Hintavaksi käy Nokian haamuvaltaajien torjunta valtion Solidiumille eli veronmaksajille.
Valtion sijoitusyhtiö Solidium on laskennallisesti menettänyt 350 miljoonaa euroa Nokia-salkkunsa arvosta toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin aikana eli vuoden 2022 syksystä.
Omaisuudenhoidon pörssikonkari Hannu Angervuo laskee edelleen, että Nokian pörssiarvosta on kadonnut yhteensä noin seitsemän miljardia euroa Lundmarkin kolmen vuoden ja neljän kuukauden johtopestin aikana.
Nokia painui jyrkkään laskuun Helsingin ja New Yorkin pörssissä viime viikolla, jolloin yhtiön ruotsalainen verkkokilpailija Ericsson selätti Nokian amerikkalaisen operaattorin AT&T:n 13 miljardin euron jättitilauksessa.
”Solidiumin laskennallisiksi tappioiksi tulee nyt noin 350 miljoonaa euroa Nokian pörssiarvon pudotuksen jälkeen. Valtio on aiemman ilmoituksensa mukaan pyrkinyt omistuksellaan suojaamaan Nokiaa mahdollisilta valtaajilta, mikä on toistaiseksi käynyt kalliiksi”, Angervuo lisää.
Pörssiarvo romahtanut
Lundmark aloitti Nokian toimitusjohtajana vuoden 2020 elokuun alussa, ja sitten myöhemmin Sari Baldaufista tuli hallituksen puheenjohtaja. Angervuo laskee Nokian silloiseksi markkina-arvoksi 22,8 miljardia euroa 4,06 euron osakekurssilla.
Nokian markkina-arvo päätyi sitten 5. joulukuuta kuluvaa vuotta 15,6 miljardiin euroon ja osakkeen hinnaksi tuli 2,82 euroa. Eli pörssiarvosta on kadonnut noin seitsemän miljardia euroa.
”Osakekurssi on laskenut yli 30 prosenttia eli hieman vähemmän verrattuna Nokian markkina-arvoon. Yhtiö on tukenut kurssiaan omien osakkeiden merkittävillä ostoilla vuosien 2022-2023 aikana eli turhaan”, Angervuo viittaa nykyiseen kurssitasoon.
Solidium viestitti heti kättelyssä luottamusta Nokian uuteen johtoon. Sijoitusyhtiö osti vielä lisää Nokian osakkeita vuoden 2020 syyskuussa eli pian Pekka Lundmarkin nimityksen jälkeen. Valtiolle eli Solidiumille kuuluu nyt noin 5,8 prosenttia Nokiasta.
Alkoiko Lundmarkin lähtölaskenta?
Angervuo viittaa Nokian seitsemän miljardin euron pörssiarvon hävikkiin ja pörssimarkkinoiden kommentointiin eikä pidä mahdottomana Lundmarkin lähtölaskentaa tai vetäytymistä toimitusjohtajan tuolilta.
Lundmark aikoi kannanottojensa mukaan virittää Nokian kovaan iskuun kolmessa vuodessa, mikä ei ole pitänyt kutiaan, vaan päinvastoin.
Tuotto sijoittajille alkoi huveta jo vuonna 2015, jolloin Nokia osti fuusion kautta ranskalaisamerikkalaisen verkkoyhtiön Alcatel-Lucentin 15,6 miljardin euron kauppahinnalla.
Kauppasumma vastaa paradoksaalisesti melko tasan yhtiön nykyistä pörssiarvoa, mikä kuvaa osaltaan kadonneita tuottoja.
Konsernin silloinen toimitusjohtaja Rajeev Suri korosti nopeaa ja pitkää loikkaa verkoissa sekä samaan hengenvetoon omistaja-arvoa. Lundmark seurasi Suria Nokian toimitusjohtajana.
Rahastot suuria vallankäyttäjiä
Verkkoyhtiö Nokian osakekurssi on vuoden 2013 jälkeen halventunut 51,5 prosenttia ja vuosituotto osakkaalle on pudonnut seitsemän prosenttia miinukselle.
Helsingin pörssin OMXHCAP-hintaindeksi tuottaa samalta aikajaksolta 48,8 prosenttia plussaa ja vuosituotoksi tulee 4,1 prosenttia eli Helsingin pörssi voittaa piensijoittajan suosikin Nokian.
Yli 70 prosenttia Nokian osakkeista kuuluu 12 suurelle kansainväliselle, kuten amerikkalaisille rahastoille, jotka käyttävät suurinta äänivaltaa Nokiassa.
”Rahastot ovat toistaiseksi pitäneet omistuksensa ennallaan, mutta suuret sijoittajat seulovat perinteisesti loppuvuodesta jyvät akanoista salkuistaan”, Angervuo lisää.
”Valtaajat” pystyisivät kaappaaman Nokian halvalla ehkä jopa pienellä preemiolla verrattuna nykyiseen 15,6 miljardin pörssiarvoon.
Ericssonin pörssiarvo oli alkuviikosta noin 17,5 miljardia euroa ja toiseksi verrokiksi voi New Yorkin pörssistä nostaa muun muassa amerikkalaisen pörssiarvoltaan 193 miljardin dollarin Cisco Systemsin.
