Epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä painaa käytettyjen autojen hintoja voimakkaasti, arvioi Kamuxin toimitusjohtaja.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Kamux kertoi myyntivaikeuksista jo joulukuun lopulla julkistamassaan tulosvaroituksessa. Yhtiön liikevaihto laski loka-joulukuussa 8,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 223 miljoonaa euroa.
Liikevaihdon lasku johtui autojen kappalemääräisen myynnin laskusta. Eniten kappalemääräinen myynti laski Saksassa, lähes 19 prosenttia. Euroissa kovin lasku oli Ruotsissa, 22,5 prosenttia.
Vaikeudet ovat jatkuneet alkuvuonna.
Kamuxin liikevaihto supistui ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi tammi-maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihto laski 6,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 223 miljoonaa euroa.

Liikevaihdon lasku johtui sekä autojen hintojen laskusta että kappalemääräisen myynnin laskusta. Kamuxin Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa myymien autojen määrä laski 1,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski 10,4 prosenttia.
Yhtiö arvioi, että käytettyjen autojen markkina kasvoi maltillisesti Suomessa ja Saksassa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Ruotsissa markkina supistui vertailukaudesta vain hieman.
Käytettyjen autojen hinnat laskivat katsauskauden alussa voimakkaasti Suomessa ja Ruotsissa, mutta pysyivät pääosin vakaina Saksassa.
Inflaatio ja korot olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä korkealla, ja kuluttajien luottamus tulevaan oli heikkoa, minkä vuoksi kestotavaroiden hankintaa harkittiin tavallista tarkemmin.
Oikaistu liikevoitto laski 85,4 prosenttia vertailukaudesta pääosin Suomen liikevoiton negatiivisen kehityksen vuoksi ja oli 0,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5,7 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski näkee kuitenkin valon pilkahduksen. Hän kertoo, että vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen markkinakehityksen perusteella käytettyjen autojen markkina näyttäisi olevan hitaasti stabiloitumassa erittäin haastavan vuoden 2022 jälkeen.
”Suomessa ja Saksassa markkinan jyrkkä lasku kääntyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä varovaiseen nousuun, ja Ruotsissa käytettyjen autojen kokonaismarkkina oli vain hieman miinuksella edellisvuoteen verrattuna. Näistä positiivisista signaaleista huolimatta käytettyjen autojen kysyntä oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä kuitenkin edelleen vaisua ja kuluttajaluottamus heikkoa, ja Kamuxin liikevaihto laski autojen hintojen laskun sekä kappalemääräisen myynnin laskun myötä”, toimitusjohtaja toteaa.
Kamux säilytti myynnin laskusta huolimatta markkina-asemamme kaikissa toimintamaissaan.
Kalliokosken mukaan liikevoitto laski merkittävästi pääosin heikentyneen bruttokatteen vuoksi.
”Epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä painoi käytettyjen autojen hintoja voimakkaasti ensimmäisen vuosineljänneksen alussa etenkin Suomessa ja Ruotsissa, ja vuoden 2022 puolella ostetuista autoista saatiin vuodenvaihteessa tehdyistä varaston alaskirjauksista huolimatta heikko kate.”
Ruotsissa liiketulosta heikensi Kalliokosken mukaan myös vuonna 2022 kasvatetun kapasiteetin myötä nousseet kustannukset ja heikosta kruunusta johtunut vaikea ostomarkkina.
Autokannan sähköistyminen jatkuu. Kalliokosken mukaan yhä useampi käytettynä myyty auto on täyssähköauto tai ladattava hybridi. Tämä näkyi myös Kamuxin myynnissä.
”Kamuxin myymien ladattavien hybridi- ja sähköautojen määrä kasvoi 16 prosenttia verrattuna vuoden 2022 ensimmäiseen vuosineljännekseen. Ei-ladattavia hybridejä myytiin vertailukautta vähemmän.”
Kamux ei tehnyt muutoksia lähiajan näkymiinsä.
Yhtiö odottaa vuoden 2023 oikaistun liikevoiton kasvavan edellisestä vuodesta 2022, jolloin oikaistu liikevoitto oli 17,5 miljoonaa euroa.
