Sijoitusideat

Nordea nosti Stora-Enson suosituksen tasolle osta

Metsäyhtiön toisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys kaikilla mittareilla. Silti Nordea näkee yhtiössä tuottomahdollisuuksia.

Metsäyhtiön toisen vuosineljänneksen tulos petti odotukset laajasti. Niin liikevaihto, liikevoitto, osakekohtainen tulos kuin tulosohjeistuskin jäivät odotuksista.

Stora Enson operatiivinen liiketulos laski toisella vuosineljänneksellä 287 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna oli 327 miljoonaa euroa. Analyytikot odottivat liiketulokseksi 305 miljoonaa euroa ja vertailukelpoiseksi osakekohtaiseksi tulokseksi 0,27 euroa.

Toimitukset olivat pienempiä erityisesti Paper-divisioonassa, ja sekä sellun että aaltopahvin raaka-aineen hinnat jatkoivat laskuaan. Tätä kompensoi vain osittain korkeampi ulkoinen liikevaihto puunhankinnassa, johon vaikutti Pohjoismaiden tiukka puutilanne viime vuonna.

Alhaisemmat myyntihinnat erityisesti sellussa ja aaltopahvin raaka-aineessa laskivat operatiivista liiketulosta 31 miljoonaa euroa. Volyymien kokonaisvaikutus oli 16 miljoonaa euroa negatiivinen erityisesti Paper-divisioonan pienempien toimitusten takia. Geopoliittisella epävarmuudella on ollut vaikutus Stora Enson kaupankäynnin olosuhteisiin, ja tämä näkyi liikevaihdon supistumisena, kertoo Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström.

Heikosta tulosraportista huolimatta, Nordealla riittää ymmärrystä metsäyhtiötä kohtaan sijoituskohteena. Nordean osakkeessa on nyt nousuvaraa useilla arvostusmittareilla, pankki toteaa aamukatsauksessaan. Pankin kuluvan vuoden tulosennusteella laskettu P/E-kerroin on 10x.

”Mielestämme Stora Enson osakkeeseen on jo hinnoiteltu rutkasti ongelmia, sillä viime viikkoinen heikko tulos ja ohjeistus heiluttivat osaketta varsin maltillisesti”, pankki toteaa.

Nordea uskoo Stora Enson uutisvirran pysyvän heikkona. Kuitenkin osakkeen lähes puolituttua viime kesän huipustaan arvostus on houkutteleva sekä taseperusteisesti että tulosperusteisesti.

Nordea laskee metsäyhtiön arvoksi osien summa menetelmällä 12,2 euroa osakkeelta. Pankki on käyttänyt laskelmassaan aiempaa korkeampaa arvoa metsäomistukselle Ruotsissa toteutuneiden metsäkauppojen valossa.

Sellumarkkinoiden suunta on metsäyhtiöille oleellinen kannattavuustekijä. Maailman sellumarkkinoita ennakoiva Kiinan sellumarkkina on ollut pitkään laskussa ja hinnat ovat laskeneet vuoden 2017 pohjien alapuolelle.

Nordean mukaan nykyisillä hinnoilla osa selluntuottajista tekee jo tappiota. Tämä tulee johtamaan tuotantoseisokkien kautta korkeahkojen varastosellujen pienenemiseen.

”Emme näe välitöntä käännettä Kiinan sellumarkkinoissa ylöspäin, mutta Kiinan sellumarkkinoilta on myös alkanut kuulua ensimmäisiä hyviä uutisia esimerkiksi kanadalaisten tuottajien onnistuttua nostamaan sellun hintojaan Kiinassa”, Nordea toteaa.

Nordea nosti Stora Enson osakkeen suosituksen tasolle osta ja osakkeen tavoitehinta on 11,5 euroa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös