Jakamis- ja keikkatalous ovat täällä jäädäkseen.
Kello on soimassa puolen päivän maissa. Nukun vielä vähän. Viikonloppu tuntuu vielä päässä ja kropassa. Murskaan kahvinpavut ja keitän ensimmäisen kupillisen. Tästä tulee hyvä työviikko. Ohjelmassa on kommentointia keskustelufoorumeilla, uutisten lukua, saatan siinä sivussa päivittää hieman Instagramia viikonlopun festarireissusta. Uudet kengät vilahtavat sopivasti kuvissa, saan niistä palkkion kenkävalmistajalta. Otan vielä nokoset ennen kuin raahaudun salille. Taas muutama kuva Instaan. Mainostan samalla omaa liikuntavalmennusta.
Vapaus tehdä haluamiaan asioita on kaikkien ulottuvilla. Vapauteen modernissa yhteiskunnassa ei tarvita välttämättä enää taloudellista riippumattomuutta.
Uhka vai mahdollisuus?
Jakamis- ja keikkatalous ovat täällä jäädäkseen. Kehitys tulee jatkossa vain kiihtymään. Voin jo nyt ottaa mobiiliapplikaatiolla käyttöön polkupyörän kadunkulmasta Helsingissä, Berliinissä tai vaikka Haminassa. Tarvittaessa myös auton vuokraus onnistuu muutamalla klikkauksella. Kaupassa käydessäni voin tehdä pienen markkinatutkimuksen, jolla kustannan ostokseni.
Työelämän jakautuminen moniin eri tulonlähteisiin aiheuttaa toki myös ongelmia. Mikä on työntekijän virallinen status? Onko keikkatyöläinen uuden ajan torppari, jolle voi maksaa pienempää palkkaa kuin talon omalle työntekijälle? Jakamistalous kärsii vielä lastentaudeista, mutta onneksi myös poliitikot ovat hereillä. Olemme tilanteessa, jossa jakamistalouden säätely voidaan vielä muodostaa kaikkien eduksi.
Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot
Oman työajan suunnittelu vapauttaa myös pitämään lomaa milloin haluaa. Tämä mahdollistaa lomien ostamisen silloin kuin ne ovat edullisimmillaan. Jos työ ei ole paikkaan sidottua, asuinpaikan voi valita esimerkiksi sieltä missä lämpöä ja aurinkoa riittää. Vaikkapa Thaimaan lämmössä asuinkustannukset putoavat vähintään puoleen Suomen hintatasosta. Ruoan hinnassa pudotus on vielä merkittävämpi. Kun myös opiskelu siirtyy enemmän ajasta ja paikasta riippumattomaksi, opintotuki ja opintolaina saavat paljon enemmän ostovoimaa taakseen kulujen minimoinnilla.
Tulevaisuus on valoisa
Työelämän murros on nähtävissä suurena mahdollisuutena, jossa ketään ei jätetä työelämän ulkopuolelle. Jo nyt voin tilata ruokaa lähiravintolasta, miksei samaa voisi toteuttaa työpaikkojen osalta?
Olen kiinnostunut kokeilemaan siipiäni puutarhurina. En kuitenkaan halua viettää merkittävää osaa elämästäni koulunpenkillä, sillä ehkä puutarha-ala ei olekaan minun juttuni. Sopivan mobiiliapplikaation avulla voin kuitenkin katsoa lähiseudun puutarha-alan yritykset ja sopia lyhyen keikan puutarhatöistä. Tällöin pääsen sisälle alalle, josta olen kiinnostunut. Samalla minulle kertyy lisäpisteitä suoritetusta työstä, jotka seuraava työnantaja katsoo edukseni. Yhteiskunta säästää merkittäviä summia työelämän yksinkertaistamisella, sillä ei rikkaruohojen kitkentään tarvita puutarhurin koulutusta. Halu, asenne ja otolliset olosuhteet riittävät.