Sijoittajan verotus

Palkkaverotus kevenee – Veronmaksajien Lehtinen: ”On parempi verottaa haittoja kuin hyödyllisiä asioita”

Tuloverotus alenee ensi vuonna. Keskituloisten ostovoima säilyy ennallaan, arvioi Veronmaksajain Keskusliitto.

Tuloverotus alenee ensi vuonna. Keskituloisten ostovoima säilyy ennallaan, arvioi Veronmaksajain Keskusliitto.

Sipilän hallitus on saanut ensi vuoden budjetin valmiiksi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin) esittelivät ensi vuoden talousarvion päälinjoja Valtioneuvoston linnassa Helsingin Kruununhaassa torstaina iltapäivällä.

Yksi budjetin keskeisimpiä linjauksia on veropaketti eli kilpailukykysopimuksen rasitteiden korvaaminen tuloveroja alentamalla. Valtiovarainministeri Orpo totesi, että hallitus käyttää 300 miljoonaa euroa veronkevennyksiin, ja kevennys rahoitetaan nostamalla välillisiä veroja 145 miljoonaa euroa.

Osana veropakettia paljon keskustelua on aiheuttanut solidaarisuusvero eli suurituloisimpien tuloveron alaraja.

Jo aiemmin linjattu alarajan nosto 90 000 euroon peruutetaan. Korkeimman ansiotuloveroluokan alaraja on tänä vuonna 73 100 eurossa. Alaraja pysyy siis tuossa suuruusluokassa myös ensi vuoden.

Veronmaksajain Keskusliitto kiittää veroratkaisua

Veronmaksajien Keskusliiton mukaan budjettiriihen verolinjaukset merkitsevät palkkaverotuksen pysymistä suunnilleen ennallaan vuonna 2018.

Keskituloisen 3 312 euroa kuussa ansaitsevan veroprosentti nousee 0,1 prosenttiyksikköä 30,4 prosentista 30,5 prosenttiin. Keskituloisen nettopalkan ostovoima pysyy käytännössä ennallaan.

Näissä Veronmaksajain Keskusliiton arvioissa on budjettiriihen veroratkaisujen ja odotettujen sosiaalivakuutusmaksujen muutosten lisäksi huomioitu arvioidun ansio- ja hintakehityksen vaikutukset veroihin ja ostovoimaan. Laskelmassa ansiotason oletetaan nousevan keskimäärin 1,5 prosenttia ja hintatason 1,3 prosenttia vuonna 2018.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen päättämää 300 miljoonan euron kevennyspakettia hyvänä ja tilanteeseen sopivana vastaantulona, joka purkaa pääosan palkkaverotusta ensi vuonna uhanneista kiristyksistä.

Solidaarisuusveron alarajan pitäminen ennallaan puolestaan kiristää veroperusteita 30 miljoonaa euroa aiemmin päätettyyn verrattuna, mutta ei kiristä verotusta tähän vuoteen nähden.

Lisäksi työttömyysvakuutusmaksun ennakoidun nousun loiveneminen vähensi kompensaatiotarvetta noin 50 miljoonaa euroa.

”Palkkaverotusta ensi vuonna uhannut selvä kiristyminen höylättiin nyt lähes olemattomiin”, Lehtinen toteaa.

”Hallitus on budjettiriihessä osoittanut hyvää veromalttia. Tämä tukee sopivasti tavoitetta palkkamaltin säilymisestä syksyn liittokierroksella.”

Verotuksen painopistettä muutettava

Veronkiristyksiä suunnataan nyt valmisteveroihin, mikä on Lehtisen mielestä ymmärrettävää. ”On parempi verottaa haittoja kuin hyödyllisiä asioita, kuten työntekoa.”

Lehtinen kertoo SalkunRakentajalle, että Veronmaksajien Keskusliitto kannattaa pitkällä tähtäimellä tuloverotuksen alentamista kaikissa tuloluokissa.

Verotuksen keventämisessä on syytä kuitenkin edetä maltillisesti.

Valtion ensi vuoden budjetti on Lehtisen mukaan hyvin mitoitettu, sillä valtiontalouden alijäämää ei voida supistaa liian nopeasti koska se voisi jarruttaa talouskehitystä. Ensi vuoden 3 miljardin alijäämä valtion budjetissa on hyväksyttävä taso.

Pitkällä aikavälillä verotuksen painopistettä tulisi siirtää tuloveroista kulutusveroihin, Lehtinen toteaa.

Kommentoi
Ylös
>