Kun asuntokauppa on sakannut, rakennusliikkeiden myymättömien uusien asuntojen varastot ovat kasvaneet. Kaupan vauhdittamiseksi rakennusliikkeet ovat päätyneet tarjoamaan monenlaisia etuja ostajille.
Vauhdittaakseen uudiskohteiden myyntiä, rakennusliikkeet tarjoavat nyt uudisasuntojen ostajille vastikealennuksia, kertoo Helsingin Sanomat. Kyse ei ole pienistä summista, sillä vastike-etuus voi nousta lähelle jopa 50 000 euroon, joka oli esimerkkilaskelmassa lähes 10 prosenttia asunnon velattomasti hinnasta.
Isännöintiliitto varoitti taannoin, että vastikealennuksiin liittyy riski asunnonostajan kannalta. Isännöintiliitto näkee riskinä myös mahdollisen veroseuraamuksen ostajalle. Liiton mukaan lahjaveroseuraamuksia osakkaille saattaa syntyä silloin, kun rakennusliike maksaa jotain osakkaan puolesta.
Riski lahjaverotuksesta on sitä suurempi, mitä merkittävämpi osa rakennusliikkeen maksuosuus asunnon velattomasta hinnasta on.
”Kyllä meillä on huoli ostajan puolesta. Pahimmassa tapauksessa ostajalle saattaisi syntyä tästä mahdollinen veroseuraamus. Haluamme nostaa asian esille, koska keskusteluissa ei ole huomioitu osakkaan puolta asiasta”, toteaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Nyt Verohallinto kuitenkin haluaa katkaista huhut ja pelot tällaisilta veroseuraamuksilta. Verottajan mukaan uudisasunnon yhtiövastikkeen alennuksista ei synny ostajalle tulo- tai lahjaveroseuraamuksia.
Verohallinnolta on viime aikoina kysytty, miten uudisasuntojen ostajien saamia yhtiövastikkeiden alennuksia verotetaan.
Verotuksen näkökulmasta vastikealennuksissa ja -eduissa on kyse lähtökohtaisesti kauppahinnan alentamisesta.
”Tuloverotuksessa näitä alennuksia ja etuja voidaan siis pitää kauppahinnan alennuksena, joista ei aiheudu ostajalle veroseuraamuksia. Ostajan saama kauppahinnan alennus alentaa ainoastaan hänen ostamiensa osakkeiden hankintamenoa”, Verohallinto kertoo tiedotteessaan.
Varainsiirtoverotukseen vastikealennus vaikuttaa vain silloin, jos se on merkitty kauppakirjaan kauppahintaa pienentäväksi eräksi. Toisin sanoen varainsiirtovero lasketaan sopimukseen merkityn kauppahinnan mukaan.
Rakennusliikkeiden tarjoamia vastikealennuksia ja -etuja ei pidetä lahjaveron alaisina lahjoina, koska alennuksia ja etuja ei anneta lahjoitustarkoituksessa vaan myynninedistämisen vuoksi.