Kryptot

Suomessa kryptovaluutat kiinnostavat sijoittajia yllättävän paljon

Suomalaisten nuorten aikuisten joukossa kryptovaluutat ovat jo yksi suosituimmista sijoittamisen omaisuuslajeista.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat hyvin kiinnostuneita omasta taloudestaan, selviää Klarnan tekemästä kansainvälisestä kyselytutkimuksesta, jossa vertailtiin yhdeksässä maassa asuvien kuluttajien asenteita henkilökohtaista taloudenpitoa kohtaan. Myös erityisesti nuorempien ikäpolvien kova kiinnostus kryptovaluuttoihin on selkeä kyselytutkimuksen tulos.

Suomalaisista lähes kolme neljäsosaa 18-25 -vuotiaista (71 %) sekä 26-35 -vuotiaista (73 %) kertoo olevansa kiinnostuneita tai hyvin kiinnostuneita omasta taloudestaan. Esimerkiksi Ruotsissa vain vähän yli puolet (58 %) 18-35 -vuotiaista sanoi samaa. Suomi oli yhdeksästä maasta ainoa, jossa naiset (77 %) olivat kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan kuin miehet (70 %).

Pandemia-ajasta huolimatta nuoret aikuiset suhtautuvat optimistisesti tulevaan – 18-35 -vuotiaista suomalaisista puolet (49 %) uskoo, että oma taloudellinen tilanne tulee olemaan parempi tai huomattavasti parempi vuoden kuluttua, kun taas 46-55 -vuotiaista vain joka neljäs (25 %) uskoo samaa.

“On rohkaisevaa nähdä nuorempien sukupolvien usko tulevaan, vaikka vuosi on ollut monin tavoin haastava. Samaan aikaan suomalaisten nuorten aikuisten kasvanut kiinnostus henkilökohtaista taloutta kohtaan varmistaa, että vaikka globaali taloustilanne heikkenisi, suurin osa on varautunut siihen omilla säästöillä”, kertoo Klarnan kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija Viveka Söderbäck.

Sijoittaminen on jo lähes yhtä suosittua kuin säästäminen.

Tutkimuksessa selviää myös, että säästäminen ja sijoittaminen ovat jo lähes yhtä suosittuja suomalaisten keskuudessa: 61 prosenttia suomalaisista kertoo säästävänsä säästötilille ja 58 prosenttia sijoittavansa rahoitusinstrumentteihin. Muualla Pohjoismaissa hajonta on paljon suurempaa: ruotsalaisista 68 prosenttia säästää ja 60 prosenttia sijoittaa, kun taas Norjassa 75 prosenttia säästää ja vain 40 prosenttia sijoittaa. 

Myös sijoituskohteiden välillä on eroja.

Vaikka osakkeet olivat lähes jokaisen ikäryhmän suosituin sijoituskohde, etenkin kryptovaluutat kiinnostavat nuorempia sukupolvia. 18-25 -vuotiaista sijoittavista suomalaisista joka neljäs (25 %) ja 26-35 -vuotiaista joka viides (19 %) oli kiinnostunut sijoittamaan kryptovaluuttoihin.

Yli 66-vuotiaat eivät ole kiinnostuneita kryptovaluutoista, vaan heidän suosituimmat sijoituskohteet ovat osakkeet (60 %), rahastot ja ETF:t (59 %) sekä kiinteistöt (16 %).

Osakkkeet ovat kaikissa ikäryhmissä suosittu omaisuuslaji.

Suosituimmat sijoituskohteet18-2526-3536-4546-5556-6566+
Osakkeet72 %65 %61 %69 %64 %60 %
Joukkolainat9 %8 %6 %4 %4 %8 %
Rahastot tai ETF:t27 %46 %57 %46 %69 %59 %
Valuutat13 %12 %1 %0 %0 %2 %
Hyödykkeet (esim. jalometallit)7 %5 %1 %5 %5 %2 %
Kiinteistöt4 %12 %13 %7 %13 %16 %
Vertaislainaus0 %4 %1 %2 %2 %0 %
Keräilytavarat 0 %5 %4 %3 %4 %2 %
Kryptovaluutat25 %19 %21 %9 %4 %0 %
Muut0 %2 %2 %3 %4 %2 %

Klarnan Money Management Pulse on päivittyvä tutkimusraportti, jossa selvitetään kuluttajien asenteita ja tottumuksia henkilökohtaista taloutta kohtaan yhdeksässä eri maassa ja kolmella eri mantereella. Jokaista päivitystä varten haastatellaan vähintään 1000 kuluttajaa jokaisesta maasta ja maailmanlaajuisesti yli 9000 kuluttajaa. Toukokuussa 2021 kyselyyn vastasi 1 014 suomalaista. Otos on kansallisesti edustava ja se on tehty tutkimustoimisto Nepan toimesta.

Coinmotion​ / ​SalkunRakentaja ​-​​yhteistyötarjous

Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1%:n treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).

Kommentoi
Ylös
>