Yritysuutiset

Finnair joutuu perumaan valtaosan lennoistaan laajan poliittisen lakon vuoksi

Finnair joutuu perumaan helmikuun alussa peräti 550 lentoa. Lentoyhtiö aikoo ehdottaa asiakkailleen vaihtoehtoisia lentoja lakkopäiviksi.

Ammattiyhdistysliike järjestää helmikuun alussa laajat poliittiset työtaistelut. Koska kyseessä on poliittinen lakko, sen ensisijaiset tavoitteet eivät liity työehtoihin, vaan sillä vastustetaan hallituksen suunnittelemia työmarkkinauudistuksia.

Poliittiset lakot iskevät lukuisiin teollisuuslaitoksiin, mutta myös esimerkiksi liikenteeseen.

Finnair kertoo tiedotteessaan, että se joutuu perumaan poliittisen lakon vuoksi valtaosan lennoistaan, yhteensä arviolta noin 550 lentoa helmikuun 1. ja 2. päivänä, koska lakko vaikuttaa merkittävästi Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintoihin ja Finnairin lentotoimintaan. 

Finnairin liikenneohjelmassa on normaalisti noin 280 lentoa päivässä, eli suurin osa helmikuun 1. ja 2. päivän lennoista tullaan perumaan. Finnairin tavoitteena on lentää lakkopäivien aikana joitain yksittäisiä lentoja ja Finnair viestii näistä suoraan kyseisten lentojen asiakkaille. 

Finnair toteuttaa lentojen peruutukset järjestelmissään lento kerrallaan tiistaiaamusta 30.1.2024 lähtien ja tarjoaa samalla asiakkaille automaattisesti vaihtoehtoista reititystä. Asiakkaat saavat tiedon lennon peruutuksesta ja vaihtoehtoisesta reitityksestä sitä mukaa, kun peruutukset on järjestelmissä tehty.  

Mahdollisuus vaihtaa lento

Lakkopäivinä lennettävien yksittäisten lentojen maapalveluissa, kuten matkatavarakuormauksessa ja lentojen juoma- ja ruokatarjoilussa, voi esiintyä häiriöitä ja lennot saattavat viivästyä.  

”Olemme antaneet asiakkaille mahdollisuuden vaihtaa lentojaan Finnairin muiden päivien lennoille, ja yli 35 000 asiakasta on tämän mahdollisuuden hyödyntänyt. Laajemmin pääsemme tekemään uudelleenreitityksiä 30.1.2024 alkaen, sillä käytämme uudelleenreitityksissä myös muiden lentoyhtiöiden lentoja ja toimimme uudelleenreitityssopimusten aikajänteiden puitteissa”, sanoo Finnairin operatiivisen keskuksen johtaja Jari Paajanen.  

Koska peruttavia lentoja ja uudelleenreititettäviä asiakkaita on paljon, menee uudelleenreitityksiin yhteensä noin kaksi päivää. 

”Teemme parhaamme tarjotaksemme sopivan lentovaihtoehdon mahdollisimman monelle asiakkaalle, mutta vaihtoehtoisia lentoja on rajatusti”, sanoo Paajanen.

”Pyydämme, että asiakkaat jaksaisivat odottaa meiltä tulevaa ehdotusta vaihtoehtoiseksi lennoksi, sillä asiakaspalvelukeskuksemme ovat valitettavasti ruuhkautuneet ja jonotusajat voivat venyä pitkäksi.”  

Varauksen peruminen ja lipun takaisinmaksun hakeminen mahdollista

Paajasen mielestä on todella ikävää, että poliittinen lakko vaikuttaa näin merkittävästi asiakkaidemme matkoihin.

”Tiiviissä yhteistyössä kumppaneidemme kanssa pyrimme varmistamaan, että saamme lentoliikenteen käynnistettyä mahdollisimman sujuvasti lakon jälkeen”, Paajanen sanoo.  

Finnair tarjosi jo 19.1. asiakkailleen mahdollisuutta siirtää lentojaan pois lakkopäiviltä. Asiakkaat, joilla on varaus Finnairin lennolle ajalla 31.1.–3.2.2024 voivat aikaistaa matkaansa tai siirtää sitä myöhemmäksi niin, että matkustuspäivä on viimeistään 15.3.2024.  Jos asiakkaan lipputyyppi normaalistikin mahdollistaa muutokset, hän voi siirtää matkustuspäiviä itse Finnairin verkkosivujen Varaukseni-palvelussa. Jos asiakkaan lipputyyppi ei mahdollista muutoksia, kuluttoman muutoksen matkustuspäivään voi tehdä ottamalla yhteyttä lipun varanneeseen matkatoimistoon tai Finnairin asiakaspalveluun.

Finnair on viestinyt tästä mahdollisuudesta suoraan asiakkaille, joilla on varaus lakkopäivien aikana.  

Mikäli matkan ajankohdan siirtäminen ei ole asiakkaalle mahdollista, hän voi perua varauksensa ja hakea käyttämättömästä lipusta takaisinmaksua. Finnairilta lipun ostaneet asiakkaat voivat tehdä tämän Finnairin verkkosivujen Varaukseni-palvelussa tai ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun. Jos lippua ei ole ostettu suoraan Finnairilta, asiakkaan tulee olla yhteydessä lipun varanneeseen matkatoimistoon.  

Myös junaliikenne pysähtyy

Poliittinen lakko pysäyttää myös junaliikenteen perjantaina 2.2. yöjunia lukuun ottamatta, kertoo VR. Lakon toteutuessa kaikki kauko- ja lähijunavuorot perutaan.

Kaukoliikenteen kertalipun voi muuttaa halutessaan toiseen ajankohtaan ilman viiden euron muutosmaksua. Jos asiakas ei muuta lippunsa ajankohtaa, VR palauttaa rahat automaattisesti takaisin lakon ajalle ostetuista junalipuista.

Asiakkaat voivat muuttaa kaukoliikenteen kertalipun toiseen ajankohtaan ilman viiden euron muutosmaksua saman tien 26.1. lähtien perjantaiaamuun 2.2. klo 9 saakka. Muutoksen voi tehdä itse VR Matkalla -sovelluksessa, kirjautuneena vr.fi:ssä tai asiakastuen kautta soittamalla 0100 3232.

VR suosittelee asiakkaitaan käyttämään sovellusta tai vr.fi:tä lipun muuttamiseen. Lipun muutokset pitää tehdä ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. Lipun muuttaminen maksaa normaalisti viisi euroa.

VR palauttaa lakon ajalle ostettujen kauko- ja lähiliikenteen kertalippujen hinnan automaattisesti asiakkailleen noin viikon kuluessa. VR hyvittää myös sarjalippujen paikanvaraukset asiakkaille sekä pidentää kauko- ja lähiliikenteen kausilippujen sekä sarjalippujen voimassaoloaikaa lakkopäivän verran. Nämä eivät vaadi lippujen käyttäjiltä toimenpiteitä.

Kommentoi
Ylös
>