Markkinoilla vallitsee tällä hetkellä varsin optimistinen tunnelma ja sijoittajilla riittää uskoa yritysten tuloskunnon vahvistumiseen.
Mandatum Lifen johtaja Juhani Lehtonen toteaa yhtiön tuoreimmassa markkinakatsauksessa markkinoiden odottavan Yhdysvaltojen S&P 500 -indeksin yhtiöiltä peräti 11 prosentin tuloskasvua ensi vuodelle. Euroopan laajan Stoxx 600 -indeksin yhtiöiden odotettu tuloskasvu on vieläkin korkeampi, yli 12 prosenttia.
Makrotalouden ajurit antavat tuulta pörssiyhtiöiden purjeisiin.
”Itse reaalitalouden puolella bkt-kasvun edellytykset ovat edelleen hyvällä mallilla globaalisti: keskuspankit elvyttävät vielä, korot ovat matalalla, kulutuskysyntä on hyvällä tasolla eikä merkittäviä inflaatiopaineita ole näköpiirissä”, Lehtonen toteaa.
Mandatum Life uskoo keskuspankkien elvyttävä asetelma jatkuvan, mutta syksyllä on odotettavissa aikatauluja elvytyksen pienentämisestä. Se tuo oman haasteensa osakesijoittajille.
”Tällä on pidemmällä aikavälillä merkitystä riskillisille omaisuuslajeille.”
Lehtonen varoittaa myös osakkeiden korkealle kohonneista markkina-arvoista.
”Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna osakemarkkinoiden arvostustasot ovat meneillään olevan taloussyklin kalleimmilla tasoilla. Markkinoilla odotukset hyvän tuloskasvun jatkumisesta ovat kyllä hinnoissa.”
Lehtosen mukaan nyt syytä tarkkailla kohonneita arvostustasoja vasten koko osakemarkkinoiden asetelmaa, nyt kun nousseet poliittiset riskit ovat markkinoilla pääpuheenaiheita.
Oman haasteensa tuo euron raju vahvistuminen viime kuukausina.
”Euron vahvistuminen kesällä 2017 on painanut hieman ennustemomenttia Euroopassa ja mikäli euro vahvistuisi lisää päävaluuttoja vastaan, olisi vientisektorin yrityksille luvassa lisää tulosennusteiden laskuja syksylle. Valuuttojen liikkeet ovat tällä hetkellä geo- ja muun poliittisen tilanteen kehittymisen kanssa yksi pääajureista osakkeiden maantieteellisen tuottokehityksen suhteen”, Mandatum Life toteaa.
Analyytikot ovat laskeneet jenkkiyhtiöiden kolmannen vuosineljänneksen tulosennusteita roimasti viime aikoina. Factsetin mukaan osakekohtaisten tulosten ennusteiden lasku on ollut 4,3 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana.
$SPX EPS for Q3 has declined by 4.3% over past 12 months, 2.6% since June 30. https://t.co/9ezjVT7sku pic.twitter.com/7kSLlTjISM
— FactSet (@FactSet) 16. syyskuuta 2017
Katso Mandatum Lifen markkinakatsaus livenä alla olevasta videosta.
Markkinakatsaus Live https://t.co/HehB7HuLAt
— Mandatum Life Rahat (@ML_Salkunhoito) 12. syyskuuta 2017