Isännätön Nokia
Nokiaa voi pitää isännättömänä verrattuna ruotsalaiseen Ericssoniin, jossa Suomessakin tunnetun Wallenbergien suvun hallinnoima sijoitusyhtiö Investor käyttää suurinta valtaa. Ericssonin hallituksessa on Wallenbergin suvun edustaja eli Jacob Wallenberg, mikä luo yhtiöön kasvollisen omistajan.
Nokiaa hallituksesta ei löydy valtion eli Solidiumin edustajaa. Merkittävä osa Nokian hallituksen jäsenistä lukeutuu ansioiltaan enemmänkin rahoituksen ja varainhoidon suuntaan kuin itse it-alaan.
Nokian viime viikon pörssitiedotteista ei Angervuon mukaan pysty rakentamaan askelmerkkejä yhtiön konsernitason eikä yhtiön syömähampaan matkapuhelinverkkojen kannattavuudesta vuoden parin aikavälille.
Angervuo laskee, että Nokia menettää laskennallisesti matkapuhelinten verkoissa noin kahden miljardin euron liikevaihdon per vuosi AT&T:n 13 miljardin euron tilaustappiossa.
”Korkeat korot ovat hidastaneet maailmalla osaltaan operaattoreiden investointeja verkkoihin”, Angervuo lisää.
Kaksi kerjäläistä
Nokia teki viime tilikaudella noin 25 miljardin liikevaihdon, josta liikevoittoa irtosi noin yli yhdeksän prosentin verran.
Yhtiön matkapuhelinverkkojen liikevaihto oli viime vuoden tilikaudella yli kymmenen miljardia euroa ja liikevoittoa kertyi noin yhdeksän prosentin verran. Ja kuluvan vuoden tammi-syyskuussa sektorin liikevoitto jäi noin viiden prosentin tasolle.
Ericssonin liikevaihto oli 24 miljardia euroa viime tilikaudella, ja konsernitason liikevoiton osuudeksi tuli noin kymmenen prosenttia. Yhtiöt menevät liikevaihdossa ja kannattavuudessa tasatahtia.
Yhtiön koko verkkopuolen liikevaihto oli 17,7 miljardia euroa, josta liikevoittoa kertyi prosenteissa lähes viidennes.
Ericssonin osakekurssi on vuoden 2013 jälkeen halventunut noin 26 prosenttia ja Nokian yli 51 prosenttia.
”Kerjäläisiksi voi luonnehtia kahta maailman johtavaa verkkoyhtiötä sijoittajan näkökulmasta”, Angervuo lisää.
Kiinalainen verkkojätti Huaway teki viime vuonna noin 85 miljardin liikevaihdon, josta lohkesi noin 6,6 prosenttia liikevoittoa.
Huaway otti noin viisi prosenttia liikevaihdostaan Amerikoista, ja noin viidenneksen Euroopasta sekä yli 60 prosenttia Kiinasta. Verkkoyhtiöt, kuten Nokia ja Ericsson ovat odottaneet kuin kuuta taivaalta, että milloin kiinalaisjätin miljardien perintö tulee jakoon läntisellä pallonpuoliskolla.
Taitaa köydä kuin Nokian matkapuhelimille. Suuret sijoittaja- yms tahot panevat polvilleen, romauttavat hinnan, jotta joku muu pääsee ostamaan pois halvalla ( kuten matkapuhelimissa microsoft, jota varten hinta kyykättiin, tietoisesti)
He, he. Voitot tai tappiot realisoituvat vasta osakkeita myydessä. Sijoittajan kannalta parhaita yhtiöitä ovat ne, joiden kurssi heiluu dramaattisesti. Saapa nähdä mitä kurssille/firmalle tapahtuu kun keskuspankkien korkokyykytys kääntyy laskuun.
Voisiko tästä ehkä todeta seuraavaa???:
1. Tässä tilanteessa on Suomen???????????????????????????????? ja Euroopan Unionin ???????????????????????????????? kansallisen edun mukaista, että Nokialle löydetään vahvat Suomalaiset ja Euroopan Unionilaiset(esim. saksalaiset, ranskalaiset) omistajat varmistamaan Nokian omistus pitkällä tähtäimeillä Eurooppalaksena.
2. Nyt on varottava, että eivät kiinalaiset sijoittajat pääse takakautta valtaamaan Nokiaa(vertaa Amer Suomessa ja Volvo henkilöautot Ruotsissa)!!!!!
3. Vapaan maailman ???????????????????????? kannalta on aivan keskeistä, että Ericssonin ja Nokian omistus säilyy Eurooppalaisissa ???????????????????????????????? käsissä nyt ja tulrevaisuudessa.
VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI:
TULEVAISUUDESSA EI VOI tulla SANOMAAN, ETTÄ MEITÄ EI VAROITETTU KOSKA NYT ON VAROITETTU JA NYT ON TOIMINNAN AIKA!!!????????????????????????????????
Saattohoito yhtiö Nokia.