Nordean luotonanto yrityksille kasvoi viime vuoden loka-joulukuussa prosentin vuoden takaisesta. Asuntoluottojen volyymit pysyivät ennallaan, kun asuntokauppa jatkui vaisuna. Henkilöasiakkaiden talletusvolyymit pysyivät vakaina. Yritysasiakkaiden talletukset vähenivät vuoden takaisesta kolme prosenttia. Edellisneljännekseen verrattuna ne kuitenkin kasvoivat neljä prosenttia.
Hoidossa oleva varallisuus kasvoi viisi prosenttia, ja sisäisten kanavien kautta saatiin hoitoon uutta varallisuutta nettomääräisesti 1,9 miljardia euroa.
Pankin tuotot yhteensä kasvoivat viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä prosentin vertailukaudesta, vaikka valuuttakurssimuutosten vaikutukset olivat edelleen negatiiviset. Tuottokasvua tuki korkokatteen 19 prosentin nousu, kun korkomarginaalit paranivat edelleen.
Nettopalkkiotuotot vähenivät 3 prosenttia vuoden takaisesta. Vakuutustoiminnan nettotulos supistui 15 prosenttia. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä jäi erittäin pieneksi viime vuoden vahvaan viimeiseen neljännekseen verrattuna.
Kulut kasvoivat kaksi prosenttia eli Nordean suunnitelman mukaisesti, kun viranomaismaksuja ja aineettomien hyödykkeiden 177 miljoonan euron alaskirjauksia ei oteta huomioon.
Nordean oman pääoman tuotto oli viimeisellä neljänneksellä 15,9 prosenttia, kun alaskirjauksia ei oteta huomioon. Vuotta aiemmin oman pääoman tuotto oli 16,3 prosenttia. Tuottoa alensi käypään arvoon arvostettavien erien nettotulos, joka oli erittäin pieni korkoheilahtelujen ja likviditeettisalkun negatiivisten uudelleenarvostusten vuoksi.
Pankin kulu-tuotto-suhde heikkeni 41 prosentista 42 prosenttiin, kun viranomaismaksuja ja alaskirjauksia ei oteta huomioon.
Tulos jäi odotuksista
Liikevoitto laski vertailukauden 1,6 miljardista eurosta 1,4 miljardiin euroon. Osakekohtainen tulos laski 0,35 eurosta 0,31 euroon alaskirjausten ja käypään arvoon arvostettavien erien heikentyneen nettotuloksen seurauksena.
Tuloskehitys jäi alle analyytikoiden konsensusodotusten, joiden mukaan liikevoiton odotus oli 1,6 miljardia euroa ja oikaistu osakekohtainen tulos 0,36 euroa.
Luottotappioiden ja muiden vastaavien erien nettomäärä oli 83 miljoonaa euroa. Nordean mukaan määrä kasvoi vuoden takaisesta lähinnä siksi, että luottotappiovarauksia peruutettiin aiempaa vähemmän ja uusien varausten määrä kasvoi hieman. Neljänneksen aikana tuli voimaan vaatimus, joka edellyttää, että henkilöasiakkaiden vanhoista järjestämättömistä lainoista on tehtävä automaattisesti täysimääräinen luottotappiovaraus.
Nordean ydinvakavaraisuussuhde parani edellisneljänneksen 16,3 prosentista 17,0 prosenttiin hyvän tuloskehityksen ansiosta. Pankin mukaan sen kyky tukea asiakkaita on vahva, sillä ydinvakavaraisuussuhde ylittää viranomaisten nykyisen vähimmäisvaatimuksen 4,9 prosenttiyksiköllä.
Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen kertoo, että pankin kaikki neljä liiketoiminta-aluetta kehittyivät hyvin viimeisellä neljänneksellä.
”Personal Banking tarjosi asiakkailleen aktiivisesti tukea markkinoiden johtavien digikanavien ja neuvontapalvelujen kautta. Säännöllinen säästäminen rahastoihin ja säästötileille lisääntyi edelleen. Talletusvolyymit kasvoivat prosentin. Henkilöasiakkaat käyttivät mobiilipankkisovellusta yhä ahkerammin: käyttäjämäärä kasvoi kahdeksan prosenttia ja kirjautumisten määrä 12 prosenttia vuoden 2022 viimeisestä neljänneksestä”, Vang-Jensen kuvailee.
Nordea nostaa vuoden 2025 näkymiään
Pankki nostaa näkymiään ensi vuodelle, mutta pitää tämän vuoden näkymät entisellään. Nordean taloudellinen tavoite vuodelle 2025 on yli 15 prosentin oman pääoman tuotto. Aiemmin tavoite oli yli 13 prosentin oman pääoman tuotto.
Yhtiön mukaan tavoitetta tukevat 44–46 prosentin kulu-tuotto -suhde, noin 10 korkopisteen vuotuinen luottotappiotaso sekä Nordean pitkäaikaisten pääomatavoitteiden ja osingonmaksuperiaatteiden jatkaminen.
Nordea odottaa kuluvan vuoden oman pääoman tuoton olevan yli 15 prosenttia, mikä oli Nordean arvio aiemminkin. Viranomaisten ydinvakavaraisuussuhdetta koskeva vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50 prosenttiyksikön pääomapuskurilla.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Cevian Capital AB on kehottanut hiljattain Nordeaa nostamaan oman pääoman tuottotavoitteen vähintään 15 prosenttiin makrotaloudellisesta ympäristöstä riippumatta. Pääomasijoittaja on jo vuosia painostanut Nordean johtoa parantamaan tuottojaan.
Luvassa jälleen korkea osinkotuotto
Nordea on perinteisesti ollut hyvä osingonmaksaja. Pankin periaatteena on maksaa osinkoa 60–70 prosenttia tilikaudelta kertyvästä tuloksesta. Nordea arvioi edelleen jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille.
Vahvan taloudellisen aseman ja koko vuoden tuloksen perusteella Nordean hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2023 osinkoa maksetaan 0,92 euroa osakkeelta eli 15 prosenttia enemmän kuin edelliseltä tilikaudelta.
”Kun tähän lisätään vuoden 2023 aikana toteutetut omien osakkeiden takaisinostot, osakkeenomistajille jaettavan pääoman määrä on yhteensä noin 1,27 euroa osakkeelta, mikä vastaa 11:ä prosenttia markkina-arvostamme”, Vang-Jensen kertoo.
Hallituksen osinkoehdotus tarkoittaa, että osinkotuotto nousee 8,1 prosenttiin.



