Monialayhtiö Husqvarna on saanut kasvuvaihteen päälle – pankilta ostosuositus

Ruotsalaisyhtiö tähtää uudella tuotteella uusille markkinoille.
Husqvarna robottiruohonleikkuri ruohonleikkuri sijoittaminen Husqvarna robottiruohonleikkuri ruohonleikkuri sijoittaminen
Husqvarna osakekurssi sijoittaminen talous pörssi

Husqvarna on poikkeuksellisen vanha monialayritys, jonka ensimmäinen tehdas perustettiin jo vuonna 1689. Nykyään ruotsalaisyhtiö valmistaa metsä- ja puutarhakoneita. Lisäksi Electrolux käyttää Husqvarnaa tuotemerkkinään kodinkoneissa, ja Husqvarna-moottoripyöriä valmistetaan KTM:n kanssa samassa tehtaassa.

Danske Bankin analyytikko Björn Enarsson muistuttaa, että Husqvarna on parantanut kannattavuuttaan viime aikoina ja on nyt vaikuttavan kasvuvaiheen kynnyksellä.

”Uskomme Husqvarnan ylittävän omat taloudellisen kasvun tavoitteensa lähivuosina, kun se astuu mukaan uuteen merkittävään segmenttiin – ammattikäyttöön tarkoitettuihin robottiruohonleikkureihin”, Enarsson toteaa Danske Bankin aamukatsauksessa.

Viime viikolla yhtiö esitteli käänteentekevän pyrkimyksen menestyä kannattavalla liiketoiminnalla ammattimaisissa robottiruohonleikkureissa. Tämän segmentin arvioidaan olevan vähintään samankokoinen kuin Husqvarnan kuluttajamarkkinan ja sen pitäisi olla kannattavampaa ja vähemmän epävakaata, analyytikko arvioi.

”Kun volyymit nousevat kohti vuotta 2022 odotamme kasvun ylittävän nykyisen tavoitteen. Ammattimyynnillä on potentiaalia vähentää kausivaihteluita”, Dansken analyytikko uskoo.

Yhtiöllä on myynnissä jo useita ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja robottiruohonleikkureita. Niiden ominanaisuuksia ovat etäohjaus, seuranta ja täydellinen leikkurin hallinta älypuhelimella, GPS-avusteinen navigointi sekä sääajastin.

Husqvarnan osake hinnoitellaan tällä hetkellä pienellä preemiolla historialliseen arvostuskertoimeen, mutta poikkeuksellisen suurella alennuksella pohjoismaisen sektorin verrokkiryhmään verrattuna, Enarsson arvioi.

Alehinta verrokkeihin verrattuna on analyytikon mielestä perusteeton.

”Pidämme diskonttoa vähittäiskaupan hallitsemille verrokeille perusteettomana. Ottaen huomioon Husqvarnan vahvan tuloskehityksen, paremmat kasvunäkymät ja kannattavuuden sekä jyrkästi korkeamman FCF-tuoton, uskomme, että Husqvarnan pitäisi treidata korkealla preemiolla historiallisiin arvostuskertoimiin nähden.”

Analyytikot odottavat keskimäärin Husqvarnan viime vuoden 4,4 kruunun osakekohtaisen hinnan laskevan tänä vuonna 4,3 kruunuun. Ensi vuonna konsensusodotus on kuitenkin jo 5,4 kruunua ja vuonna 2022 peräti 6,2 kruunua.

Ensi vuoden konsensuksen mukaisella tulosennusteella Husqvarnan P/E-kerroin on 18x ja vuoden 2022 kerroin 15,6x.

Danske Bank nosti Husqvarnan suosituksen osta-tasolle, ja osakkeen 12 kuukauden tavoitehinta on 120 Ruotsin kruunua.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Seitsemän rikastumisen salaa, jotka kaikkien tulisi tietää

Seuraava artikkeli
asuminen asuntojen hinnat asuntosijoittaminen kerrostalo sijoittaminen

Koronan aiheuttamat talousongelmat näkyvät taloyhtiöissä osakkaiden vastikerästeinä