtiön kertovan toimista, joilla se aikoo päästä uuteen ja kunnianhimoiseen 8-10 %:n liikevoittomarginaalitavoitteeseen. Toimien osalta odotamme niin kustannussäästöjä kuin kasvupanostuksia, joissa varsinkin huoltoliiketoiminnan uudet konseptit tukevat yhtiön kasvua”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.
Pankki pitää Valmetin osakkeen arvostusta edelleen houkuttelevana, vaikkakin osake on noussut vahvasti kuluvan vuoden aikana.
Thomson Reutersin tietokannan mukaan Valmetia seuraavista analyytikoista viisi antaa osakkeelle tällä hetkellä ostosuosituksen. Kahdelta tulee Lisää-suositus, kolme antaa Pidä-suosituksen ja kaksi antaa Vähennä-suosituksen.