Stora Enson satsaukset tulevaisuuteen ovat voimakkaita. Yhtiö pyrkii jopa 6-8 prosentin kasvuun Paper-divisioonan ulkopuolella.
Teollisuutta varten hakattavan puutavaran määrä laski edellisvuodesta kymmenyksellä. Vuonna 2019 teollisuuspuuta hakattiin yhteensä lähes 63 miljoonaa kiintokuutiometriä.
Metsäyhtiön toisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys kaikilla mittareilla. Silti Nordea näkee yhtiössä tuottomahdollisuuksia.
Metsäyhtiön toisen vuosineljänneksen tulos petti odotukset laajasti.
Inderes nosti metsäyhtiön suosituksen tasolle osta.
UPM-Kymmene julkaisi tilinpäätöstiedotteensa viime torstaina. Yhtiön tulos on noussut jo peräti 23 neljännestä peräkkäin.
Vaikka Stora Enson sellumarkkina pehmenee, ovat muuten hyvät näkymät, pankki arvioi.
Kartonkien ja markkinasellun hyvä hintakehitys toi metsäyhtiölle analyytikkojen odotuksia kovemman tulosparannuksen heinä-syyskuussa.
Pankki uskoo metsäyhtiö Metsä Boardin saavan läpi hinnankorotuksia.
Toisen vuosineljänneksen tulospettymys sulatti Stora Enson markkina-arvoa. Inderesin mukaan osavuosikatsaus ei tarjonnut negatiivisia yllätyksiä.
Metsä Board julkaisi perjantaina ensimmäisen kvartaalin tuloksensa.
Metsäyhtiö UPM pystyi korottamaan hintoja ja toimitusmääriä viime vuoden viimeisellä kvartaalilla.
UPM hyötyy paperin hinnan noususta.
Handelsbanken antaa Metsä Boardin osakkeelle ostosuosituksen.
Analyysitalo toistaa metsäyhtiön vähennä-suosituksen.
Analyysitalo laski UPM:n osakkeen tavoitehintaa ja suosittaa vähentämään osakkeita.
Nordea lisäsi painoa pohjoismaisesta osakesalkusta jo löytyvään ruotsalaisen SCA:n jakautumisessa irronneeseen Essityyn.
Stora Enso on ollut yhtiönä muutoksen alla ja se tuo tuottoihin huomattavaa potentiaalia, arvioi Handelsbanken.
Evli antaa metsäyhtiölle edelleen ostosuosituksen.
Kommentit