Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Suomen talous elpyy nopeasti koronakuopasta

Suomen talous elpyy koronakriisistä nyt selvästi nopeammin kuin se elpyi aikanaan finanssikriisistä.
Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet
Kuva: Outokumpu Oyj.
tuotanto talous Suomi

Suomen kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto laski viime marraskuussa 0,4 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Marraskuun kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,6 prosenttia edelliskuukaudesta. Lokakuun 2020 työpäiväkorjattu tuotanto laski tarkentuneiden tietojen mukaan 1,8 prosenttia (oli –1,9) edellisvuoden lokakuusta.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto pysyi edellisvuoden tasolla. Jalostus kasvoi noin kaksi prosenttia ja palvelut pieneni noin prosentin vuoden 2019 marraskuusta.

Työpäiväkorjatun tuotannon lasku edellisvuoteen verrattuna oli rajuimmillaan viime huhtikuussa koronakriisin rajoitusten vuoksi. Sen jälkeen Suomen talouden tuotanto on lähestynyt edellisvuoden tasoja.

OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen näkee Suomen talouden elpymisen merkit ilmassa.

”Varmaan positiivisin -0,4 % Suomen taloushistoriassa. Yksi kuukausi vain toki, mutta monessako eurooppalaisessa maassa kansantalouden tuotanto on näin lähellä kriisiä edeltänyttä tasoa”, Heiskanen toteaa Twitterissä.

PALTAn ekonomisti Lauri Vuori puolestaan toteaa, että koko viime vuoden osalta tuotanto tulee jäämään noin kolme prosenttia vuoden 2019 tasoa alhaisemmaksi.

Verrattuna finanssikriisiin Suomen talous on nyt toipumassa selvästi nopeammin koronakriisistä, arvioi puolestaan Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *