Sijoitusideat

Handelsbankenilta ostosuositus Stora Enson osakkeelle

Stora Enso metsäyhtiö osakekurssi osakkeet pörssi

Stora Enso on ollut yhtiönä muutoksen alla ja se tuo tuottoihin huomattavaa potentiaalia, arvioi Handelsbanken.

Metsäyhtiön viime vuosi oli vielä muutoksen aikaa, mutta tänä vuonna kasvuvire ottaa todella tuulta alleen, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.

“Vuosi 2017 on alkanut lupaavasti, ja muutoksemme uusiutuvia raaka-aineita tuottavaksi kasvuyritykseksi etenee hyvin. Olen iloinen siitä, että liikevaihtomme on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jälkeen. Liikevaihto ilman paperiliiketoimintaa kasvoi 9,7 % pääasiassa Beihain kuluttajapakkauskartonkitehtaan, Murów’n sahan sekä Varkauden kartonki- ja LVL-tehtaiden ylösajojen ansiosta”, totesi Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa.

Metsäyhtiön osake on Handelsbankenin mukaan yhä hinnoiteltu historiallisen EV/EBITDA-arvostuksensa alapuolelle.

“Hyvä ja yhä paraneva markkinanäkymä, selkeytynyt näkemys pakkaustehtaan käynnistyksestä ja investointitarpeiden väheneminen sekä osinkojen nousu antavat syyn odottaa lisää nousua osakkeelle.”

Pankin mukaan Stora Enson uuden kartonkikoneen käynnistäminen Kiinassa on aikatauluaan edellä. Yhtiön liiketappio oli ensimmäisellä kvartaalilla vain 18 miljoonaa euroa ja 10 miljoonan poistojen myötä käyttökate oli melko lähellä kannattavuuden nollatason rajaa.

Stora Enson mukaan kannattavuus nousee plussalle ensi vuonna, mutta Handelsbanken uskoo tämän tapahtuvan jo kuluvan vuoden loppupuolella. “Yhtiö saattaa hyvinkin päivittää näkemystään Q2-tuloksen yhteydessä 26. heinäkuuta.”

Handelsbanken uskoo Stora Enson saavan pian päätökseen arvionsa paperitoiminnoistaan. Tällöin seurauksena on todennäköisesti toimintojen
tehostusta ja kapasiteetin sulkemisia.

Handelsbanken nosti Stora Enson osakkeen tavoitehinnan 14 eurosta 15 euroon ja suositus on edelleen osta.

Thomson Reutersin mukaan metsäyhtiötä seuraavien analyytikoiden suositukset jakaantuvat seuraavasti:

Suositus Nykyinen 1 kk 2 kk 3 kk
sitten sitten sitten
Osta 3 3 4 4
Lisää 4 4 4 6
Pidä 7 7 6 4
Vähennä 3 3 3 3
Myy 1 1 1 1

 

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös