Finanssivalvonta määräsi Uutechnic Groupille 50 000 euron seuraamusmaksun, koska yhtiö ei ole noudattanut syksyllä 2015 osakkeen liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta.
Tuolloin yhtiö toimi itsenäisenä pörssissä noteerattuna yrityksenä Vaahto Groupin nimellä.
Uutechnic Group on arvopaperimarkkinoita valvovan Finanssivalvonnan mukaan laiminlyönyt arvopaperimarkkinalaissa säädettyä jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta. Yhtiö jätti ilman aiheetonta viivytystä julkistamatta yhtiötä ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat olleet omiaan olennaisesti vaikuttamaan yhtiön osakkeen arvoon.
Uutechnic on laiminlyönyt tulosvaroituksen antamisen ilman aiheetonta viivytystä, kun sille on viimeistään vuoden 2015 elokuun 15. päivänä käynyt todennäköiseksi, etteivät tilikaudelle 2015 annetut tulevaisuudennäkymät tule toteutumaan. Yhtiö heikensi tulosohjaustaan vasta kahden viikon kuluttua 28.8.2015 julkistamassaan osavuosikatsauksessa.
Seuraamusmaksun määrä perustuu kokonaisarviointiin, jossa on otettu huomioon muun muassa menettelyn laatu ja kestoaika. Seuraamusmaksu maksetaan valtiolle.
Taloudellisissa vaikeuksissa tuolloin ollut yhtiö keräsi vuosina 2014 ja 2015 pääomia sijoittajilta osakeanneilla. Osakkeille haettiin noteerausta Helsingin pörssissä. Etelä-Suomen Sanomien mukaan tuolloin 10. elokuuta 2015 julkaistussa listalleottoesitteessä – joka siis julkaistiin ennen tulosvaroituksen julkistamista – yhtiö piti voimassa helmikuussa annetun arvion koko vuoden jatkuvien toimintojen liiketuloksen paranemisesta.
Uutechnic Group kertoo tiedotteessaan haluavansa tuoda esiin sen, että vaikka nykyisin Plc Uutechnic Group Oyj on juridisesti sama yhtiö kuin vanha Vaahto Group Plc Oyj niin tosiasiassa kyseinen rikkomus on tapahtunut yli kolme vuotta sitten aikana ennen yritysjärjestelyä. Yritysjärjestely tehtiin loppuvuonna 2015, jolloin Uutechnic Oy hankki niin sanotulla käänteisellä hankinnalla Plc Uutechnic Group Oyj:n.
Uutechnic Group on Helsingin pörssissä noteerattu suomalainen sekoitustekniikan yrityskonserni. Vuonna 2014 yhtiöllä oli keskimäärin 216 työntekijää. Samana vuonna yrityksen liikevaihto oli hieman yli 20 miljoonaa euroa ja tilikauden tappio 3,31 miljoonaa euroa.
Plc Uutechnic Group Oyj on Uutechnic Group -konsernin emoyhtiö. Konserni edistää kaivos- ja hydrometallurgisenteollisuuden sekä lannoite- ja muun kemianteollisuuden, kuin myös metsä-, elintarvike ja ympäristöteknologian tuotantoprosesseja kehittämällä ja tuottamalla laitteistoja ja palveluja, jotka tehostavat tuotantoa ja parantavat tuotteiden laatua ja kilpailukykyä.
Finanssivalvonnan päätös ei ole lainvoimainen. Yhtiöllä on oikeus valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut päätöksestä tiedon.
Uutechnic ei aio valittaa annetusta päätöksestä.