Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Kempower on kolme kertaa Teslaa kalliimpi 

Etenkin suomalaiset piensijoittajat ovat pitäneet ostoillaan Kempowerin osakekurssin nousujohteisena.

Ulkomaiset sijoittajat rahastivat eli ottivat lentävän lähdön Kempowerista heti pari viikkoa yhtiön vuoden 2021 joulukuun listauksen jälkeen.  

”Ulkomaiset myivät Kempowerin osakkeet noin 30 miljoonan euron voitolla eivätkä ole palanneet takaisin yhtiöön,” sanoo konkarisalkunhoitaja Hannu Angervuo, joka laskee ulkomaisten voittopotin noin kymmenen euron keskihinnalla.  

Ulkomaisten omistajien, kuten rahastojen osuus on sitten rahastusoperaation jälkeen pudonnut listautumishetken yli 30 prosentista noin kolmen prosentin tasolle.  

Kempower meni pörssiin 5,74 eurolla per osake. Kurssi kävi ylimmillään 25,47 eurossa 9. marraskuutta viime vuonna. Osake on halventunut noin 13 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana.  

Osakekurssin nousuvauhdista ovat vastanneet suurelta osalta yli 30 000 suomalaista suurempaa ja pienempää sijoittajaa. Anti toi noin 80 miljoonaa euroa yhtiölle. Kempowerin pörssi- eli markkina-arvo on hulppeat 1,2 miljardia euroa.

P/e-luvulla laskettuna Kempower ohittaa Teslan   

P/e-luku kertoo sijoittajalle sen, kuinka monessa vuodessa yhtiö maksaa nykytuloksellaan pörssi- eli markkina-arvonsa takaisin. Eli se kertoo, kuinka monen vuoden voitoilla osakkeesta maksettu hinta palautuu pörssiyhtiöstä sijoittajalle.    

Angervuo valaisee p/e-luvun kautta Kempowerin ja esimerkiksi sähköautoistaan ja latauslaitteistaan tunnetun Teslan pörssiarvoja.  

Kempowerin osakekurssi on ollut vahvassa nosteessa vuonna 2022. Samaa ei voi sanoa Teslasta.

Kempowerin pörssiarvo tekee noin 1,2 miljardin euroa ja Teslan 350 miljardia euroa kuluvalla viikolla. Yhtiön p/e-luvuksi tulee 77x ja Teslan 25x nykyisellä tulostasolla. Eli Kempower nousee noin kolme kertaa Teslaa kalliimmaksi laskettuna p/e-luvulla.  

Yli 76 vuotta voi sinänsä luonnehtia ”ikuiseksi odotukseksi” Kempowerin sijoittajille.

Onko Kempowerissa liikaa säihkettä?  

Onko sitten Kempowerin osakekurssi yliarvostettu, mikä tulee esiin korkeassa, lähes 77x-tason p/e-luvussa. Teollisuuden pörssiyhtiöiden keskimääräinen p/e-luku liikkuu noin 12-15x haarukassa.  

Yhtiö teki tammi-syyskuussa 66 miljoonan euron liikevaihdolla noin 3,2 miljoonan euron liikevoiton ja miljoonan euron tuloksen. Kempowerin hallituksen linjausten mukaan yhtiö tavoittelee vuosille 2024-2025 noin 200 miljoonan euron liikevaihtoa ja 10 prosentin liikevoittoa keskipitkällä aikavälillä.

Angervuo laskee yhtiön hallituksen tavoitteiden pohjalta, että mikäli Kempowerin P/e-luku painuisi esimerkiksi Teslan (25) tasolle, pitäisi Kempowerin jo ensi vuonna nostaa liikevaihtonsa 610 miljoonan euron tasolle.  

Yhtiön tavoitteiden nojalla voi samalla liikevoitoksi laskea noin kymmenen prosenttia eli 60 miljoonaa euroa liikevaihdosta.

Angervuon laskelman mukaan Teslan p/e-luvun saavuttaminen asettaisi Kempowerin pörssiarvon noin 400 miljoonaa euron tasolle nykyisen 1,2 miljardin euron sijaan.  

”Kempowerin osakekurssin pitäisi Teslan p/e-luvun tiimoilta pysyä kutakuinkin nykyisellä tasollaan noin 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Osakekurssin jähmettyminen saattaisi sinänsä hämmentää sijoittajia”. Angervuo lisää.    

Kempower julkistanee uudet tavoitteensa vuoden 2023 ensimmäisen kvartaalin aikana, mikä kirkastanee enemmän yhtiön tavoitteita ja ehkä p/e-lukujakin sijoittajille.  

Amerikkalaisten pörssiarvo Kempowerin tasoa   

Eri lähteiden mukaan pankkiiriliikkeet käyttivät New Yorkin pörssissä noteerattuja uusia latausinfran yhtiöitä Kempowerin antihinnan pohjana.   

Kempowerin verrokeiksi voi nostaa muun muassa amerikkalaiset ”infranlaatajat” eli Voltan, EVgonin ja Chargepoint Holdingin. Tappiollisilta yhtiöiltä ei ole p/e-lukuja. Yhtiöiden osakekurssit ovat lähteneet viikolla nousuun. Ennusteet viittaava myötäiseen laitemyynnissä.

Kempower ei himmene markkina-arvossa verrokeilleen.

Pörssiarvoltaan yli kolmen miljardin euron arvioinen ChargePoint tavoittelee noin 480 miljoonan euroa liikevaihtoa 12 kuukauden tilikaudelle, joka päättyy tammikuun lopussa.  

Sijoittajat ovat kuitenkin syystä tai toisesta kiertäneet yhtiöitä. Voltan osakekurssi on romahtanut noin 90 prosenttia eli senttiosakkeeksi. Chargepoint on halventunut lähes 40 prosenttia sekä EVgon lähes 60 prosenttia 12 kuukauden aikana.  

Mutta valoakin tulee näkyviin. Amerikkalaiskolmikko pystyi yhtiöittäin nostamaan keskimäärin noin 60-90 prosenttia liikevaihtoaan jo kolmannella vuosineljänneksellä. Pörssiarvoltaan miljardiluokan EVcon tavoittelee 12 kuukauden tilikaudelta noin 50 miljoonan euron liikevaihtoa.  

Kempower pelasti listautujien pörssiarvon  

Lahtelainen pikalataus pelasti pitkälle uusien listautujien eli First Northin yhtiöiden yhteenlasketun pörssiarvon romahdukselta viime vuodelta.  

Angervuo laskee, että Kempowerin noin 1,2 miljardin euron pörssiarvo toi noin viidenneksen First Northin viiden miljardin euron yhteenlasketusta pörssi- eli markkina-arvosta.  

Uusiin listautujiin lukeutuu runsas 50 yhtiötä. Pörssiarvoltaan listan kärkiyhtiöt olivat muun muassa Kempower 1,2 miljardia euroa, NYAB 616,2 miljoonaa, Spinnova 280,3 miljoonaa, Nanoform Finland 250,7 miljoonaa, Detection Technology 247,6 miljoonaa, Admicom 231,9 miljoonaa ja Faron 203,6 miljoonaa ja Titanium 160 miljonaa euroa. 

Osakevaihto oli First Northissa yhteensä yli miljardi euroa viime vuodelta.  


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *