Evli: Stora Enson osake on kilpailijoitaan halvempi

Evli antaa metsäyhtiölle edelleen ostosuosituksen.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Stora Enso osakekurssi osake metsäyhtiö pörssi

Vaikka metsäyhtiön ohjeistus positiivisen käyttökatteen saavuttamiseen on edelleen ensi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla, usko EVLI käyttökatetavoitteen olevan saavutettavissa jo 2017 kolmannella vuosineljänneksellä.

”Vuositasolla kannattavuusparannus Q1:n tasosta tulisi olla yli 200 miljoonaa euroa kun Beihai on täydessä käytössä. Puolan investoinnit peruttiin Varkauden voimakartonki-investointi on saavuttamassa positiivista EBIT-tasoa toisella neljänneksellä”, Evli toteaa aamukatsauksessaan.

Evli odotti Stora Enson ilmoittavan uuden kartonkikoneen rakentamisen Puolassa, mutta sen sijaan hanke peruutettiin. ”Vaikka positiiviset tulosvaikutukset olisivat olleet nähtävissä aikaisintaan vuonna 2020, ensin Kiinan sellutehtaan ja nyt Puolan pakkauslinjan peruminen himmentävät Stora Enson kasvunäköalaa”, Evli toteaa.

Stora Enson EV/EBITDA kertoimet ovat nyt Evlin tulosennusteilla 2017E 7,9x ja 2018E 6,9x ja P/B 1,4x. ”Arvostuskertoimet ovat korkeammat kuin historialliset tasot, mutta Stora Enson arvostus on edelleen verrokkien alapuolella ja tulosodotuksemme konsensuksen yläpuolella”, pankki toteaa.

Evli nosti Stora Enson tulosennusteita perustuen parempaan Q1-tulokseen, korkeampiin sellun ja voimakartongin hintoihin ja odotettua parempaan Beihain tuloskehitykseen.

Pankki säilytti Osta-suositukseb ja nosti tavoitehintan 12,00 euroon aiemmasta 11,5 eurosta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
tavoite onnistuminen tikkataulu tulosyllätys osakepoiminta

Kotimaisissa pörssiyhtiöissä paljon tulosyllättäjiä

Seuraava artikkeli
Italia kriisi pankkikriisi kansantalous

Italia on euroalueen murheenkryyni – talouskasvu aneemista