
Asuntolainat kelpaavat edelleen suomalaisille. Suomen Pankki kertoo tiedotteessaan, että marraskuussa 2021 uusia asuntolainoja nostettiin 1,9 miljardin euron edestä, mikä on 3,1 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.
Uusista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 180 miljoonaa euroa.
Viime vuoden 11 ensimmäisen kuukauden aikana asuntolainoja on kokonaisuudessaan nostettu yhteensä 12 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2020. Runsaiden nostomäärien vuoksi asuntolainakannan vuosikasvuvauhti oli edelleen nopeaa marraskuun 2021 lopussa, 4,2 prosentin kasvullaan.
Kasvuvauhti on kuitenkin hieman hidastunut heinäkuun 2021 jälkeen. Marraskuun 2021 lopussa suomalaisilla kotitalouksilla oli asuntolainoja yhteensä lähes 107 miljardia euroa, josta sijoitusasuntolainoja oli 8,6 miljardia euroa.
Asuntolainojen korot ovat edelleen historiallisesti alhaisella tasolla, vaikka korot ovatkin hieman nousseet.
Uusien asuntolainojen keskikorko oli vain 0,76 prosenttia marraskuussa 2021. Keskikorko on pysynyt lähes samana usean vuoden ajan, mutta viime kuukausina se on noussut hieman. Edellisen kerran keskikorko oli korkeampi toukokuussa 2019.
Keskikorko on noussut sekä omistus- että sijoitusasuntolainoissa. Uusien omistusasuntolainojen keskikorko oli 0,74 prosenttia marraskuussa 2021. Samaan aikaan uusien sijoitusasuntolainojen korko oli korkeampi, 0,91 prosenttia.
Lainojen vuosikorot ovat edelleen selvästi alhaisemmat kuin esimerkiksi vuonna 2016, jolloin asuntolainojen vuosikorko oli keskimäärin yli 1,6 prosenttia.
Suomen Pankin mukaan koronapandemian aikana monet kotitaloudet ovat panostaneet asumiseen, mikä on näkynyt kasvaneissa asuntolainojen ja vapaa-ajanasuntolainojen nostoissa.
Samalla pisimmät takaisinmaksuajat ovat yleistyneet. Takaisinmaksuajaltaan yli 25 vuoden lainojen osuus uusista nostetuista asuntolainoista oli 40,3 prosenttia. Näiden lainojen osuus on kasvanut 10 prosenttiyksikköä pandemian alusta eli helmikuun 2020 jälkeen.
Keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 21 vuotta ja 3 kuukautta marraskuussa 2021.
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli marraskuun 2021 lopussa 109 miljardia euroa ja talletusten keskikorko 0,03 prosenttia. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 100 miljardia euroa ja määräaikaistalletuksia 2,2 miljardia euroa.
Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat marraskuussa 51 miljoonan euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli marraskuussa 0,18 prosenttia.