
Pitkään finanssimarkkinoita rassannut korkea inflaatio alkaa hellittää jo Yhdysvalloissakin. Maan kauppaministeriö vahvisti toukokuun kuluttajahintaindeksiksi 3,3 prosenttia vuodessa, mikä oli vähemmän kuin edellisen kuukauden 3,4 prosenttia.
Lukema on alle ekonomistien 3,4 prosentin konsensusodotuksen.
Kuukausitasolla inflaatio pysyi huhtikuun tasolla, mikä oli paljon hitaampaa kuin huhtikuun 0,3 prosentin nousu ja merkitsi pienintä hintojen nousuvauhtia neljään vuoteen.
Pohjainflaatio, josta on poistettu elintarvikkeiden ja energian kaltaiset epävakaat hintojen osatekijät, hidastui 3,4 prosenttiin vuositasolla. Se on alhaisin luku kolmeen vuoteen ja myös parempi kuin Wall Streetin 3,5 prosentin ennuste.
”Odotettua heikompi kuluttajahintaindeksi antaa Fedille mahdollisuuden aloittaa korkojen laskun jo syyskuussa, koska olemme nyt nähneet useita rohkaisevia inflaatiolukemia sen jälkeen, kun inflaatiopiikki oli ollut huolestuttava aiemmin tänä vuonna”, sanoi Skyler Weinand, Regan Capitalin sijoitusjohtaja Yahoo Finance -uutispalvelulle.
Weinandin mukaan pehmeään inflaation laskuun on selkeä tie, ja keskuspankki saattaa hyvinkin tulla markkinoiden avuksi jo kolmen kuukauden kuluttua. Sijoittajien ei hänen mukaansa tarvitse odottaa kauaa kuullakseen Fedin ajatuksia koroista ja inflaatiosta.
Tuoreet inflaatiolukemat vaikuttivat voimakkaasti korkomarkkinoilla.
USA:n lyhyen kahden vuoden velkakirjojen korko laski yli 15 korkopistettä alle 4,7 prosenttiin, ja 10-vuoden korko laski yli 14 korkopistettä.
Suomessa OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen arvioi viestipalvelu X:ssä, että ”näillä inflaatiolukemilla Fed lepää kesän laakereillaan ja koronlaskujen tarpeellisuutta tarkastellaan syksyllä”.
”Pohjainflaatio laskee trendinomaisesti, mutta verkkaisella kulmakertoimella”, Hännikäinen toteaa.
Hännikäisen mukaan toukokuun inflaatioluvut toivat pientä helpotusta USA:n hintakuvaan, mutta yhden kuukauden arvojen perusteella ei hänen mukaansa kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
”Fed ei ole vielä vakuuttunut inflaatiopeikon taittumisesta”, ekonomisti toteaa.