
Solidiumin osakeomistusten tuotto heinä-joulukuussa 2023 oli negatiivinen -4,9 prosenttia. Osakeomistusten arvo laski katsauskauden aikana 7,52 miljardista eurosta 7,08 miljardiin euroon.
Koko vuonna 2023 osakesijoitusten tuotto oli -6,9 prosenttia negatiivinen.
Sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Reima Rytsölä kertoo, että Solidiumin osakeomistusten heikkoa tuottoa katsauskaudella selittää kolme asiaa: heikentyneet talousnäkymät, geopoliittisten jännitteiden kiristyminen ja Solidiumin salkun keskittyneisyys.
”Kokonaistuotossa näkyi muutaman suuren omistuksen heikko kurssikehitys. Olemme optimistisempia tulevaisuuden osalta, sillä näemme monessa yhtiössämme merkittäviä mahdollisuuksia arvonnousuun”, Rytsölä toteaa.
Solidiumin sijoituksista jyrkin tappio tuli Nokia-sijoituksesta, jonka arvo laski 19 prosenttia.

Solidium ei katsauskauden aikana tehnyt osakemyyntejä tai -ostoja, mutta omistusyhtiöiden määrä kasvoi kolmeentoista Sammon osittaisjakautumisen myötä. Solidium sai lokakuussa jakautumisvastikkeena noin 33 miljoonaa kappaletta Mandatumin osakkeita eli noin 6,6 prosenttia Mandatumin osakekannasta.
”Sammon osittaisjakautuminen toteutui onnistuneesti, ja Mandatumin taival itsenäisenä pörssiyhtiönä alkoi. Osittaisjakautumisen jälkeen odotamme Sammon markkinariskin pienentyvän ja pääoman tuoton kohentuvan. Näkemyksemme mukaan myös Mandatumilla on hyvät edellytykset menestyä vahvan brändin ja kokeneen johdon alla”, Reima Rytsölä sanoo.
Viimeisen viiden vuoden aikana Solidiumin keskimääräinen osakeomistusten vuosituotto on ollut 6,6 prosenttia. Valtionyhtiön sijoitussalkku on jäänyt jälkeen vertailuindeksinä käytetyn OMX Helsinki CAP -indeksin 8,7 prosentin keskimääräisestä vuosituotosta.

Solidium tuloutti katsauskauden lopussa noin 342 miljoonaa euroa voitonjakoa Suomen valtiolle.
Solidium julkaisi elokuussa 2023 uudistetun strategiansa. Sen mukaan Solidium jatkaa aktiivisen omistajuuden tiellä, minkä lisäksi kansallisen merkittävyyden arviointia päivitettiin.
Aikaisemmin Solidium sijoitti yhtiöihin, jotka ovat kansallisesti merkittäviä sijoitushetkellä. Uuden strategian mukaan Solidium voi sijoittaa myös yhtiöihin, joissa nähdään merkittävää potentiaalia kasvaa tulevaisuudessa kansallisesti merkittäviksi yhtiöiksi.
”Uuden strategian toteutus on lähtenyt hyvin käyntiin. Kasvuyhtiöihin ja niihin sijoittamiseen soveltuvat monet samat lainalaisuudet kuin kehittyneemmän vaiheen yhtiöihin, mutta eroavaisuuksia myös on. Olemme tätä varten organisoituneet sisäisesti uudelleen ja kehittäneet sijoitusprosessejamme. Potentiaalisten sijoituskohteiden kartoitus on hyvässä vauhdissa”, Reima Rytsölä sanoo.



