Sijoitusuutiset

Taloudellinen riippumattomuus on monen nuoren haaveena – kyselyn tulos yllätti ekonomistin

Nordean teettämän pohjoismaisen kyselytutkimuksen mukaan nuoret 18-25 -vuotiaat suomalaiset sijoittavat yhtä aktiivisesti kuin vanhemmat ikäluokat.

Pahan päivän varalle säästämisen lisäksi jopa puolet nuorista tavoittelee samalla taloudellista riippumattomuutta. Nuoret myös puhuvat rahasta avoimemmin perheidensä ja kavereidensa kanssa kuin vanhemmat ikäluokat.

Nuorilla 18-25 -vuotiailla sijoittaminen on yhtä yleistä kuin muissa ikäluokissa, mutta säännöllinen säästäminen sen sijaan hieman harvinaisempaa. Noin joka kolmas nuori ilmoittaa sijoittavansa silloin tällöin, ja 10 prosenttia ilmoittaa sijoittavansa säännöllisesti.

Kun kaikkia ikäluokkia tarkastellessa yleisin syy sijoittamiselle on varautua pahan päivän varalle, nuoret sijoittavat muuta väestöä yleisemmin myös asuntoa tai muuta suurempaa hankintaa varten. Peräti yli puolet nuorista, 53 prosenttia, ilmoittaa tavoitteekseen taloudellisen riippumattomuuden.

”Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun suosio yllätti minut. Siitä on puhuttu julkisuudessa, mutta en uskonut, että yli puolet nuorista sijoittajista ilmoittaisi taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen tavoitteekseen. Säästäminen ja sijoittaminen toki tuovat vakautta pahan päivän varalle ja vapautta tulevaisuuden varalle”, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

Sijoittaminen on periytyvää: jos omat vanhemmat ovat sijoittaneet, on lapsen sijoittaminen todennäköisempää ja alkaa nuorempana. Niistä nuorista, joiden vanhemmat ovat sijoittaneet, yli puolet sijoittaa itsekin ainakin silloin tällöin. Niistä, joiden vanhemmat eivät ole sijoittaneet, vain joka kolmas sijoittaa itse. Sijoittaminen on myös yleisempää henkilöillä, joiden kotona puhuttiin rahasta rohkaisevasti.

”Positiivista oli havaita, että rahasta rohkaisevasti puhuminen on yleistynyt myös Suomessa – Ruotsissa kun raha-asioista positiivisen sävyyn puhuminen on Suomea yleisempää. Oli myös odottamatonta, yllättävääkin, huomata, että suomalaiset nuoret puhuvat raha-asioista huomattavasti useammin ystäviensä kanssa kuin ruotsalaiset ikätoverinsa”, Kärkkäinen kertoo.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös